Kohti Pohjoista - Kappale 1

1

Uusi alku

Loska peitti maan. Pahimmat pakkaset olivat vihdoin ohi ja kevät alkoi vähitellen tehdä tuloaan. Säät eivät silti olleet kovin suotuisia. Vaikka aurinko paistoikin kirkkaasti aika ajoin ja oli leutoa, myös kylmät räntä- ja vesisateet piiskasivat itäisen Jerchóvan maanmiehiä. Saman sai myös kokea Tomar ja Veli, jotka olivat matkanneet koillisrannikkoa myöten kohti Idän suurta kaupunkia.

                      Oli kulunut neljä vuotta siitä, kun Tomar hyvästeli Fjoduriaanit Pakkasvuorilla. Hän oli aikoinaan matkustanut etelään ja asunut aikansa pienessä kylässä toimien talonpoikana iäkkäässä torpassa. Sieltä hän oli kulkenut rannikolle ja nähnyt viimein meren, josta oli haaveillut ikänsä. Tomar oli pestautunut kalastuslaivaan, joka seilasi merelle kalaan kaksi kertaa kuussa. Työ oli kovaa, mutta palkka kelvollinen. Tomar oli asunut etelärannikon kalastajakylissä neljä vuotta, kunnes kahdennenkymmenennen syntymäpäivänsä aattona päätti vaihtaa maisemaa. Hän juhli täysi-ikäistymistään Veljen selässä viiniä juoden. Korvenpäässä ikään tulleet kävisivät läpi aikuistumisriitin, yleensä metsästämällä jonkin suuren riistan tai pedon. Tomar oli kaatanut ensimmäisen hirvensä jo 13-vuotiaana, eikä yhäkään kokenut tarvetta osoittaa kellekään olevansa oikeutettu elämään osana yhteiskuntaa. Tomar oli päivitellyt itsekseen vanhaa tapaa, joka tuntui niin absurdilta ja etäiseltä.

Nyt hän oli ollut tien päällä Veljen kanssa yli kuukauden ja uupumus hiipi Tomarin ylle. Pysähtyminen kuitenkin saattoi käydä kohtalokkaaksi, eikä Tomar aikonut kokeilla onneaan. Hän tarvitsisi uuden työn, uuden kodin; uuden alun. Tomarilla oli tunne, että Idän kaupunki olisi juuri se paikka, mistä hänen kannattaisi aloittaa.

                      Kevään ensimmäinen aamu. Edellisenä iltana hernerokkasumu oli yllättänyt Tomarin ja Veljen metsässä ja heidän oli ollut pakko pysähtyä yöpymään. Aamulla kun usva lopulta hälveni, Tomar havaitsi yllätyksekseen pysähtyneen aivan Idän kaupungin muurin kupeeseen. Mikä tuuri, hän ajatteli. Hän kasasi tavaransa Veljen selkään ja nousi ratsaille. Ilma oli kaunis. Aurinko paistoi ja oli leutoa. Maa oli yhä mutavelliä edellisten viikkojen vesisateista, mutta se ei haitannut heidän kulkuaan. Lopulta kun he saapuivat muurien sisäpuolelle, Tomar tunsi astuneensa aivan eri maailmaan.

Idän kaupunki Yumó, oli kuin satukirjojen sivuilta elävään elämään nostettu kaupunki. Rakennukset olivat, päinvastoin kuin Demossa, pääasiassa puisia ja kivisiä ja räiskyivät kaikissa sateenkaaren väreissä. Paikalliset eivät pelänneet näyttää omanlaisiltaan, eivätkä pistäneet pahaksi, vaikka naapuri rakentaisikin oman talonsa suoraa näiden kodin yläpuolelle. Puu- ja kivihökkeleiden mielikuvituksellinen arkkitehtuuri hiveli Tomarin arkisuuteen ja vaatimattomuuteen tottuneita silmiä.

Hän löysi talojen julkisivuilta lystikkäitä yksityiskohtia; eräskin paikallinen oli rakentanut keittiönsä puoleksi kadulle ja samalla ruokkiessaan pesuettaan hän myös möi elintarvikkeita ohikulkijoille, toinen taas oli maalannut seinustansa aivan aidon vuoristomaiseman näköiseksi ja eräällä kasvoi julkisivustaan iso puu, joka nousi ainakin viiden kerroksen korkeudelle. Tässä vain muutama esimerkki. Myös väki itse oli hyvin erikoista. Täkäläiset käyttivät ratsuina ja vetojuhtina isoja sikoja. Tomar ei ollut ikinä nähnyt moisia eläimiä; isoja kuin karhut, mutta lauhkeita kuin lehmät. Ilmakin tuoksui mausteiselta ja paikoin jopa trooppiselta. Ainoa yhtäläisyys Yumólla Demon kanssa oli ilmasto. Kesä ympäri vuoden. Nyt Tomar tiesi jo, että paikallinen sää ei ollut sattumaa, eikä todellakaan luonnon aikaansaavaa. Myös Yumón keskuksessa kohosi Liittouman paikallisvirasto, mutta Yumóssa ei ollut ilmasatamaa tähtilaivoille, kuten Demóssa ja se teki kaupungista turvallisemman ja rauhallisemman. Kävellessään Idän Ihmeiden kaupungin katuja Tomar oli tehnyt pätöksensä; hän muuttaisi tänne ja aloittaisi elämänsä uudelleen Yumóssa.

Tomar sai aluksi töitä isosta tallista, tai pikemminkin sikalasta, jossa hoidettiin juhtina käytettäviä sikoja. Työ oli raskasta, mutta siihen Tomar oli jo tottunut, lisäksi hän sai asuinpaikan tallin yläkerrasta. Tomar tosin päätti vaihtaa kortteeria heti kun oli säästänyt tarpeeksi rahaa parempaa asuntoa varten. Hänen asuntonsa haisi yhtä pahalle kuin alakerran asukitkin. Toisaalta hajusta saattoi olla hyötyäkin; shakaalit eivät välttämättä tunnistaisi hänen hajuaan, mikäli eksyisivät Yumóon, vaikka toistaiseksi Tomar ei ollut nähnyt vilaustakaan Varjon koirista, saati Liitouman vartijoista. Kaikesta huolimatta Tomar halusi pelata varman päälle.

                      Heti ensimmäisenä iltana hän otti Talismanin pois muiden tavaroidensa seasta. Hänen huoneensa sängyn alla oli lattiassa pieni luukku, joka johti välikattoon. Näistä luukuista tallin isäntä päästi toisinaan kissoja metsästämään hiiriä, jotka rapistelivat välikaton alla. Hiirien lisäksi siellä oli pelkkiä sahanpuruja, joiden sekaan Tomar kätki Talismanin. Edes hiiret eivät haluaisi koskea tuohon kääreeseen, Tomar tuumi.

                      Eräänä päivänä Tomar oli ajamassa kuutta sikaa laitumelle vilkkaan kaupungin läpi. Tomar yritti juuri kasata sikoja tiiviimmäksi ryhmäksi, kun hän kuuli huutoa kauempaa kadulla.

                      ”Varas! Ottakaa se kiinni!”

Kadulla vilisevän väkijoukon läpi tungeksi kolme isoa miestä miekat heiluen. Heidän takanaan marssi erityisen kiukkuisen näköinen mies täydessä sotisovassa. Miehellä oli kiiltävän musta nahkahaarniska ja musta viitta, sekä lasisilmä arpisessa naamassaan. Tomar komensi sikoja pois tieltä. Yksi edellä juoksevista vartioista pysähtyi Tomarin kohdalle.

                      ”Sinä, sikopaimen! Näitkö äsken rottanaamaa juoksemassa tästä ohitse?” vartija äyskäisi. Tomar pudisti päätään. Mies murahti ja jatkoi matkaansa.

                      ”Älä siinä toljota! Perään! Se pikku perkele pääsee karkuun!!” Heidän päällikkönsä karjui. Vartija lähti juoksuun ja pian kaikki neljä olivat kadonneet väkijoukkoon. Ihmiset katselivat hetken heidän peräänsä ja jatkoivat pian omia asioitaan. Tomarkin mietti hetken mitä miehiltä oli viety, mutta jatkoi sitten sikojensa ajamista. Yhtäkkiä yksi sioista alkoi ääntelehtiä levottomasti ja huitoa päätään. Siinä samassa sian takaa nousi esiin mies. Tomar hätkähti.

                      ”Älä nyt possuseni... Hei! Okei minä menen! Älä hermostu!” Mies huudahti kun sika yritti näykkäistä häntä käsivarresta.

                      ”Anteeksi nyt vaan! Mutta kiitos arvon possu kun sain hetken roikkua mukana!” Mies virnisti samalla kun tunki itsensä kadulle sikojen välistä. Sitten hän huomasi Tomarin tuijottavan häntä hölmistyneenä.

                      ”Aaa! Hyvä herra paimen! Saanen kiittää Teitä avustanne!” Mies selitti ja nappasi Tomaria kädestä kätelläkseen. Tomar yritti vetää kättään pois, mutta miehen ote oli yllättävän tiukka niin pieneksi ja hennon näköiseksi. Miehellä oli vihertävä pysty tukka joka oli kynitty sivuilta kaljuksi, suipot korvat ja rottamainen naama.

                      ”Hei! Sinuako ne miehet-”

                      ”Hyvä herra! Saanen kiittää Teitä vielä kerran. Olisin ollut varsin pahassa pulassa ilman apuanne, mutta kaikesta huolimatta, minulla on nyt kiire joten toivon totisesti näkeväni Teidät vielä jonain päivänä, voin ehkä tarjota Teille vaikka kupillisen virvoketta, tai vaikkapa jonkin muun arvoisenne palkkion. Nyt minun täytyy jo lähteä! Kaikkea hyvää vielä Teille ja hienoille possuillenne myös!” Mies sanoi, läimäytti Tomaria olalle ja katosi väkijoukkoon. Tomar jäi hämillään niille sijoilleen. Hän ei ollut aivan varma, mitä äsken oli juuri tapahtunut.

Tomar katseli kun aurinko vähitellen painui mailleen. Yksi iso sika röhnötti kyljellään aitauksessa ja Tomar rapsutti aidan välistä sen selkää. Seuraavana aamuna hänen täytyisi viedä siat takaisin talliin ja tuoda toiset kuusi sikaa tilalle. Aitaukselle Yumón muurien ulkopuolelle kesti kävellen kulkea noin tunti, kuuden sian kanssa kaksi tuntia. Tomar mietti jaksaisiko lähteä kävelemään kotiinsa nukkumaan, vai jäisikö aitauksen vieressä olevaan vajaan. Vaikka lunta ei enää satanutkaan ja päivät olivat lämpimiä, yöt sitä vastoin saattoivat yllättää kylmyydellään. Tomar kaivoi taskustaan pari kolikkoa, niillä hän saisi ostettua matkan varrella olutta kuppilasta. Tomar nousi ylös ja lähti kävelemään takaisin kohti kaupunkia.

                       Tomar istahti savuisen ja meluisen kapakan tiskille. Tässä paikassa hän ei ollut ennen käynytkään. Sen kerran kun Tomar jäi kupilliselle, hän teki sen yleensä tallia vastapäätä olevassa kapakassa. Nyt Tomar kuitenkin poikkesi tavoistaan, sillä kotiin oli vielä puolen tunnin kävelymatka ja hänen jalkojaan laiskotti. Myyjä kantoi Tomarin eteen kolpakon olutta, joka vaahtosi pöydälle. Tomar oli juuri ojentamassa maksua, kun tuttu pieni mies tunki hänen viereensä.

                      ”Se olette Te hyvä herra! Eijeijeijeijeii! Minä maksan tämän juoman, sallikaa minun!” Mies huudahti ja työnsi Tomarin käden pois.

                      ”Ei sinun tarvitse. Et ole mitään velkaa.” Tomar sanoi kiusaantuneena ja yritti uudestaan tarjota myyjälle rahoja. Mies kuitenkin hyppäsi miltei kokonaan tiskin päälle ja maksoi Tomarin juoman.

                      ”Minä vaadin! Nyt tulkaa, liittykää seuraani tuonne pöytään!” Mies sanoi ja alkoi vetää Tomaria perässään. Tomar huokasi lannistuneena.

                      ”Kuule. Minä en auttanut sinua, en vain huomannut että olit piilossa.” Tomar sanoi hieman madaltaen ääntään heidän istuessaan pöytään. Hän ei halunnut ihmisten tietävän, että hän seurusteli varkaan kanssa.

                      ”Pötyä! Herra on niin vaatimaton!” Mies huudahti ja otti pitkän hörpyn juomastaan.

                      ”Äläkä teitittele minua, en minä ole mikään herra. Tomar vain.” Tomar sanoi hieman vaivaantuneena. Hän oli enemmän tuttonut siihen, että häntä nimiteltiin pojaksi, klopiksi, karvanaamaksi tai vastaavaksi.

                      ”Aivan, Tomar! Hauska tutustua, minä olen Vesja.” mies ilmoitti ja tarrasi jälleen Tomaria kädestä. Tomar kätteli nopeasti ja vilkuili samalla hieman levottomasti ympärilleen. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut kiinnittävän heihin mitään huomiota. Tomar rentoutui hieman.

                      ”No, Vesja. Mikä sai sinut pakenemaan niitä miehiä aiemmin päivällä?” Tomar kysyi. Vesja nojaili taaksepäin hyvin rennon oloisena tuolissaan.

                      ”Ensinnäkin, vaikka joku saattoikin minua varkaaksi siinä rytäkässä kutsua, kiistän ehdottomasti osallisuuteni mihinkään laittomuuteen! Kävin vain kauppaa herra kenraalin kanssa, tosin kaupankäynti ei sujunut aivan.... mutkattomasti ja voisin jopa todeta, että afäärien toinen osapuoli oli suorastaan tyytymätön asioiden kulun suhteen. Koska en luonnollisesti ole vastuussa erinäisten omaisuuksien vaihdoin jälkeen tapahtuneista pettymyksistä, päätin niin sanotusti poistaa itseni paikalta.” Vesja sanoi levitellen käsiään vilpittömän näköisesti. Tomar virnisti tuoppinsa takaa, hän ei tiennyt uskoako miestä.

                      ”Kuka tämä Kenraali sitten on?” Tomar kysyi.

                      ”Kenraali Trokahn Darmorth, Vartiaston kolmossektorin päällikkö. Iso kiho, jolla on päässyt pissaa päähän.” Vesja sanoi ja pyöritteli puista kolikkoa sormissaan. Kolikon toiselle puolelle oli kaiverrettu jonkun miehen kasvot, toisella puolella oli vaakuna.

                      ”Vartiaston...?”

Vesja katsoi hieman epäuskoisena Tomaria.

                      ”Etkö tiedä mikä on Vartiasto?” Hän sanoi ja pyöräytti silmiään teatraalisesti ja sujautti kolikon povitaskuunsa.

                      ”Hei, olen vasta muuttanut tänne!” Tomar vastusti.

                      ”Anteeksi! Älkää loukkaantuko! Vartijasto on Liittouman palkkaama vartiointiorganisaatio.  Demóssa ja Rannanmóssa Liittouman shakaalit pitävät järjestystä yllä. Täällä siitä pitää huolen Vartiasto.” Vesja selitti päpättäen. Sitten hän kurottautui pöydän ylle ja madalsi ääntään hieman. ”Mutta jos minulta kysytään, ne ovat kaikki läpimädiksi korruptoituneita paskiaisia. Ne onnistuvat pitämään rauhan maassa yksin siitä syystä, että kaikki pelkäävät niitä ja rikolliset maksavat suojelurahaa.”

Tomar mietti mahtoiko Vesjan aiemmin mainitsema ”kaupankäynti” koskeneen juuri suojelurahaa.

                      ”Mistä sitten kävit kauppaa kenraalin kanssa? Luulisi tavallisen rehellisten kansalaisen haluavan pysyä kaukana tuollaisesta virkavallasta.” Tomar kysyi vinosti.

                      ”Kävimme kauppaa informaatiosta.” Vesja iski silmää. ”Minulla on tietoa, kenraali maksaa tiedosta. Tosin aina tieto ei saata miellyttää herra kenraalia.” Vesja naurahti ja tyhjensi tuoppinsa. Tomar huomasi oman tuoppinsa myös tyhjentyneen.

                      ”Aaah! Toinen kierros!” Vesja huudahti ja nousi ylös. Tomarkin nousi.

                      ”Ei kiitos. Minä taidan tästä lähteä, on aikainen herätys.” Tomar sanoi ja lähti kulkemaan ripeästi ulos kapakasta.

                      ”Eei, vielä yhdet Tomar! Minä maksan!” Vesja sanoi ja näytti säälittävän innokkaalta.

                      ”Ei. Minun täytyy nyt todella lähteä.”

                      ”Kuinka perin harmillista. Mutta! Oli hauska tavata herra Tomar, toivottavasti tapaamme vastakin!” Vesja sanoi ja ravisti jälleen Tomarin kättä.

                      ”Joo... krhm... samoin...” Tomar sanoi ja pääsi vihdoin tilanteesta pois. Ovella hän kuuli vielä Vesjan äänen kaiken hälinän yli. Hän oli löytänyt jonkun toisen piruparan, jota haastoi juomaan kanssaan. Tomar huokaisi syvään, sitten hän oli jo ulkona pimeällä kadulla.

Päivät pitenivät ja kesä lähestyi. Joka kevät Yumón vanhassa kaupungissa pidettiin markkinat, joiden avajaisiin kuului tanssiaiset. Aina varma kevään merkki oli Yumón kukkakaupoissa kuhisevat nuoret tytöt ja pojat, jotka ostivat leinikkejä sille henkilölle, jonka halusivat viedä illan tansseihin. Tomar katseli pientä joukkoa tyttöjä jotka seisoivat piirissä tien toisella puolella, hänen lakaistessaan tallin edustaa. Tytön supattelivat ja kikattelivat ja heillä oli käsissään leinikkejä. Yksi tytöistä oli tallimestarin tytär. Hän oli siro ja vaalea ja hänen kasvoissaan oli hieman kissamaiset piirteet, kuten isälläänkin. Hänellä ei kuitenkaan ollut turkkia tai häntää kuten Tomarilla.

                      Tomar oli vaipunut ajatuksiinsa, kun hän yhtäkkiä huomasi tyttöjen katsovan ja osoittelevan häntä. Kun Tomar katsoi takaisin, tytöt alkoivat kikattaa. Tomar tunsi punastuvansa ja hän jatkoi kiivaasti lakaisemista selin tyttöihin. Tomar siirtyi tallin puolella siistimään karsinoita. Viereisessä pilttuussa oli iso emakko ja kaksi porsasta päiväunilla. Tomar heitti niille rehuja ja kävi talikon kanssa viereisen tyhjän karsinan kimppuun.

                      ”Hei Tomar.”

Tomar kääntyi ympäri. Tallimestarin tytär seisoi karsinan ovella. Hän katsoi Tomaria suurilla vaaleilla silmillään ja näpräsi hiuksiaan.

                      ”H...hei vaan.” Tomar sanoi ja yritti jatkaa normaalin oloisena tallin siivousta. Tyttö katseli hetken jalkojaan ujon oloisena.

                      ”Oletko sinä menossa tansseihin?” Tyttö kysyi hennolla äänellä.

                      ”En usko...” Tomar kääntyi ja pyyhkäisi hiuksia naamaltaan. ”Anteeksi, en taida muistaa nimeäsi.” Tomar sanoi.

                      ”Serina.” Tyttö sanoi ja hymyili.

Tomar hymyili takaisin. Melkein kuin Senika, hän ajatteli. Senikallakin oli vihreä mekko ja hiukset palmikolla... Tomar hätkähti ja yritti saada ajatuksensa takaisin nykyhetkeen.

                      ”Kaunis nimi. Anteeksi etten viitsi kätellä...” Tomar vastasi ja osoitti likaisia vaatteitaan ja talikkoa.

                      ”Ei se mitään!” Tyttö naurahti. Hänen naurunsa sointui heleästi, kuin kulkunen.

                      ”Kuule...” Serina empi hetken. ”Haluaisitko... Haluaisitko sinä lähteä kanssani tansseihin?” hän kysyi ja katsoi Tomaria. Tomar tunsi sisällään outoa kuumotusta.

                      ”Voin. Tai siis... en minä kyllä osaa tanssia.” Tomar vastasi hieman nolona.

                      ”Milloin sitä on vaadittu?” Serina hymyili ja iski silmää. Sitten hän kääntyi pois päin.

                      ”Ai niin!” Tyttö pysähtyi ja palasi Tomarin luokse. Hän laittoi pienen leinikin Tomarin napinläpeen ja kosketti kevyesti hänen kättään. Sitten hän vilkutti nopeasti ja kipitti ulos. Tomar katsoi pitkään tytön perään ja sitten hänen antamaansa kukkaa. Hänestä tuntui että hän tarvitsisi viileää kylpyä, mutta ei tällä kertaa hajun takia. Tomar pisti kukan taskuunsa ja jatkoi karsinan siivoamista. Koskaan aiemmin ei ollut lannan luominen käynyt niin kevyesti.

Aiemmin Tomaria ei ollut kiinnostanut sen suuremmin markkinat kuin mitkään tanssitkaan, mutta nyt hän ei muuta voinut ajatella. Kuinka pitkä aika vielä, ketähän sinne tulee, mitä pistän päälleni, pitääkö minun oikeasti tanssia... Ennen kaikkea Tomarin mielessä pyöri Serina. Hän oli tavannut tytön vain pari kertaa aiemmin koska tallimestari ja hänen perheensä asuivat parin korttelin päässä ja Tomar näki Serinaa varsin harvoin. Nyt Serina käveli lähes päivittäin tallin ohi tervehtien Tomaria, joskus he vaihtoivat muutaman sanankin. Tomar mietti kulkiko tyttö tallin ohitse tavallista useammin, vai kiinnittikö Tomar häneen nyt ensi kertaa huomiota.

Kun markkinoihin oli enää pari päivää aikaa, Tomar lähetettiin auringon laskiessa asioille ennen työpäivän päättymistä. Hän kulki kauppakujalla, silmäillen esillepanoa ja etsien katsellaan perunoita ja retiisejä, sekä jauhoja tallin pitäjän vaimolle. Kun Tomar pysähtyi punnitsemaan jauhoja, kuuli hän puhetta kulman takana. Se oli se lasisilmäinen Kenraali Trokahn, sekä jokin vartija.

                      "...En välitä miten. Haluan sen rotan pään, ymmärrätkö? Sinä saat keksiä syyn, mutta emme puhu siitä nyt. Liikaa uteliaita korvia." Näin sanoessaan kenraali astui kulman takaa ja katsoi happamasti Tomaria. Vartija tuli heti Kenraalin perässä.

                      "Ja mitä sinä tuijotat!" Vartija äyskäisi Tomarille, joka oli tuskin vilkaissut heidän suuntaansa.

                      Tomar hätkähti, maksoi pikaisesti perunansa ja painui tiehensä. Hän oli vuoren varma, että he olivat puhuneet Vesjasta ja hetken Tomar oli jopa aavistuksen huolissaan, mutta päätti sitten pyyhkiä koko ajatuksen päästään. Eihän hän edes tuntenut koko miestä. Kuka tietää, hänhän saattoi olla vaikka murhaaja.

                      Tomar toimitti asiansa pikaisesti. Hän osti myös itselleenkin ruokaa ja suuntasi sitten isäntänsä luokse. Hän antoi ostoksensa sikalan emännälle, otti omat eväänsä ja pyysi lupaa käyttää piikojen keittiötä, joka oli isäntäväen talon pihapiirissä. Emäntä antoi ilomielin luvan ja Tomar lähti kulkemaan pihan poikki. Puolessavälissä pihaa hän huomasi Serinan, joka vilkaisi näkikö kukaan ja kipitti sitten Tomarin luokse.

                      "Hei, mitä sinulla on siinä?" Serina kysyi uteliaani ja vilkaisi Tomarin koriin.

                      "Illallinen. Eikö sinun pitäisi olla sisällä jo?"

                      "Kävin vain lukitsemassa vajan. Joko sinä odotat ylihuomista?"

Tomar punastui. Onneksi minulla on turkki, joten sitä ei huomaa, hän ajatteli.

                      "Toki. Sinä?" Tomar tunsi itsensä maailman suurimmaksi typerykseksi.

Serina nyökkäsi vastaukseksi ja hymyili hänelle valloittavasti.

                      "Minä menen nyt. Nähdään!" Serina huikkasi ja lähti kiiruhtamaan sisälle. Tomar katsoi vielä hetken hänen peräänsä, mutta kiiruhti sitten kyökkiin sisälle. Hän paistoi nauriita ja siivun sikaa pannulla, viikkasi ruoat puuvillakankaaseen ja lähti kohti tallia, jossa asui.

                      Astuessaan sisään hänen parvelleen johtavien tikkaiden alapäähän, Tomar huokaisi syvään. Hän haaveili tytöstä, mutta eihän hän kehtaisi ikinä tuoda mitään tyttöä kotiinsa, jos hän asui sikalan yläkerrassa. Vähiten tyttöä, jonka isä omisti kyseisen sikalan.

                      Tomar alkoi kivuta tikkaista ylös, kun hän huomasi, että hänen huoneessaan paloi kynttilä - siellä oli joku. Tomar kiiruhti tikkaat ylös ja tempaisi oven auki. Siellä, hänen sängyllään istui Vesja heilutellen jalkojaan ja tutkien Tomarin karttoja. Hän kohotti katseensa kun Tomar ampaisi sisään.

                      "Ai hei herra-!"

                      "Mitä sinä teet täällä? Miten löysit tänne? Mistä tiesit missä asun!?" Tomar huudahti ja tempaisi kartat Vesjan käsistä. Vesja loikkasi alas sängyltä ja nosti kätensä ilmaan vilpittömän oloisena.

                      "Herra paimen Tomar! Ystäväiseni! Älkää luulko että tulin tänne vilpillisin mielin! Ehei!"

                      "Miksi sitten olet täällä?" Tomar kysyi ahdistuneena. Hän ei voinut olla ajattelematta että hän on suuressa vaarassa, jos Vesja löydetään täältä. Silloin joku voi myös löytää talismaanin.

                      "Hyvä herra! Jos olisin tullut katalin aikein, miksi olisin jäänyt odottamaan teitä ja vielä valot päällä!" Vesja näytti entistäkin katuvammalta.

                      "En tiedä, ehkä sinä olet huono varas." Tomar murahti samalla, kun taitteli kartat takaisin huoneen nurkassa olevaan vaatimattomaan kirstuun. "Nyt häivy."

Vesja yritti ottaa kasvoilleen hurmaavimman hymyn minkä osasi.

                      "Hyvä on, hyvä on! Menen ihan juuri, mutta haluaisin vain kysyä yhtä asiaa ensin." Vesja sanoi ja astui askeleen lähemmäs Tomaria.

                      "Mitä?"

                      "Mietin vain mitä köyhällä ja vaatimattomalla sikopaimenella voisi olla piilossa huoneessaan, jota hän tulee noin suurella innolla puolustamaan? Ettei vain teillä, hyvä herra olisi jotain salattavaa. Jotain, minkä ette halua joutuvan vääriin käsiin." Vesja sanoi salaperäinen virne naamallaan. Tomarin vatsassa muljahti epämiellyttävästi.

                      "Minulla ei ole mitään erikoista, vain säästöni, jotka haluaisin pitää itselläni." Tomar sanoi, mutta ei saanut sitä kuulostamaan uskottavalta. Vesja naurahti.

                      "Säästöjä.... Niinpä niin. Minusta tuntuu, että sikopaimen on muuta kuin mitä päälle näyttää." Vesja virnisti ja nakkasi puisen kolikkonsa ilmaan, pyöritteli sitä sormissaan, ennen kuin sujautti sen taas taskuunsa. Tomar yritti keksiä jotain järkevää vastaväitettä, mutta hänen päänsä oli yhtä tyhjä, kuin hänen vatsansakin. Ulkoa kuului etäältä kellonlyöntejä, joiden mukaan kello oli jo yksitoista.

                      "Sinun olisi parasta nyt lähteä." Tomar sai sanotuksi. Vesja kääntyi kohti ovea.

                      "Minulla on sinulle neuvo." Vesja sanoi. "Tässä kaupungissa liian rehellisille käy aina köpelösti. Samoin niille, joilla on jotain arvokasta, mitä joku voi haluta itselleen. Sinua pidetään silmällä, Tomar. Sinuna muuttaisin jonnekin toiseen paikkaan asumaan. Kauemmas tästä tallista. Mistä luulet, että minä tiesin missä asut? Seuraamalla sinua? Tuskin." Vesja sanoi ja iski silmää. Vesja oli jo ovella kun Tomar aukaisi suunsa.

                      "Kuulin tänään kenraalin puhuvan sinusta. He haluavat pääsi." Tomar sanoi. Vesja virnisti Tomarille.

                      "Eivät he minua saa." Hän sanoi virnistäen, ennen kuin katosi ulos ovesta.

Tomar ei tiennyt miksi varoitti tuota varasta. Tuskin siitä mitään hyötyä oli. Tomar laittoi oven säppiin ja asteli ikkunalle, joka vietti kadulle. Hän näki Vesjan tulevan ulos tallista ja kävelevän huolettoman näköisesti kadun poikki. Toisella puolella varjossa seisoi jokin mies. Tomar ei pystynyt erottamaan kuka hän oli. Miehellä oli päällään pitkä ruskea takki ja samanväriset saappaat. Vesja käveli suoraan miehen luokse ja he vaihtoivat pari sanaa ennen kuin katosivat varjoihin. Vaikka ikkuna olikin auki, ei Tomar silti kuullut mitä he olivat puhuneet. Tomarille tuli paha tunne tästä kaikesta. Ehkä hänen pitäisi muuttaa. Sitten hän ainakin kehtaisi pyytää Serinan luokseen kylään. Tomar veti ikkunan kiinni ja sammutti kynttilän. Tänään hän söisi illallisensa pimeässä.