Johdanto
Oli
pimeä ilta. Vettä oli satanut päivätolkulla, eikä se tuntunut hellittävän edes
öisin. Mustaksi maalatun mökin ovi kävi ja viisi ihmistä astui läpimärkinä
sisään himmeään kynttilän valoon. Mökissä, jota olisi pikemmin voinut vajaksi
kutsua, istui nurkassa hämärässä hahmo tulijoita odottamassa.
”Oli hulluutta tulla
tänne! Emme olisi koskaan saaneet luottaa sinuun!” Viimeisenä sisään astunut
mies ärähti vetäen mustan hupun päästään.
”Ole hiljaa! Kapteeni
Darmothilla on varmasti hyvä selitys, miksi kutsui meidät tänne tänään.” Hänen
vieressään seisova nainen sanoi matalalla äänellä syvän huppunsa kätköistä.
”Minulla toden totta on.
Tämän jälkeen te tulette pyytämään minua liittymään neuvostoon ja anotte
minulta apuani.” Kuului ääni varjoista.
Varjoista
esiin astui mies sotilaan univormussa. Miehellä oli yllään maata viistävä
purppurainen viitta ja mielipuolinen virne.
”Ääh tämä on hulluutta! Hän
on hullu! Tulkaa, lähdetään. Ehdimme Vuononmóon ehkä ennen pahimpia kelejä, jos
lähdemme nyt.” ensiksi puhunut koukkunokkainen mies sanoi huitoen kädellään
ilmaa ja veti hupun takaisin päähänsä. Hän veti oven auki raivokkaasti ja kaksi
muuta seuralaista lähti seuraamaan häntä.
”Tieni tähän pisteeseen ei
ole ollut helppo, mutta en aio luovuttaa niin helpolla, kuin ehkä kuvittelette.”
Kapteeni puhui. Ihmiset pysähtyivät.
”Tulette pian ymmärtämään,
että olen juuri se, mitä te tarvitsette nyt. Minä olen puhunut hänelle. Kai tiedätte mitä on
kirjoitettu?” hän jatkoi ja sytytti kolme kynttilää puhuessaan.
”Tottakai. Älä aliarvioi
meitä, poika.” nainen sanoi huppunsa kätköistä. Hän oli ainoa, joka ei ollut
hievahtanutkaan.
”Ei, te aliarvioitte minua.” Kapteeni sanoi ja näytti
hurjalta. ”Minulla on armeija, luuletteko, etten tule saamaan sitä mitä haluan?
Luuletteko, että annan teidän vain
astella ylitseni?!”
Kaikki
olivat hiljaa.
”Te typerykset luulette
olevanne ohjaksissa. Antakaas, kun kerron jotain. Te olette vain välttämätön
välikäsi, jota Herrani tarvitsee tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Minä olen
avainnappula, jota hän tarvitsee voittaakseen tämän pelin. Ymmärtäkää paikkanne
ja luottakaa minuun.” mies jatkoi uhkuen itsevarmuutta.
Kaikki läsnäolijat
seisoivat hiljaa paikoillaan. Osa tyrmistyneinä, osa pohtien kapteenin sanoja.
”Tämän on parempi olla
aikamme arvoista, muuten saat maksaa hengelläsi Trokahn.” Ensiksi puhunut sanoi
hampaita kiristellen ja veti oven kiinni palatessaan sisään. Viittaan pukeutunut
mies hymyili tyytyväisenä.
”Luottakaa minuun, se on.”
hän vastasi istuen alas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti