Kohti pohjoista - Kappale 2

Veriteko

Markkinapäivä koitti nopeammin kuin Tomar oli osannut ennakoida. Sikalan isäntä oli luvannut puoli päivää vapaata, kuten Markkinapäivänä oli tapana ja Tomar oli hyvin tyytyväinen. Hän oli ottanut Vesjan varoituksen tosissaan ja oli päättänyt käyttää vapaan päivänsä osaksi uuden asunnon löytämiseen. Hän oli luvannut tavata Serinan auringon laskiessa Suurtorilla, jossa tanssit pidettäisiin. Hänellä olisi monta tuntia aikaa kierrellä kaupungilla kyselemässä huonetta. Kaiken varalta Tomar päätti kiertää toiselle puolelle kaupunkia asunnon perässä. Vaikka työmatka olisikin pitempi, olisi hänellä pienempi mahdollisuus paljastua.

                      Tomar aloitti kierroksensa Yumón etelärannalta. Asunnot olivat hyvässä kunnossa siellä, mutta aivan liian kalliita Tomarille. Hänelle riitti vaatimaton huone, kunhan siinä olisi sänky, ikkuna ja vähän säilytystilaa hänen pienelle omaisuudelleen. Lisäksi joka asunnossa Tomar pisti merkille mahdollisia paikkoja, jonne voisi piilottaa talismaanin. Tomar kiersi yli kaksi tuntia tuloksetta. Joko huoneet olivat liian kalliita tai aivan hirveässä kunnossa. Yksi emäntä yritti vuokrata hänelle kellarikomeroa huoneena. Eräs huone oli muuten hyvä ja kohtuullinen vuokra, mutta se sijaitsi punaistenlyhtyjen kadulla ja Tomar tunsi itsensä kiusaantuneeksi pelkästään läpi kulkiessaan, puhumattakaan että hän asuisi siellä.

                      Lopulta Tomar löysi otollisen asunnon. Se oli pieni huone Vänkisäären kievarin yläkerrassa, josta edellinen vuokralainen oli juuri muuttanut pois. Huone muistutti Tomaria hieman Demon asunnostaan. Lisäksi kievarin isäntä lupasi Tomarille hieman alennusta vuokrastaan, jos hän joka aamu töihin lähtiessä veisi isännän itse panemia oluita myytäväksi torille toiselle myyjälle. Tarjous oli niin hyvä, ettei siitä voisi kieltäytyä. Isäntä oli mukava ukko, joka siivosi innokkaasti kapakkaansa, jossa oli ollut tappelu toissapäivänä. Kievari oli yhä suljettuna sen johdosta. Tomar lähti tyytyväisin mielin kohti Suurtoria. Hänen viikon palkkansa menisi uuden asunnon ensivuokraan, mutta se ei häntä lannistanut.

                      Puolessa välissä matkaa hän tuli aukiolle, josta ei ollut ennen mennyt ohitse. Väkeä oli kerääntynyt aukion keskellä olevan korokkeen luokse. Tomarin uteliaisuus voitti ja hän poikkesi hiukan lähemmäs jotta näkisi kulkiessaan mistä oli kyse. Tomar ymmärsi pian, että kyseessä oli mestaus. Korokkeelle nousi kaksi vartijaa, joista toinen alkoi kertoa suureen ääneen mestattavan rikoksista. Tomar henkäisi. Korokkeelle retuutettiin Vesjaa, jota oli hakattu ja joka näytti harvinaisen kurjalta. Tomar kulki lähemmäs kuullakseen paremmin.

                      "...syytetään Jeremias Aarren poijan taposta, joka tapahtui Markkinapäiväin aattona, illan yhdennellätoista kellonlyömällä. Syytetty puukotti uhriksi joutunutta kalastajaa Vänkisäären kapakassa. Syytetyn vastusti aggressiivisesti pidätystä. Uhri kuoli viiteen puukon iskuun ylävartalossa, sekä kahteen puukoniskuun käteen, sekä jalkaan. Rangaistuksena taposta on kuolema mestaten. Jos kellään on mitään vastalausetta, sanokoon sen nyt, muussa tapauksessa mestaus pannaan täytäntöön välittömästi." Vartija kuulutti kovalla äänellä ja katsoi yleisöä.

                      Väki vilkuili toisiansa ja vaikutti kärsimättömältä. Joku huusi jo kiirehtimään asian kanssa. Tomar oli järkyttynyt. Ei hän kyllä koskaan pitänyt tuosta miehestä, mutta jotenkin tämä tuntuu väärältä. ...Sinä saat keksiä syyn, mutta emme puhu siitä nyt... Tomar tajusi. ...taposta, joka tapahtui markkinapäiväin aattona, illan yhdennellätoista kellon lyömällä...

                      "Minä vastustan!" Tomar huusi ennen kuin ehti ajatella pitemmälle. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Vartija näytti raivokkaalta.

                      "Minä... tai siis... Tarkoitan että hän ei voinut tehdä sitä. Siis sitä tappoa... Koska.. koska minä näin hänet toissa iltana kadulla, juuri kun kello oli lyönyt yksitoista. Hän oli Toisella puolella kaupunkia." Tomar nielaisi. Hänestä tuntui, että teki juuri pahan virheen. Vesja näytti ilahtuneelta, mikäli sitä pysty tunnistamaan mustelmien turvottamista kasvoista. Silloin korokkeelle astui Trokahn, pingottunut ilme kasvoillaan.

                      "Sinä, poika! Todistatko sinä lain nimessä nähneesi tämän miehen toissapäivänä kello yksitoista illalla, siellä missä kuvailit?" Hän kysyi ankarasti.

                      "Kyllä... herra." Tomar sanoi. Ihmiset katsoivat ensin häntä sitten Trokahnia, joka alkoi punehtua korviaan myöten.

                      "Oletko AIVAN varma? Tiedätkö että oikeuden palvelijoille valehteleminen maksaa sinulle henkesi!?" Darmorth kysyi lähes huutaen.

                      "Olen. Nämä kansalaiset kuulkoot sanani." Tomar sanoi kuulostaen jo vakuuttavammalta.

                      "Mies on syytön!" Joku huusi yleisöstä.

                      "Päästäkää se vapaaksi!" Toinen huusi.

                      "Aivan! Päästäkää vapaaksi!"

                      "Syytön!"

                      "Hän on Syytön!"

Kenraali näytti kiehuvan raivosta. Hän viittaisi kiukkuisesti vartijoille, jotka päästivät Vesjan vapaaksi. Vesja luikerteli kiiruhtaen ihmismassan sekaan. Tomarkin lähti puikkelehtimaan väen tungoksen läpi. Juuri kun hän oli päässyt pahimmasta tungoksesta, tarttui joku häntä hihasta ja veti nurkan taakse. Kenraali Trokahn seisoi aivan hänen vieressään ja toinen vartijoista piteli Tomarista tiukasti kiinni.

                      "Kuules karvanaama. Minä annan sinulle ystävällisen neuvon. Älä tule minun tielleni." Kenraali sanoi. Tomarista kiinni pitävä vartija tarrasi hänen molemmista käsistään kiinni, kun toinen vartija iski hänestä ilmat pois. Tomar painui tuskissaan maahan, johon Kenraali ja hänen vartijansa hänet jättivät. Meni tovi ennen kuin Tomar kykeni nousemaan jaloilleen ja jatkamaan matkaansa.

                      Minun täytyy pakata. Minun täytyy muuttaa tänään. En ole turvassa. Tomar ajatteli, kulkiessaan kohti sikalaa. Sitten hän pysähtyi ja muisti. Tanssit! Kaiken keskellä Tomar oli unohtanut Serinan ja että oli luvannut tytölle viettää iltaa hänen kanssaan. Tunti aikaa, ehdin juuri ja juuri pakata ennen tansseja. Tomar mietti ja kiiruhti askeleitaan. Hänen vatsaansa sattui yhä, mutta hän pystyi jo hengittämään paremmin. Tie tallille meni Suurtorin viertä ja tanssiaisten valmistelut olivat jo valmiina ja orkesteri viritteli jo soittimiaan.

                      Tomar kiiruhti talilla suoraan huoneeseensa. Hän lukitsi oven kaiken varalta. Tomar kaivoi tavaransa esiin ja pakkasi satulalaukkunsa täyteen. Omaisuutta hänellä ei ollut yhtään enempää, kuin muuttaessaan Yumóon, mutta rahaa hän oli tienannut senkin edestä. Lopuksi hän otti talismaanin lattialuukun alta pois. Hän mietti hetken, mutta päätti olla pakkaamatta talismaania vielä. Hän otti talismaanin mukaansa ja kipusi alas talliin. Sikojen puolella oli neljäkymmentä pilttuuta sioille. Tomar kulki tallin läpi ja tervehti tuttuja röhkijöitä. Sisäpihalla oli pieni talli isännän omille ratsuille, jossa myös Veli asui. Tomar tervehti vanhaa ystäväänsä, joka nosti päätään ja hirnahti tervehdykseksi.

                      ”Muutan tänä iltana. Sinä saat auttaa kantamaan tavarani.” Tomar jutteli samalla, kun asetteli satulahuopaa paikoilleen. Hän ei aikonut laittaa vielä suitsia Veljelle, mutta satuloi sen valmiiksi, jotta illalla lähtö nopeutuisi hieman. Tomar otti talismaanin taskustaan ja pilotti sen satulahuovassa olevaan taskuun, joka jäisi piiloon satulan alle.

                      ”Kaiken varalta.” Tomar sanoi laittaessaan satulaa paikalleen.

"Älä tule minun tielleni."

Kellot kumahtivat kuusi kertaa, kun Tomar saapui Suurtorille. Musiikki soi jo ja ihmiset tanssivat. Tomar oli pujottanut leinikin napinläpeensä ja etsi katseellaan Serinaa.

                      ”Siinähän sinä olet!”

Tomar kääntyi katsomaan ja huomasi Vesjan seisovan selkänsä takana. Hänen kasvojensa turvotus oli jo hieman laskenut, mutta ilmeestä päätellen hän ei olisi voinut voida paremmin.

                      ”Halusin vain tulla kiittämään!” Vesja sanoi ja kumarsi teatraalisesti Tomarille.

                      ”Otin vaarin neuvostasi. Muutan tänä iltana.” Tomar vastasi ja vilkuili huomasiko kukaan hänen puhuvan tälle miehelle. Vesja naurahti harvinaisen elottomasti.

                      ”Minun olisi myös pitänyt uskoa sinua. Tiedänpä vastedes että kuuntelen neuvojasi.” Vesja sanoi.

                      ”Minä taas toivon, etten näe sinua enää koskaan.” Tomar sanoi ja katui heti tylyjä sanojaan. Vesja vain virnisti hänelle.

                      ”Älä huoli. Minä lähden tästä kaupungista. Minulle ei riitä se, että muuttaisin toiselle puolelle kaupunkia. Hyvästi siis.” Vesja sanoi hymyillen vaisusti.

                      ”Mitä sinä tarkoitat?” Tomar huudahti, mutta Vesja oli jo kadonnut väentungokseen. Mahtoiko hän vihjata, että Tomarin suunnitelma muuttaa eri paikkaan olisi turha? Nyt hän ei saisi tietää.

                      ”Hei! Olen etsinyt sinua!” tytön ääni sanoi.

Tomar kääntyi ja näki Serinan seisovan vieressään pukeutuneena antavaan leninkiin.

                      ”Kenen kanssa sinä puhuit?” Serina kysyi uteliaana.

                      ”Ei kuulu sinulle!” Tomar äyskäisi. ”Anteeksi, tarkoitan… joku vain kysyi tietä lähimpään majataloon.”

                      Tyttö näytti säikähtäneeltä. Mikä minua vaivaa? Ei se ole hänen vikansa, että olen joutunut vaikeuksiin.

                      ”Anteeksi… On ollut pitkä päivä.” Tomar pahoitteli ja otti Serinaa kädestä ja sai tytön taas hymyilemään.

                      ”Tule.” Serina sanoi hymyillen salaperäisesti. Sitten hän lähti vetämään Tomaria mukanaan väkijoukon läpi.

                      ”Toivottavasti muistat, etten yhäkään osaa tanssia!” Tomar huusi, mutta tyttö vain nauroi. He kulkivat ihmisten läpi toiselle puolelle toria. He jäivät seisomaan hetkeksi paikoilleen kuuntelemaan soittoa. Tyttö näytti nauttivan olostaan ja Tomarkin tunsi jo hieman rentoutuvan.

”Odota tässä.” Serina irrotti otteensa Tomarin kädestä ja lähti kävelemään kohti piiriä, jonka keskellä ihmiset tanssivat.

Tomar lähti tytön perään ja pysähtyi piirin reunalle. Uusi laulu alkoi soida ja Serina kiiruhti parien vaihtuessa piirin keskelle. Joku mies tuli pyytämään häntä tanssiin, mutta tyttö kieltäytyi, virnistäen ilkikurisesti. Sen sijaan hän alkoi tanssia yksin ja häntä oli ilo katsella. Tomarille muistui mieleen Korvenpään keskikesän juhla, jossa tytöt ja miehet nousivat pöydille tanssimaan. Toisinaan meno kävi niin villiksi, että vanhempi väki tuhahteli paheksuvasti, mutta lapsilla ja nuorilla oli hurjan hauskaa.

Tomar ei voinut muuta kuin hymyillä. Serina oli selvästi ennenkin tanssinut ja hän nautti siitä täysin rinnoin. Väki taputti tahtia, kun hän pyörähteli villisti tanssilavan poikki. Hän nappasi vauhdista oluttuopin jonkun kädestä, tanssi kauemman nauraen ja otti pitkän hörpyn kolpakosta. Serina pyörähti Tomarin viereen ja ojensi tuopin hänelle iskien silmää. Väki ulvoi naurusta ja orkesteri soitti kuin viimeistä päivää. Tomarilla ei ollut koskaan ollut hauskempaa.

Monen riehakkaan kappaleen jälkeen Serina tuli takaisin Tomarin luo raikuvien aplodien saattamana. Monet miehet nauroivat ja taputtivat hymyillen Tomaria selkään, kun Serina tarttui häntä kädestä ja veti jälleen perässään. He istuutuivat torille pystytettyyn oluttelttaan. Tomar tilasi heille kummallekin tuopit olutta ja he juttelivat pitkään juoden ja nauraen.

Aurinko laski. Kesken keskustelun Tomar yllättäen muisti, että hänen täytyi muuttaa vielä samana iltana. Kunpa hän voisi muuttaa huomenna, eikä juuri nyt, kun vielä oli hauskaa!

”Olen pahoillani, mutta minun täytyy nyt lähteä.” Tomar sanoi pettyneenä ja nousi ylös.

”Minä tulen samaa matkaa.” Serina sanoi ja tarttui Tomaria käsikynkkään.

Tyttö tuntui lämpimältä hänen kylkeään vasten ja Tomarin oli vaikea olla virnuilematta typerästi. Olut sai hänen päänsä tuntumaan kevyeltä, kuten myös jalkansa, vaikka välillä Tomar horjuikin askelissaan. He molemmat vain nauroivat, kun Tomar lähes törmäsi massa olevaan oluttynnyriin. Vaikka matka tallille tuntui käyvän joutuisasti, oli jo pimeä heidän saapuessaan perille. Tomar oli jo hyvästelemässä Serinaa, kun tyttö painautui häneen kiinni ja suuteli kiihkeästi.

                      ”Mennään sisään.” Serina kuiskasi. Tomar avasi oven harvinaisen nopeasti, eikä hän jälkikäteen edes muistanut kuinka he pääsivät hänen huoneeseensa asti. Hän vain muisti istuneensa sängyllä katsoen, kun Serina veti mekon päältään hänen edessään. Tyttö oli kuuma, notkea ja kiihkeä. Tomar ei ymmärtänyt kuinka oli koskaan aiemmin pystynyt elämään ilman naista. Serinan huulet olivat kosteat, samoin hänen naiselliset osansakin. Vasta jälkikäteen Tomar ymmärsi, että vaikka hän oli ensi kertaa naisen kanssa, se ei ollut Serinan ensimmäinen kerta. Ei välttämättä edes toinen, tai viides.

                      Tomar huohotti hengästyneenä ja hikisenä sängyllä. Serina kävi makuulle hänen viereensä ja suuteli kevyesti häntä poskelle. He makasivat siinä hetken, humaltuneena kiihkosta ja oluesta.

                      ”Onpas täällä kuuma.” Serina sanoi ja pyyhkäisi otsaansa. Tomarillakin oli kuuma. Liian kuuma. Tomar haistoi ilmaa.

                      ”Savua!” Tomar huudahti. Hän ponkaisi ylös ja avasi huoneensa oven, joka ei ollut edes lukossa. Sisään tulvi savua sakeana. Tomar sulki oven nopeasti ja alkoi kiireesti etsiä vaatteitaan. Serinakin pinkaisi ylös ja veti mekon ylleen. Alhaalta alkoi kuulua sikojen kiljumista.

                      ”Voi ei! Eläimet!” Tomar huusi vetäessään paitaa ylleen. Serina henkäisi.

                      ”Isä ei saa tietää että olen täällä!” hän vinkaisi.

                      ”Mene ulos takakautta, minä yritän pelastaa siat!” Tomar sanoi ja aukaisi oven. Savua tulvi sisään mustanaan. He yskivät laskeutuessaan alas tikkaista. Rehuvarasto oli sytytetty tuleen ja se roihusi jo hurjana. Tuli alkoi levitä sikojen puolelle. Serina juoksi takaovelle ja avasi sen selälleen ja pakeni sitten yöhön. Tomar alkoi aukoa sikojen pilttuita. Isot siat olivat vauhkoontuneet savusta ja säntäilivät hurjina kohti ovea. Ensimmäiset karsinat olivat jo tulessa. Tomar tajusi että hänen olisi pidettävä kiirettä. Hän kiskoi ovia auki, savun polttaessa kurkkua ja kirvellen silmiä ja nenää. Hän kuuli kun ulkona hälytyskellot alkoivat soida.

                      Tuli eteni hurjaa vauhtia ja pian Tomar huomasi olevansa liekkien saartama. Karsinoissa palavat siat kirkuivat verta hyytävästi. Tomar ymmärsi, että hänen olisi luovutettava ja yritettävä pelastaa vain ne siat, jotka hän oli jo saanut ulos karsinoistaan ja jouduttava ulos, muuten hän palaisi tallin mukana. Hän läiski sikoja eteenpäin ja yritti päästä ulos tallista. Tuli roihusi jo kattoa myöten ja tallin rakenteet alkoivat pettää. Minä kuolen tänne! Tomar veti paidan kuononsa päälle ja yritti kiiruhtaa. Kuului kova pamahdus. Tomar säikähti ja kääntyi ympäri. Tallin ovi oli mennyt kiinni.

                      ”Ei!!” Tomar karjaisi.

Hän änkesi vauhkoontuneiden sikojen lomitse ovelle. Se ei auennut.Oven eteen oli pönkätty jotain ulkopuolella. Tomar alkoi panikoida. Hän hakkasi ovea ja huusi täyttä kurkkua, kunnes ääntä ei enää lähtenyt. Minä kuolen minä kuolen apua apua APUA!!!! Sikojen kiljunta muuttui oudoksi kohinaksi hänen päässään ja ainoa asia mitä hän kuuli, oli hänen oman sydämensä syke joka hakkasi rinnassa kuin riivattuna. Savu peitti kaiken ja Tomaria huimasi. Ei. Minä en kuole tänään.

                      Tomar heittäytyi ovea vasten, mutta se ei antanut periksi. Tomar heittäytyi uudestaan ja uudestaan. Hän tunsi rakuunin hänen sisällään huutavan hurjana. AUKEA! Tomar syöksyi kaikella voimallaan ovea vasten. Ovi räsähti. Oven edessä ollut lankku taittui ja lensi monta metriä pihamaahan, kun Tomar heittäytyi viimeisen kerran ovea vasten. Pihalla kävi hurja kuhina. Väkeä juoksi edes takaisin tuoden ja hakien vettä sammutustöihin. Kukaan ei edes aluksi nähnyt Tomaria. Vasta kun viimeiset siat laukkasivat ulos, joku huomasi Tomarinkin ja hänet komennettiin auttamaan eläinten kiinni pitämisessä. Koko talli roihusi ja palo yritti levitä muihinkin pihan rakennuksiin ja sammuttajat tekivät taukoamatta töitä estääkseen tuhon leviämisen. Sivutallin eläimet oli myös tuotu ulos, Veli muiden mukana. Tomar näki tallin isännän juoksevan pihaan kauhistuneena. Pian isäntä huomasi Tomarin, joka yritti pitää pelästyneitä eläimiä kasassa viiden muun ihmisen kanssa.

                      ”Tomar! Mitä ihmettä täällä on tapahtunut!?” Isäntä huusi hämillään ja vihaisena.

                      ”Minä- *köh* Talli- *köh köh* - tulipalo-!” Tomar änkytti yskien yhä rajusti.

                      ”Minä kyllä näen että talli palaa! Kerro! Miten näin pääsi käymään!?” Isäntä tarttui Tomaria hihasta ja huitoi raivoisasti kohti liekkejä.

                      ”Anteeksi.. Minä olin… Olin nukkumassa, kun palo syttyi.” Tomar sanoi. Hänestä alkoi tuntua, että isäntä uskoi hänen olevan syypää palon syttymiseen. Isäntä tiukensi otettaan.

                      ”Minä näin sinut torilla tänään juomassa olutta tyttäreni kanssa. Kerro, missä Serina on??”

                      Tomar nielaisi. Hän muisti mitä Serina oli sanonut. Mutta tyttö oli ainoa, joka pystyi todistamaan, että Tomar ei ollut syypää palon syttymiseen. Tilanne oli painajaismainen.

                      ”Hän… Serina jäi Suurtorille. Tulin yksin tallille ja pistin nukkumaan. Heräsin savun hajuun. Muuta en tiedä, vannon sen!” Tomar vastasi surkeana. Hän tiesi kuinka pahalta hän kuulosti. Isäntä katsoi häntä vihaisesti ja irrotti otteensa.

                      ”Häivy. Lähde nyt, ennen kuin kutsun vartijat ja sanon heille, että sinä poltit tallini.” hän sanoi vihaisesti ja kiiruhti sitten auttamaan sammutustöissä.

                      Tomar niin hämillään kaikesta, ettei aluksi edes tajunnut mitä tapahtui. Hän haki Veljen, satuloi sen ja lähti taluttamaan sitä ulos pihasta. Kadulle oli kerääntynyt valtava joukko ihmisiä katsomaan tulipaloa. Monet kiiruhtivat auttamaan sammutustöissä, osa yritti pitää tulen hallinnassa, ettei se leviäisi lähirakennuksiin. Sikojen kiljuminen oli vaiennut jo aikoja sitten. Tomar talutti Veljeä ihmisjoukon lävitse. Tuntui kuin häntä oli lyöty kasvoihin ja lujaa. Hän alkoi vähitellen tajuta, että hän oli menettänyt tulipalon mukana kaiken mitä hän omisti. Lähes kaiken. Ainoastaan pussillinen kolikoita ja talismaani oli säilynyt veljen satulahuovan taskussa. Ja minun olisi kuulunut palaa myös. Ilta oli ollut tähän mennessä Tomarin elämän paras ja ehkä myös kauhein. En tule näkemään Serinaa koskaan enää. Ehkä niin on parempi.

Väki joukko alkoi harveta mitä kauemmas tallista Tomar eteni. Pian kadut olivat jo lähes tyhjät. Erään korttelin nurkalla seisoi kaksi vartijaa, jotka juttelivat keskenään ja katosivat pian nurkan taakse. Tomar tajusi, että hänen olisi paras ratsastaa mahdollisimman nopeasti ulos kaupungista. Minne minun nyt täytyisi mennä? Hän oli ajatellut, että olisi voinut viettää Yumóssa vielä monta vuotta, mutta tuo toive oli ollut nuoren ja hölmön pojan unelma. Hänen kohtalonsa olisi tien päällä. Tomar tunsi raskaan painon sydämellään. Se oli talismaanin paino.

Tomar lähestyi kaupungin porttia. Portilla seisoi kaksi vartijaa. Tomar ohjasi Veljen nopeasti sivukujalle. Hänen ei olisi turvallista mennä pääportista tänä yönä. Tomar muisti sivuportin pohjoisessa, josta hän oli kuljettanut siat päivisin aitaukseen. Hän lähti ohjaamaan Veljeä kapeaa kujaa pitkin. Puolen tunnin päästä he saapuivat sivuportille. Tomar hyppäsi alas ratsailta, sitoi Veljen suitset seinän viereen kiinni ja meni tarkistamaan reitin. Ketään ei näkynyt. Tomar palasi Veljen luo ja talutti sen hiljaa ulos portista. Hän katsoi portin ulkopuolella olevaa aitausta ja muisti ne huolettomat päivät, kun hän talutti sikoja pitkin Yumón katuja.

Muistikuva alkoi ahdistaa. Kirkkaat muistot aurinkoisista ja iloisista ajoista jättivät katkeran maun. Miksi nyt? Mitä  minä tein väärin? Juuri kun hän oli asettunut aloilleen ja ehtinyt kotiutua Yumóon. Tomar hyppäsi Veljen selkään ja ravasi tietä pitkin kohti pimeää metsää. Ennen metsän reunaa hän vielä vilkaisi taakseen. Yumón yllä loisti vielä tulipalon kuumotus ja savu kohosi seesteiselle taivaalle äänettömänä patsaana. Tomar tunsi katkeran kyyneleen vierivän poskeaan pitkin leukaan ja siitä paitansa sisään. Miksi hänen pitikin olla näin kiltti ja hyväuskoinen! Kaikki olisi hyvin, jos hän olisi pysynyt kaukana siitä viheliäisestä miehestä. Kaikki olisi hyvin ja hän ei olisi saanut Vartiastoa kimppuunsa. Tomar puri huultaan katkerana ja kannusti Veljen laukkaan kohti korpea.

Tomar oli jo jonkin matkan päässä kaupungista, kun hän näki jotain metsän keskellä. Hän oli jo ratsastamassa ohitse, kun kuuli äännähdyksen. Jokin liikahti pusikossa. Hän hidasti Veljen tahtia ja seisahtui lopulta tielle. Hän oli näkevinään jotain maassa, mutta ei saanut selvää mitä. Tomar vilkaisi ympärilleen, kunnes oli vakuuttunut, ettei ketään ollut lähettyvillä. Sitten hän loikkasi alas ratsailta.

”Odota tässä.” Tomar sanoi Veljelle ja koski sen turpaa hellästi. Hän lähti kulkemaan puitten lomaan niin äänettömästi kuin osasi.

Sydän hakkasi Tomarin rinnassa. Jokin hänen sisällään sanoi, ettei jokin nyt ollut kunnossa ja Tomar oli jo kääntymässä takaisin, kun hän näki jonkin liikahtavan maassa. Tomar astui lähemmäs puiden lopmitse ja näki maassa Vesjan ja jonkin miehen. Heidän oli hakattu verille. Vesjan kasvot olivat entistäkin turvonneemmat ja maassa makaavan miehen naama oli ruhjottu lähes tunnistamattomaksi, mutta Tomar pisti merkille ruskean takin ja saappaat. Tämä oli se sama mies, jonka hän oli nähnyt kaksi yötä sitten kadulla. Mies oli eloton, mutta Vesja liikahteli vielä. Tomar riensi Vesjan luokse ja käänsi hänet selälleen. Vesja vaikersi ja yritti vaistomaisesti suojata käsillään kasvojaan.

”Minä tässä, Tomar.” Tomar kuiskasi, mutta Vesja ei näyttänyt kuulevan. Hän vapisi ja hengitti raskaasti.

”Odota.” Tomar sanoi ja harppasi Vesjan yli toisen miehen luo. Mies makasi liikkumattomana ja hänen allaan maassa oli paljon verta. Tomar kokeili miehen kaulaa, hän ei tuntenut sykettä ja mies tuntui jo kylmältä. Tomar nousi ylös ja katsoi ympärilleen. Nämä kaksi ovat olleet täällä metsässä jo hetken aikaa. Maassa näkyi muiden askelten painaumia. Viisi miestä… Tomar näki sielunsa silmin, kuinka viisi miestä on hakannut nämä kaksi henkitoreisiin. Siis Vesjan, tuo toinen on jo kuollut.

Tomar tuijotti herkeämättä Vesjaa, joka makasi tajuttomana maassa hengittäen raskaasti. Kaikki on hänen syytään. Jos hän ei olisi sekoittanut tähän kaikkeen… Hetken Tomar tunsi outoa nautintoa, kun hän katsoi Vesjan kärsivän maassa. Tilanne sai Tomarin hymyilemään vahingoniloa.

”Sait mitä ansaitsit.” Tomar sanoi ja kosketti vyötäisillä roikkuvaa tikariaan. Hän voisi päästää tuon itikan kärsimyksistään. Tai sitten jätän sinut kitumaan.

Tomar hätkähti. Ajatteliko hän todella noin?! Vahingonilo muuttui häpeäksi, katumukseksi ja sääliksi. Vesja yritti varoittaa Tomaria, mutta hän ei ottanut sitä tarpeeksi vakavasti. Ja samat miehet jotka pahoinpitelivät Vesjan, sytyttivät luultavasti myös tallin tuleen. Ja jos minut olisi saatu kiinni, minäkin makaisin verisenä maassa, kuten he. Ilmeisesti ne, jotka polttivat tallin, luulivat Tomarin palaneen sen mukana. Tomar katsoi kuollutta miestä. Kuka ikinä hän olikaan, Tomar olisi voinut olla hänen saappaissaan.

Vesja voihkaisi jälleen ja liikahti maassa. Tomar tunsi levottomuutta, täällä ei ole vielä turvallista. Hän astui Vesjan viereen, nosti hänet syliinsä ja lähti Veljen luokse. Pieni mies oli paljon kevyempi, kuin mitä Tomar oli odottanut. Toisaalta, Tomar oli joskus kantanut myös Darania harteillaan, tämä puolituinen oli lasten leikkiä siihen verrattuna.

Päästyään tielle Tomar nosti Vesjan Veljen selkään ja hyppäsi ratsaille Vesjan taakse, pitäen hänestä kiinni ettei hän putoaisi. Veli hörähti tyytymättömänä, mutta lähti kiltisti ravaamaan Tomarin käskystä. Tuuli kantoi mukanaan kellojen lyönnit kaupungista. Keskiyö koitti ja Tomar jätti jälleen yhden kodin taakseen.