Kohti Pohjoista - Kappale 6

Pohjan Taistelu

Illan laskeutuessa vuorilta alas virtaava tuuli oli puhaltanut sadepilvet pois paljastaen altaan kirkkaan tähtitaivaan. Puolikkaat kuut hehkuivat himmeinä valaisten vuonon seiniä kelmeällä valolla. Jokea pitkin alajuoksuun lipui äänettömästi synkkä laiva. Kuiden valossa pystyi erottamaan mastossa liehuvan purppuraisen lipun ja siihen kirjaillun hopeisen vaakunan, jonka keskellä oli kuvattuna musta siivekäs käärme. Varjon värit. Kannella oli miehiä ja laivan kokassa seisoi tähystäjä. Heidät oli valmennettu tarkkailemaan jokea ja rantoja ja ei aikaakaan, kun tähystäjä havaitsi edessä siintävän esteen. Laiva hidasti vauhtiaan ja keulaan kerääntyi miehiä ihmettelemään, kunnes he tajusivat joessa olevan tukeista tehty este. Vielä tässäkään vaiheessa he eivät tajunneet tehdä hälytystä. Pari miestä souti maihin tarkastelemaan patoa. Vasta ensimmäisten nuolten lentäessä pimeydestä he ymmärsivät joutuneensa väijytykseen.

Tomar ja Grindor, sekä Pohjan miehet olivat väijyksissä vuonon laella, jonne he olivat kiivenneet padottuaan tukit jokeen. Heidän asemansa oli hyvä: heillä oli esteetön näkyvyys alhaalla virtaavaan jokeen, mutta laivue ei voinut nähdä heitä. Valkean kansan nuolet osuivat tappavan tarkasti maaliinsa. Grindor antoi merkin ja he sytyttivät nuolensa palamaan. Tulinuolten osuessa laivaan alkoivat hälytyskellot soida. Tuli levisi kuitenkin tehokkaasti ja vuorilta puhaltava tuuli levitti sen nopeasti ja pian koko laiva roihusi. Laivue oli loukussa.

Ensimmäisen laivan miehistö hyppi pakokauhun vallassa laivasta jokeen. Liekkien noustessa ylös mastoon tuli nieli pian koko laivan, joka alkoi hajota tuhoavan palon alla. Takana olevat laivat alkoivat soittaa torvia. Grindorin vierellä seissyt parrakas mies, Katlas, kohottautui hieman ja ampui nuolellaan. Toisen laivan torven soitto katkesi siihen paikkaan. Varjolaiset vastasivat nuolisateella, mutta laivaston miehet eivät nähneet heitä ja sokkona ammutut nuolet lensivät minne sattui ja heidän täytyi vain pysyä matalana väistääkseen osumat.

”Säästäkää nuolia! Älkää ampuko turhaan.” Grindor komensi.

Jokeen hypänneet sotilaat uivat rantaan. Tomar viittoi Katlasille ja he lähtivät kipuamaan alemmas kalliota pitkin. He jäivät ison kiven suojiin parikymmentä metriä muita alemmas. Alhaalla Varjolaiset ryhtyivät purkamaan heidän rakentamaansa patoa. Tomar ja Katlas alkoivat ampua estääkseen padon purkamisen. Varjolaiset juoksivat tukkien taakse suojaan. Vastarannalla olevat Varjolaiset kipusivat vuonon toista puolta ylös ja alkoivat ampua sieltä käsin heitä ja Grindorin miehiä. Ylempänä kaksi heidän joukostaan sai osuman. Joessa roihuava laiva alkoi upota ja sen takana oleva laiva aikoi ajaa sen yli. Grindor viittoi Tomarille ja Katlasille, että he palaisivat ylemmäs. Katlas otti selässään olleen pyöreän mahonkikilven esiin ja he kumpikin kipusivat kilven suojissa takaisin ylös. Alhaalla Varjolaiset alkoivat uudelleen purkamaan patoa.

Silloin kuului voimakas karjahdus, joka kaikui vuonon seinämistä ja sitä seurasi maata tärisyttävä sotatorvien soitto. Vuonon vastarannalle kallioiden takaa ilmestyi koko valtaisa peikkojen armeija ja ne valmistautuivat hyökkäykseen. Tomar nielaisi. Ne alkoivat ampua karkeilla nuolillaan ja heitellä keihäitä. Joessa toinen laiva ryhtyi puskemaan puoliksi uponnutta alusta pois tieltä. Iso lauma peikkoja laskeutui alas kalliota myöten ja ne alkoivat joukon voimalla nostella tukkeja ja hakata patoa palasiksi. Tilanne näytti pahalta. Pian pato olisi hajotettu ja laivat pääsisivät etenemään jokea pitkin Pohjan Huoneeseen. Kunpa apu saapuisi nopeasti, Tomar toivoi.

Grindor viittoi miehille ja kuusi heistä poistui asemistaan. He kipusivat kapteeninsa johdolla kilpien suojissa ylemmäs, jonne he olivat valmistelleet isoja kiviä ja lohkareita. Yksissä tuumin he tarttuivat isoihin kiviin kiinni ja vyöryttivät ne jyrkänteeltä alas toisen laivan päälle. Pari varjon sotilasta jäi ensimmäisen kiven alle. Seuraava lohkare iskeytyi rysähtäen laivan kannen läpi. Tomar vilkaisi nopeasti alas laivaan, jossa miehet juoksentelivat ja yrittivät tehdä kaikkensa estääkseen laivaa uppoamasta. Laivan toisessa päässä, komentosillalla seisoi pitkään viittaan pukeutunut mies, joka karjui komentoja miehistölle. Tomar kurtisti kulmiaan, kunnes toiselta puolelta peikon ampuma nuoli raapaisi hänen päätään ja hän sukelsi matalaksi. Tomar veti nuolen viinistä, tähtäsi ja osui peikkoa suoraa silmien väliin. Peikko kaatui kuolleena ja putosi ylhäältä kalliolta suoraa veteen. Tomar pyörähti ympäri ja etsi turvallisemman paikan, josta näki paremmin laivaan.

Hän laskeutui kalliota alas joen puolelta ja jäi kahden kiven väliin, josta peikot eivät osuisi häneen, eivätkä Varjolaiset laivoissa huomaisi häntä. Tomar pysähtyi, kun vasemmalla hänestä rymisi alas Grindorin ja miesten vyöryttämä kivenjärkäle, joka osui toista laivaa kylkeen, jättäen siihen ruman reiän. Tomar tähysti uudestaan laivaan. Mies viitassa huitoi miekallaan ja kiiruhti alas kannelle. Sotilaat kantoivat kannen alta tynnyreitä.

Tomar siristi silmiään. Viha kuohahti hänen sisällään hänen tunnistaessaan kenraali Trokahnin antamassa käskyjä alaisilleen. Kaikista maailman varjolaisista juuri hän oli tuolla alhaalla laivassaan. Yhtäkkiä Tomar tunsi rinnassaan aaltoilevan tulen, juuri siinä missä talismaani oli taskussa - ja silloin kaikki hävisi. Taistelun äänet, miesten huudot, peikkojen karjunta, joen kuohunta, ilmassa suhahtelevat nuolet. Kaikki muuttui mustaksi kohinaksi. Punaisten liekkien loisteessa näkyi vain Trokahnin rumat kasvot vääristyneenä vihasta. Tomar veti miekkansa esiin ja huusi. Hän huusi raivoa. Hän huusi katkeruutta. Hän huusi halua repiä tuo mies kappaleiksi.

Siinä samassa Tomar tajusi lentävänsä ilmassa. Jostain kuului etäisesti Grindorin huuto, mutta Tomar ei välittänyt siitä. Hän syöksyi kaksikymmentä metriä alas laivan kannelle, suoraa alle juosseen sotilaan niskaan, joka kaatui naamalleen kannelle. Tomar sivalsi miekallaan miehen kaulan auki niin voimalla, että oli irrottaa sotilaan pään harteiltaan, samalla loikatessa takaisin pystyyn. Trokahn kääntyi ympäri.

”Tuolla! Vihollinen!!” kenraali karjui ja kolme sotilasta lähti hyökkäämään Tomaria kohti.

Tomar nappasi kannelta kuolleen sotilaan miekan ja syöksyi raivosta sokeana sotilaita päin huutaen kuin villi geatki. Hän tappio ensimmäisen sotilaan iskemällä miekan hänen kaulaansa ja toinen sotilas menetti ensin jalkansa, sitten kätensä ja jäi kierimään maahan tuskasta parkuen. Kolmas sotilas epäröi askeleen verran, mutta hyökkäsi sitten peitsen kanssa. Tomar väisti nopeasti keihään piston. Hän hyppäsi keihään päälle ja sivalsi kahdella miekalla miehen pään irti. Sotilaan ruumis ei ehtinyt edes kaatua, kun Tomar loikkasi sen hartioilta raivoisasti kohti kenraalia.

Trokahn perääntyi ja torjui pitkämiekallaan Tomarin ensimmäisen hyökkäyksen. Lisää sotilaita riensi kenraalin avuksi, mutta raivo oli antanut Tomarille saman voiman ja nopeuden, kuin vuosi sitten Varjolaisten leirissä. Talismaani sykki Tomarin rintaa vasten. Hänen vihansa ruokki sitä ja se vapautti voimaansa hänelle. Miehet kaatuivat kuin heinää. Veristä heinää.

Trokahn perääntyi kauhuissaan. Hän tempaisi kannella olevasta tynnyristä kannen ja paiskasi sen Tomaria päin. Tynnyrin kansi osui Tomarin leukaan ja hän kaatui sen voimasta maahan, mutta ei kauaksi aikaa. Hän pyörähti ympäri, vihasta kiiluvat silmät nauliintuneena Trokahniin. Toinen miekka oli pyörinyt kauemmas, mutta Tomar ei tarvitsisi sitä.

”Hullu se on! Hullu! Peto!!” Trokahn huusi ja huitoi miekallaan Tomaria kauemmas.

”Sinä se peto olet! Sinä tapoit hänet! Tapoit Vesjan! Murhaaja!!” Tomar karjui takaisin. Hän hyökkäsi Trokahnia kohti ja onnistui miekallaan sivaltamaan kenraalia käteen. Trokahn karjaisi tuskasta, mutta hyökkäsi sitten Tomaria kohti ja iski miekan hänen kädestään. Tomar väisti miekkaa, mutta kaatui maahan. Kenraali löi miekalla, mutta Tomar otti siitä kiinni paljain käsin. Sapelin terä pureutui hänen kämmeniinsä, mutta Tomar ei välittänyt kivusta. Trokahn katsoi häntä kasvoihin ja yllättäen hymähti kierosti.

”Sinähän olet se sikopaimen.” Trokahn naurahti ja yritti vääntää miekkaansa irti Tomarin otteesta, mutta Tomar, piti yhä tiukemmin kiinni.

”Heh… Herrani voisi hyötyä kaltaisestasi soturista. Sinun kannattaisi liittyä puolelleni, saisit valtaa ja rikkauksia. Ja naisia, jotka eivät petä sinua muutamasta lantista.” Trokahn irvisti, lasisilmä kiiluen liekkien loimuissa. Tomar tuhahti. Mies yrittää vain huijata häntä.

”Syötä valheita sellaisille, joka niitä uskoo.” Tomar murisi.

”Tarkotatko sellaisia, kuin …Serinako se oli? Syötävän näköinen pikku lumppu, kelpo pano ja helppo lahjoa. Sinulla on hyvä maku” Trokahn naurahti ja repäisi miekan irti Tomarin otteesta ja osoitti sillä raivokasta geatkia kasvoihin. Vatsassa viha sai sapen kiehumaan. Tuli poltti jäseniä ja sielua.

”Kerro miksi uskoisin sinua?! Yritit lavastaa Vesjankin rikoksesta mitä hän ei tehnyt!” Tomar vastasi kulmiensa alta. Trokahn sylkäisi maahan happamasti.

”Kerrohan karvaturpa, kannattaako sen rotan takia kuolla ja tappaa?” Kenraali kysyi niljakkaasti ja hänen naamansa vääntyi halventavaan irvistykseen. Tomar ei vastannut. Silloin hän huomasi jotain. Vesjan korvakoru, jonka Trokahn oli repäissyt irti. Nyt se roikkui kenraalin omassa korvassa, jossa oli oikea kokoelma erilaisia koruja, joita hän oli ehtinyt kerätä. Liekit Tomarin sisällä saivat ruokaa ja ne roihusivat niin, että se sattui.

Tomar karjaisi tarttuen äkisti kasvojaan osoittavaan miekkaan, joka napsahti hänen otteessaan paukahtaen poikki. Trokahnin naama ehti valahtaa valkoiseksi, kun Tomar syöksyi hampaansa paljastettuina kiinni hänen kurkkuunsa. Kenraali kaatui selälleen, Tomarin hampaat uponneena hänen kaulaansa ja katkennut miekan kärki uponneena hänen rintaansa. Pulppuava veri oli kuumaa ja maistui makean rautaiselle ja henkitorvi rusahti niljakkaasti hänen purressaan hampaansa yhteen. Tomar repäisi ja Trokahn jäi sätkimään laivan kannelle. Hänen kurkustaan kuului typerä kurlutus ja hänen silmänsä räpsyivät samaa tahtia, kun hän huitoi käsillään ilmaa. Tomar sylkäisi verta maahan ja astui kenraalin kasvojen viereen ja katsoi tätä silmiin. Miehen silmät olivat pelosta ja tuskasta selällään. Tomar kurottautui ja kiskaisi Vesjan korvakorun takaisin. Hän katsoi vielä maassa lojuvaa miekkaansa.

”Voisin antaa sinulle nopean lopun… mutta et ansaitse sitä. Paskiainen.” Tomar sanoi ääni vihaa tihkuen. Trokahnin silmät räpsyivät, kunnes hän valahti veltoksi kuolleena. Tomar kohotti  katseensa ja näki lauman sotilaita tuijottavan häntä suut auki. Kun Tomar otti askeleen lähemmäs heitä, sotilaat kavahtivat ja juoksivat pakoon. Tomar halusi lähteä sotilaiden perään. Tappaa heidät, repiä heidät. Tappaa heidät kaikki. Maistaa lisää verta.

Ensimmäisen laivan tuli oli tarttunut Trokahnin laivaan ja tuli levisi roihuten kantta pitkin. Tomar pysähtyi niille sijoilleen. Sotilaat huusivat ja huitoivat kohti tynnyreitä. Tomar katsoi tynnyriä, jonka kannella kenraali oli häntä heittänyt. Se oli tynnyri oli kaatunut kyljelleen ja sen sisältä oli valunut mustaa nestettä. Jostain ylhäältä savun seasta lensi musta nuoli kaaressa ja kopsahti laivan kannelle hänen jalkojensa juureen.

”Tomar?” Grindor kysyi.

Tomar kohotti katseensa pensaikosta. Aurinko hehkui kirkkaana kasvoihin ja oli vaikea katsoa eteensä siristelemättä.

”Anteeksi. …Mutta löysin sen!” Tomar huikkasi noustessaan ryteiköstä ja osoittaen nuolta kädessään. Grindor nauroi.

”Kuuluuko geatkien luontoon myös piheys?” hän kysyi nauraen. Valkean kansan luonne oli arvokkaan vakava, mutta heidän naurunsa oli tarttuvaa sorttia. Myös Tomarin oli vaikea olla virnuilematta.

”Ei… Mutta nämä ovat kuin taideteoksia. Olisi turhuutta jättää harhalaukaus pöpelikköön.” Tomar vastasi ihastellen käsinkoristelua nuolta.

Ándorin puuseppä oli vuollut nuolet käsityönä, eikä Tomar ollut koskaan nähnyt nuolia, joiden ulkonäköön oli nähty näin paljon vaivaa. Grindor nauroi yhä ja taputti Tomaria olalle. Kiira, Grindorin haukka kaarsi heidän yllään ja Grindor kutsui lemmikkinsä olalleen.

”Se on joskus hieman kärsimätön halutessaan metsästää.” Grindor sanoi pahoitellen ja rapsutti Kiiran niskaa. Tomar katsoi haukkaa hieman epäillen. Hän ei olisi ampunut pusikkoon, jos lintu ei olisi säikäyttänyt häntä lentämällä hiuksia hipoen hänen ylitseen. Tomarin mielestä haukka teki sen tahallaan. Nytkin se katsoi häntä pää kalleellaan, kuin tehden hänestä pilkkaa.

”Ei se mitään. Nyt vain sait hieman väärän kuvan taidoistani.” Tomar naurahti nolona ja asetti nuolen uudelleen jouselle.

”Tuolla.” Grindor osoitti. ”Tuo puun oksa.”

Tomar nyökkäsi jännittäen jousen ja tähtäsi. Hän päästi irti ja nuoli suhahti lentoon ja upposi kopsahtaen Grindorin osoittamaan oksaan.

                      ”Tomar Ramoninpoika, tehän osaatte ampua.” Grindor sanoi ja taputti käsiään vaikuttuneena. Tomar raapi niskaansa hymyillen tyytyväisenä. Valkea kansa taitoi jousella ampumisen ja Grindor ei kehuisi häntä suotta. Grindor otti jousen takaisin, veti nuolen omasta viinistään ja jännitti jousen vaivattomasti. Tomar oli vaikuttunut ystävänsä voimista; jousi oli pahuksen jäykkä ja jännittäminen sai hänen hartiansa särkemään nopeasti. Ja Grindor jännitti jouhen äärimmilleen, eivätkä hänen kätensä vavahdelleen lainkaan. Hän siristi silmäänsä ja osoitti jousella puuhun.

                      ”Tuolla.” Grindor sanoi ja ampui. Kuului rääkäisy ja korkealta puun latvasta putosi paksu metsäkana. Tomar oli häkeltynyt. Nuoli lensi niin nopeasti, ettei hän ehtinyt edes nähdä sitä. Hän hölkkäsi puun alle ja nosti kanan ilmaan koivesta. Nuoli oli vain lävistänyt sen ja jatkanut lentoaan kauas metsään.

                      ”Älä sentään lähde sitä etsimään.” Grindor naurahti Tomarin äimistyneelle katseelle.

                      ”Tähtäyksesi oli moitteeton, mutta tarvitset jousen jännittämiseen lisää voimaa. Huomasin myös että nostat kyynärpääsi liian ylös. Se voi aiheuttaa kipua.” Grindor selitti näyttäen esimerkkiä. Tomar nyökkäsi, kuunellen opastusta korva tarkkana. Hän oli otettu, että Pohjan Huoneen päällikön pojalla oli aikaa opastaa häntä. Tai ylipäätään pitää hänelle seuraa.

                      Heidän ratsastaessaan takaisin kylään Tomar kysyi syytä haltiakapteenin ystävällisyydelle.

                      ”Te olette kohdelleet minua vieraanvaraisemmin kuin kukaan aiemmin. En tiedä kuinka olen ansainnut ystävällisyytenne, saati kuinka voisin korvata sen sinulle ja huoneellesi.” Tomar sanoi kiitollisena. Grindor hymyili hänelle.

                      ”Minä itse sidoin sinut, kun löysimme sinut pistettynä maasta. Olit loukkaantunut, mutta silti lähdit pelastamaan ystävääsi, heti kun sait siihen mahdollisuuden. Neljä päivää myöhemmin ratsastit tajuttomana takaisin Vesja mukanasi. En ole koskaan kohdannut moista urhoollisuutta. Tarvitsenko muuta syytä ystävyydelle?”

Silloin Tomar heräsi kuin unesta. Muisto hänen ystävästään tuntui tuoreena hänen mielessään. Sotilaat ryntäilivät ympäri laivan kantta. Tuli tarttui purjeisiin ja köysiin. Joka puolella hänen ympärillään peikkojen nuolet suhahtelivat ja kopsahtelivat osuessaan laivan runkoon.

Nyt vasta Tomar tajusi, kuinka hänen käsiinsä sattui ja kirveli, ja kyljen vanhaa haavaa poltti helvetillisesti. Leuka tuntui olevan sijoiltaan ja Tomarin suussa maistui kuvottavalle. Päässä pyöri ja vatsassa tuntui häijyltä. Tomar kaatui verta oksentaen polvilleen ja joutui väkisin ravistelemaan itsensä tolkkuihin. Hän oli keskellä tulta ja kaaosta. Tomar näki miekkansa ja nappasi sen nopeasti turvakseen. Tynnyreistä valunut tumma neste humahti tulen osuessa siihen. Tomar kauhistui. Öljyä. Hän vilkuili hädissään ympärilleen. Sotilaat loikkivat paniikissa yli laidan jokeen. Tomar päätti toimia samoin ja syöksyi kohti kaidetta.

Juuri kun hän oli hyppäämäisillään, jokin pysäytti hänet. Hän vilkaisi vielä taakseen. Sydän jätti lyönnin väliin. Siinä missä Trokahn oli maannut, oli vain verinen lammikko ja sotkuinen verivana kauemmas. Silloin tulipalo ylettyi tynnyreihin ja siinä samassa valtava tulipallo levisi räjähdysmäisesti koko laivaan voimakkaan pamauksen saattamana. Tomar paiskautui räjähdyksen voimasta jokeen. Hän painui pinnan alle laivan osien syöksyen vedessä hänen ympärillään. Vesi kirveli käsissä olevia haavoja suunnattomasti. Tomar irvisti kivusta ja alkoi uida kohti pintaa, kun laivan masto katkesi ja kaatui veteen iskien häntä päähän. Tomarin silmissä pimeni ja hän menetti hetkeksi tajuntansa. Hän havahtui vetäessään vettä henkeensä ja hän pärski paniikissa pintaan, joka ei onneksi ollut kuin muutaman vedon päässä.

Hänen päästessään pintaan maailma oli muuttunut kaaokseksi. Vesi poltti kurkkua ja Tomar yski ja ryki vettä pois keuhkoistaan. Laiva natisi liitoksissaan ja alkoi hajota, kuten edeltäjänsäkin. Joki oli täyttynyt sotilaiden ruumiista ja laivan palasista. Tomar lähti uimaan kohti joen törmää. Uidessaan Tomar näki, kuinka takana tulleet laivat olivat ottaneet airot käyttöön ja alkoivat soutaa kohti järveä. Tomar tarttui kiinni liukkaasta, rosoisesta kalliosta ja veti itseään ylös joesta.

Silloin hän kuuli haukan huudon. Tomar kipusi töin tuskin ylemmäs katsomaan vastakkaiselle kalliolle. Savun seasta lensi tuhat valkoista nuolta. Ne lensivät suurella tarkkuudella, osuen maaliinsa savusta ja pimeydestä huolimatta. Peikotkin perääntyivät nuolisateen ajamana kauemmas joelta. Tomar tähysti kohti metsää ja näki Pohjan Huoneen sotureiden tuhatpäisen joukkion laukkaavan hevosineen metsästä Àndorin johtamana. Grindorin sana oli päässyt perille.

Valkean kansan soturit ajoivat peikot ylös Piikkivuorille ja Varjolaiset perääntyivät laivoillaan takaisin järven selälle. Tomarin rämpiessä vihdoin ylös kalliolta hän kuuli Grindorin kutsuvan häntä. Grindor juoksi alas vuonon laelta miestensä kanssa ja he auttoivat Tomarin ylös. Pato oli yhä pystyssä ja rannat lainehtivat verestä. Tämä voitto oli heidän.

Aamu sarasti kylmänä ja kosteana. Taivas alkoi valjeta harmaaseen, usvaiseen metsään. Vuonon suu oli taistelun jäljiltä karua katsottavaa. Pohjan miehet olivat Ándorin ja Grindorin johdolla keränneet ruumiita ja laivan palasia joesta koko loppuyön. Metsän henget eivät olisi katsoneet hyvällä, jos taistelutanner olisi jätetty siistimättä. Varjolaisten ja peikkojen ruumiit oli koottu yhteen suureen kasaan. Auringon säteiden pilkistäessä metsän lomasta, he sytyttivät hautarovion palamaan. Kaatuneet Pohjan sotilaat he kuljettaisivat takaisin Pohjan Huoneeseen haudattavaksi asiaankuuluvin menoin. Vaikka Varjolaiset olivat kärsineet suuremmat tappiot, silti monta morsianta jäi leskeksi ja monta äitiä pojattomaksi.

                      Aurinko oli jo korkealla, kun kokko paloi itsensä loppuun ja hiljainen saattue lähti ratsastamaan takaisin Pohjan Huoneeseen. Tomar oli säästynyt hämmästyttävän vähillä vammoilla, vain hänen kätensä oli sidottu syvien haavojen takia ja kylki oli yhä kipeä. Hän oli itsekin kummissaan säästyttyään näin vaatimattomilla ruhjeilla. Hänen ollessaan laivassa, peikot olivat ylittäneet joen ja hyökänneet alhaalta päin Grindorin miesten kimppuun. Vain kolme miestä oli säästynyt heidän lisäkseen. Grindor oli luullut myös Tomarin kuolleen, nähtyään hänen hyppäävän laivaan, mutta Tomar oli valehdellut tippuneensa. Hän ei voinut ymmärtää mikä häneen oli mennyt ja se pelotti häntä. Mikä minusta on tullut? Peto, niin kuin Trokahn sanoi?

                      Tomar oli ahdistunut ja hieman peloissaan, heidän ratsastaessaan joen viertä kohti Kiertotietä. Entä jos hän sekoaisi Pohjan Huoneessa? Entä jos hän tappaisi ystävänsäkin? Ajatus kauhistutti Tomaria. Hän hiljensi Veljen käyntiä ja jättäytyi jälkeen. Kaikki oli talismaanin syytä, hän oli varma siitä. Ei ollut hyvä pitää talismaania jatkuvasti lähellä, sen Tomar oli huomannut jo kauan sitten. Mutta piilottaessaan talismaanin muiden tavaroiden sekaan, Tomar alkoi saada harhaluuloisia ajatuksia, kunnes hänen oli pakko hakea se talteen taskuunsa. Ainoastaan tuntiessaan kiven povitaskussaan, Tomar pystyi olemaan levollisin mielin. Silti hänellä oli käynyt jo useammin mielessä talismaanin hävittäminen. Tehtävänsä hylkääminen ei kuitenkaan tullut puheeksikaan.

                      Se mitä täytyisi tehdä oli Tomarin mielessä kirkkaana, mutta hän ei olisi milään halunnut. Pohjan Huoneesta oli tullut hänen kotinsa. Grindor oli antanut hänelle huoneen ja paikan perheessään, eikä Tomar ollut tuntenut oloaan yhtä tervetulleeksi missään muualla, ei edes Korvenpäässä. Tomar katsoi hitaasti ohitse lipuvia kuusia ja muisteli haikeana kotiaan. Korvenpään pihkainen ominaistuoksu, johon sekottui aavistuksen savun ja ruoan makea tuoksu. Makea, kuin Senikan juuri pestyjen hiusten tuoksu… Mustat pilvet alkoivat kaartaa Tomarin mielen reunoja.

                      Tomar muisteli Trokahnin myrkyntäytteisiä sanoja Serinasta. Ne olivat valetta, Tomar oli varma siitä… Mutta silti. Entä jos ne olivatkinn totta? Tai osa. Ei. Ei se voisi pitää paikkaansa. Mutta, entä jos hän onkin väärässä? Pettikö tyttö hänet todella? Voisiko se viaton, ujo tyttö olla niin salakavala… Tomar muisti kirkkaasti tytön hikisen ja notkean vartalon keinuen itsevarmasti hänen päällään. Ehkä Serina ei ollutkaan niin ujo, tai viaton, kuin Tomar oli luullut. Miksi hän sitten olisi antanut Vartijaston polttaa isänsä tallin? Tomar oli uppoutunut ajatuksiinsa, eikä huomannut, kun Grindor ratsasti hänen vierelleen.

                      ”Tomar, oletko kunnossa? Käykö kipu sietämättömäksi?” Grindor kysyi huolestuneena. Tomar nyökkäsi vaisusti, vaikka hänestä tuntui ikävältä valehdella ystävälleen. Hän ei voinut kertoa totuutta. Jos hän kertoisi menneisyydestään… tai talismaanista, olisi suurempi riski, että Varjo saisi tietää sen olinpaikan. Oli turvallisempaa, ettei talismaanista tiennyt kukaan. Oli turvallisempaa olla vain yksin.

                      ”Grindor, minun täytyy lähteä.” Tomar vastasi vaitonaisena. Grindor katsoi häntä hämillään.

                      ”Nytkö? Etkö tule mukanamme Pohjan Huoneeseen? Voisimme hoitaa haavat -”

                      ”Ei. Minun täytyy nyt lähteä. Olen pahoillani.” Tomar sanoi murheellisena.

Grindor katsoi häntä vakavana, ohjasi hevosensa lähemmäs ja laski kätensä Tomarin olalle.

                      ”Ymmärrän. Näen, että tämä on sinulle tärkeää. Toivon silti, että palaat vielä.” hän sanoi ojentaen kätensä. Tomar hymyili ja tarttui kättelyyn.

                      ”Tulen vielä, jonain päivänä. Ashtanan vuoksi. Sekä sinun ja muiden vuoksi.” hän sanoi ja puristi Grindorin kättä.

                      ”Ennen kuin lähdet Tomar… Tahdon, että otat Kiiran.” Grindor sanoi ja otti haukkansa kädelleen ja ojensi sen Tomarille. Tomar häkeltyi. Haukka oli Grindorille rakas.

                      ”Enhän minä voi…”

                      ”Minä vaadin, ystäväni. Se olkoon lahjani koko Pohjan Huoneen puolesta. Apuasi emme unohda. Jos koskaan itse tarvitset apua, lähetä Kiira.” Grindor sanoi ja ojensi haukan Tomarille, joka otti sen otettuna vastaan.

                      ”Minä… Kiitos.” Tomar sai lopulta sanotuksi.

”Hyvästi sitten, Tomar Ramonin poika.” Grindor sanoi hymyillen hänelle.

Pohjan miesten ratsastaessa Kiertotielle, Tomar hyvästeli kaikki viiimeisen kerran. Sitten hän käänsi Veljen risteyksestä kohti koilliseen viemää tietä. Kohti yksinäistä tulevaisuutta.

Kolmannen osan loppu.