Suunnitelma
Heti
seuraavana päivänä Antaniel oli kierrättänyt heitä pitkin linnoitusta ja
leiriä. Tämä oli hänen palkka-armeijansa, joka koostui talonpojista,
tilallisista ja kotoaan paenneista miehistä, joita koulutettiin sotaa varten.
”Varjo kokoaa joukkojaan,
eikä Jerchóvassa ole riittävästi osaavia sotilaita. Jos sota syttyy, haluan
näiden miesten taistelevan Huoneen väreissä.” Antaniel oli sanonut heidän
kulkiessaan harjoitusalueella seuraten aseenkäyttöharjoituksia lähikontaktissa.
Hänellä oli ollut monta vuotta aikaa koota joukkojaan ja Antanielin riveissä
seisoi nyt karkeasti kymmenentuhatta sotilasta. Hän oli ollut oikeassa
sanoessaan heidän pitävän toimintaansa pienimuotoisena. Eiffel oli miettinyt
jo pitkään, mihin niin rikas mies rahansa kuluttaa, itse asuessaan avaruusaluksen rämässä, tai parhaat päivänsä nähneessä kartanossa. Mutta
nähtyään Antanielin valtavan armeijan sotakalustoineen, hän ei enää hetkeäkään
epäillyt miehen motiiveja. Esiteltyään leirin, Antaniel vei heidät asevarastoon
linnoituksen muurien sisällä. Hän aukaisi raskaan puisen oven, jonka takana oli
vaikuttava arsenaali erilaisia miekkoja, keihäitä, jousia, kilpiä, tikareita ja
monenlaisia taisteluvälineitä kirveistä sotavararoihin.
”Valitkaa mieluisat aseet
itsellenne ja menkää harjoittelukentälle. Siellä teitä opastetaan kunkin lajin
saloihin. Käyttäkää niin paljon aikaa kuin tarvitsette. Kun koette olevanne
valmiita, tulkaa luokseni ja neuvottelemme tehtävänne etenemisestä.” näihin
sanoihin Antaniel jätti heidät tutkimaan asevarastoa.
Eiffel päätti kokeilla erilaisia miekkoja. Vaikka
hänellä oli Joonan lahja, hän tarvitsi jotain kevyempää. Jotain mitä hän pystyi
käyttämään yhdellä kädellä. Lopulta hän löysi pitkän ja kapean miekan, jota oli
vaivaton kantaa.
”Tuo on hyvä miekka. Kevyt
käyttää ja leikkaa puuta kuin voita, mutta se vaatii oikeanlaisen tekniikan,
joka on vaativa oppia.” sanoi punaviittainen mies joka oli ilmestynyt heidän
seuraansa. Mies oli nimeltään Godrun ja hän oli Antanielin nimittämä kenraali
Luolavuoressa.
”Se ei haittaa, olen nopea
oppimaan.” Eiffel sanoi itsevarmasti testaten miekkaa ilmassa. Hänen vieressään
Brittany kokeili kahden käden miekkaa ja Waldo puolestaan erilasia jousia. Oli
luonnollista, että Waldo tahtoi jotain, jolla pystyi tähtäämään ja ampumaan.
Brittany ojensi kokeilemansa miekan Mendezille ja päätyi itse puolestaan
pienempään ja kevyempään sapeliin. Marko valitsi samanlaisen miekan, kuin
Eiffelillä ja kun kaikki olivat tyytyväisiä valintoihinsa, Godrun lukitsi
asevaraston ja opasti heidät harjoittelukentälle. Kentän ylle oli viritetty
verkko, joka oli kiinni kenttää ympäröivissä puissa. Verkon päälle oli kasattu
havupuiden oksia, jotta mahdollisesti ylilentävät alukset eivät havaitsisi
leiriä metsän keskeltä.
Paikalla oli vain jousiammunnan harjoittelijat ja
Godrun pyysi heitä odottamaan hänen noutaessaan kolme heidä’n valmentajansa
paikalle. Jousiammunnan tuutori huomasi Waldon kantaman pitkäjousen ja hän
pyysi tätä liittymään harjoituksiin. Muut seurasivat vierestä, kun ohjaaja
kertoi Waldolle kuinka jousta käytetään.
”Tässä kokeile.” ohjaaja
sanoi ja antoi Waldolle nuolen. ”Jännitä jännettä kunnolla, vedä se aivan
korvan juureen, juuri noin. Katso että nuolen pää tulee noin suupielen
kohdalle... Nyt tähtää ja ammu.” mies neuvoi. Jousi oli selvästi jäykkä, ja sen
jännittäminen näytti tuottavan eniten vaikeuksia. Waldo ampui ja ensimmäinen
nuoli osui maalitaulun reunaan.
”Todella hyvin, ensikertalaiselta!”
mies sanoi hämmästyneenä, mutta Waldo ei näyttänyt tyytyväiseltä. Hän poimi
viinistä uuden nuolen, jännitti, tähtäsi ja ampui. Nyt nuoli osui lähes
keskelle maalitaulua. Nyt Waldo vasta hymähti vinosti. Ohjaaja katsoi tulosta
suu auki. Vieressä harjoittelevat sotilaat, olivat jättäneet harjoituksensa seuraten
tilannetta, mutta eivät näyttäneet vakuuttuneilta.
”Aloittelijan tuuria.”
yksi sotilaista tokaisi kaverilleen ja he naureskelivat keskenään. Waldo
mulkaisi heitä happamasti, ennen kuin otti uuden nuolen. Nyt hän tähtäsi paljon
pidempään. Hänen käsivartensa alkoi jo vapista ja Eiffel näki hikipisaran
Waldon otsalla, ennen kuin hän ampui. Nuoli osui aivan keskipisteen reunaan.
Waldolta pääsi kirosana, mutta hän hymyili kuitenkin. Nyt kukaan ei enää
nauranut, paitsi Brittany, Marko ja Eiffel.
Seuraavat
kaksi viikkoa he viettivät tiiviisti harjoituskentällä. Kaksi tuntia päivässä
heidän ohjaajansa neuvoivat heitä, sekä muita lajin harjoittelijoita, ja kymmenen
tuntia he harjoittelivat itsenäisesti parien kanssa. Koska Markolla ja
Eiffelillä oli sama laji, he saattoivat jäädä yötä myöten sparraamaan kentälle
muiden mentyä jo nukkumaan.
Waldo otti toiseksi lajikseen saman miekan kuin
Brittanylla, jotta pystyi harjoittelemaan hänen kanssaan, koska jousiammunnan
ohjaajalla oli suurin määrä sotilaita ohjattavanaan. Myös Brittany harjoitteli lisäksi
aamupäivisin erilaisia kamppailulajeja. Miehillä leirissä oli sulateltavaa
naisessa harjoitusparina, mutta he tottuivat pian, kun ymmärsivät, ettei
Brittany ollut kuten paikalliset neidot. Hän sai ylleen miesten nahkahaarniskan
ja häntä kohdeltiin tasavertaisena sotilaana.
Toisen viikon lopulla
ilmat alkoivat viiletä. Lähes koko ajan oli satanut vettä, mutta nyt ulkona alkoi
todella olla kylmä. Jos he olisivat tällaisella säällä haaksirikkoutuneet
mereen, he eivät välttämättä olisi selvinneet yöstä paleltumatta. Eiffel istui
kentän reunalla hengästyneenä tupakkatauolla. Hän katsoi ryhmäläisiään, jotka
jaksoivat harjoitella paljon pidempään, kuin hän. Eiffel oli tottunut siihen,
että pysyi nuorempien mukana ja jaksoi jopa monesti pidempään iästään
huolimatta, mutta nyt tilanne oli muuttunut. Hän jaksoi harjoitella korkeintaan
pari tuntia, jonka jälkeen hänen oli pakko pitää taukoa. Harjoitellessaan
Eiffel tunsi kuinka syke kohosi uhkaavasti ja toisinaan rintaan pisti ilkeästi.
Hän kuitenkin peitti kivun, koska ei halunnut huolestuttaa muita, tai näyttää
heikolta heidän silmissään.
Eiffel veti savuja syvään ja katsoi kuinka Brittany
ja Waldo harjoittelivat meikkailua. Välillä he pysähtyivät ja Waldo opasti
tyttöä tekniikassa. He ottivat uudestaan yhteen ja Brittany päihitti leikiten
Waldon ja he kumpikin nauroivat. Eiffelkin hymyili. Waldo oli muuttunut paljon
Márussa sattuneen tapauksen jälkeen. Eiffel ei tiennyt mikä oli muuttanut
hänet, mutta Waldo ei halunnut enää kuolla ja se riitti hänelle. Hän käänsi
katsettaan. Toisella puolella kenttää Mendez harjoitteli valmentajansa kanssa.
Hänestä oli tullut hämmästyttävän hyvä miekkailussa sokeudestaan huolimatta ja
se teki Eiffelin iloiseksi. Mendez myös selvästi nautti siitä, että sai vihdoin
oikeasti tehdä jotain. Ehkä olikin hyvä, että hän tuli mukaan eikä paennut
Hospesiin. Hän myös harjoitteli joka päivä ratsastusta. Eläimestä oli hyötyä
sokealle, sillä hevonen ei kompastellut ja osasi itse väistää esteitä metsässä.
Marko kulki kentän toiselta puolen kohti Eiffeliä.
Hän oli käynyt vaihtamassa pari sanaa Mendezin kanssa ja palasi nyt miekka
kädessä Eiffeliä kohti.
”Tauko ohi, pappa. Jatketaan!” hän virnisti
Eiffelille, joka veti viimeisiä savuja savukkeestaan.
”Jatka sinä vaikka Fedérsunin kanssa, minä menen
nyt tapaamaan Antanielia.” Eiffel sanoi noustessaan ylös. Marko nyökkäsi ja
käveli paksupartaisen sotilaan luokse ja he jatkoivat harjoittelua yhdessä.
Eiffel riisui harjoittelusuojukset päältään ja laittoi miekan huotraansa. Hän
vilkaisi vielä ryhmäänsä. He ovat
valmiita. Hän mietti, että ehkä vihdoin hänen olisi aika jättää nämä hommat.
Hän voisi jättää paikkansa Waldolle, kun he joskus pääsisivät kotiin.
Kotiin… Eiffel vilkaisi harmaalle
taivaalle. Mitä Priorista olisi enää jäljellä, jos he sinne ikinä pääsisivät?
Savuavat rauniot, ehkä. Eiffel huokaisi. Oli hyvin suuri todennäköisyys, että
tämä tehtävä jäisi heidän kaikkien viimeiseksi.
Antaniel istui pöytänsä ääressä ja tarkkaili
karttoja Godrunin kanssa, kun sotilas avasi oven ja Eiffel astui sisään.
Antaniel tervehti häntä tuttuun muodolliseen tapaansa ja pyysi liittymään seuraan.
Hän kaatoi Eiffelille konjakkia lasiin. Eiffel oli alkanut vähitellen pitää
konjakista, jota Antaniel aina juotti hänelle.
”Hienoa että tulit, Eiffel. Käymme juuri
hyökkäyssuunnitelmaa läpi. Te menette talven toisen kuun iltana Varjon alueelle
ja murhaatte Valtiattaren ja hänen puolisonsa. On hyvin mahdollista, että he
hyökkäävät vaikka heidän hallitsijansa on kuollut. Silloin me olemme täällä -”
Antaniel sanoi ja osoitti kartalta Huoneen vieressä olevaa aluetta. ”-ja
puolustamme Huonetta täydellä miesvahvuudella. Varjolaisilla on iso armeija, mutta
heillä on vihollisia myös idässä. Hovi vahvistaa myös joukkojaan.” hän sanoi
sivellen harmaata partaansa.
”Meidän tulisi yhdistää voimamme Hovin kanssa, kuten
vanhoina aikoina. Yhdessä voisimme voittaa Varjon joukot!” Godrun sanoi ja
koputti sormellaan pöydän pintaa.
”Olen jo lähettänyt variksen heille, mutta he eivät
ole vastanneet. Se ei ole Drynnin tapaista. Luulen, että varikset eivät pääse
perille. Ehkä Varjolaiset metsästävät niitä.” Antaniel sanoi otsa rypyssä.
”Tai sitten geatkit ampuvat niitä, lintujen
lentäessä Korven yli. Ne metsäläiset ovat vaarallisia!” Godrun sanoi.
”En usko. Fjoðuriaanit eivät pidä geatkeja
uhkana.” Antaniel vastasi ja istahti alas tuolilleen. Godrun tuhahti ja asteli
viitta liehuen edes takaisin huoneessa.
”Minä en ymmärrä miksi sinä luotat heihin. He ovat
pettureita!” Godrun sanoi happamana.
”Fjoðuriaanit ovat yhtä paljon
pettureita kuin minäkin!” Antaniel vastasi tiukasti. Godrun pysähtyi.
”Aivan, anteeksi Herrani. Minulla on vain epäilyni
heidän suhteensa.” Godrun sanoi ja kumarsi.
”Saat anteeksi, ystäväni. Tiedän, että heillä ei ole
kovin hyvä maine ihmisten joukossa, mutta minä luotan heihin. Vaghó oli hyvä
ystäväni jo paljon, ennen kuin liittyi veljeskuntaan.” Antaniel sanoi ja kaatoi
konjakkia myös Godrunille, joka otti kiittäen lasin vastaan.
”Mutta Vaghó on ollut kuolleena jo pitkään, voitko
luottaa tähän uuteen johtajaan?” hän kysyi epäileväisesti.
”Vaghó nimitti hänet itse ennen kuolemaansa, joten
kyllä. Mutta ei puhuta tästä aiheesta enää. Eiffel, mitä mieltä sinä olet?”
Antaniel kysyi yllättäen kääntyen Eiffeliin päin.
”Sanoisin, että talven toisen kuun ilta on hyvä
ajankohta. Olisi parasta, että lähdemme ennen sitä tiedustelulle, jotta
tiedämme mitä meillä tulee olemaan edessä. Ryhmäni on nyt valmis, voimme lähteä
vaikka heti.” Eiffel sanoi nojaten taakse tuolissaan. Godrun nyökkäsi ja
Antaniel näytti tyytyväiseltä.
”Minähän sanoin, että meillä on hyvät salamurhaajat
asialla.” Antaniel sanoi Godrunille, joka nyökytti hyväksyvästi.
”Onko totta, että tapoitte Kalistarin, hänen
vaimonsa sekä Budachin Márussa ja vieläpä alle kahdessa viikossa?” Godrun
kysyi.
”Suunnitteluun meni jonkin aikaa, mutta kyllä.”
Eiffel sanoi. Oli parempi olla olematta liian vaatimaton tällaisissa asioissa.
Ja vaikka Márussa asiat eivät loppupelissä menneet suunnitelmien mukaan, he
olivat kuitenkin onnistuneet tehtävässään. Jos jotain, Eiffel oli oppinut, että
tehtävät täytyi suorittaa koko ryhmän voimin, ei vajaalla miehityksellä.
Ryhmässä oli heidän vahvuutensa. Erilaiset taidot, jotka tukivat toinen
toisiaan.
”Hyvä.” Antaniel sanoi ja kohotti lasinsa. ”Malja
siis, voitolle ja vapaudelle!”
”Voitolle ja vapaudelle!” Eiffel ja Godrun sanoivat
ja he kilistivät lasejaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti