Salamurha - Kappale 9

Marko

Noin tuntia aiemmin Marko juoksi alas rinnettä takaisin kohti Merenmota. Hän huomasi kantavansa yhä yhtä kassia, mutta ei kuitenkaan viitsinyt heittää sitä maahan. Hän katsoi vasemmalle. Kauempana shakaaliarmeija katosi puiden taakse ja pian kokonaan pois näkyvistä. Hengitys pisti kurkkuun ja hänen jalkansa olivat maitohapoilla, mutta hän ei hidastanut. Vasta kaupungin porteilla Marko pysähtyi hetkeksi vetämään henkeä. Sitten hän jatkoi matkaa ripeästi kävellen, jottei vetäisi liikaa huomiota itseensä.

                      Alkoi olla hämärä, mutta kaupungissa oli väkeä kuin markkinoilla. Kaikki kulkivat kohti Linnaa, katsomaan siellä pidettäviä juhlallisuuksia. Ainoastaan ei-Varjolaiset eivät menneet juhliin. Marko näki Merenmon asukkaiden seisovan ovien pielissä ja katsovan varjolaisten ja varjolaisiksi kääntyneiden kulkua kohti linnaa. Lapset takertuivat äitiensä helmoihin, miehet käänsivät katseensa toisaalle, vanhukset huokailivat syvään ja naiset vetivät ikkunaluukkuja kiinni. Varjolaiset juhlivat, mutta muiden mieliala ei ollut korkealla.

                      Marko veti hupun päähänsä ja yritti kulkea massan mukana. Pian ihmisten tahti alkoi hidastua. Jotkut huutelivat ja Marko ihmetteli miksi kaikki pysähtyivät. Hän nousi varpailleen ja näki kuinka ihmismassa ulottui satoja metrejä pitkänä merenä linnaan asti. Ihmiset mutisivat tyytymättöminä ja katselivat toisiaan. Joku sanoi, että linnan piha oli jo täynnä. Ihmisiä tuli kuitenkin koko ajan lisää ja pian tunnelma alkoi käydä ahtaaksi. Ihmiset alkoivat kyräillä ja tuuppia toisiaan. Yhtäkkiä joku painautui Markoon kiinni. Marko kääntyi katsomaan ja hänen vieressään seisoi keski-ikäinen mies, jolla oli ohut roikkuva tukka, lähes läpikuultava iho ja suupielestä kaulaan ulottuva arpi. Hän katsoi silmät viiruina Markoa.

                      ”Sinä et ole Varjolainen.” mies kuiskasi.

Marko nielaisi. Hän oli kuin ei olisi kuullut mitä mies sanoi ja lähti kulkemaan väkijoukon läpi. Täällä ei välttämättä olisi pian turvallista. Marko pujotteli poispäin tungoksesta, kohti sivukujia. Lopulta hän pääsi pahimmasta ryysiksestä läpi ja lähti kujia pitkin kohti linnaa. Jostain etäältä kuului shakaalien torvien soitto. Aikaa ei ollut hukattavaksi, mutta Marko ei tiennyt kuinka pääsisi lähemmäs linnaa. Ja mitä hän tekisi jos pääsisi? Kuinka hän oikeastaan aikoi varoittaa ystäviään? Kysyisi Varjolaisilta pääsisikö sisään varoittamaan kavereitaan, jotka yrittävät salamurhata heidän hallitsijansa? Hän pysähtyi miettimään. Päämäärättömästi säntäily ei auttaisi nyt yhtään mitään. Marko päätti yrittää päästä eri kautta vielä lähemmäs linnaa.

                      Marko kiersi korttelin, juoksi edemmäs, kunnes huomasi tien olevan tukossa ihmisistä. Hän kääntyi ympäri, kiersi toisen korttelin, juoksi ja päätyi umpikujaan. Marko luovutti, kun hän oli jo juossut itsensä uuvuksiin. Hänen täytyi myöntää, ettei pääsisi lähemmäs linnaa, ei vaikka juoksisi itseltään hengen pois. Hän nojasi hämärän kujan seinään ja veti henkeä. Tästä ei tule mitään. Marko huokaisi ja painoi päänsä käsiinsä. Nyt hänen täytyi luovuttaa, hän ei voisi varoittaa Eiffeliä ja Mendeztä ajoissa, mutta jos he menevät alukselle, he voivat lentää lähemmäs ja ehkä auttaa heidät pakoon. Marko päätti palata takaisin kukkulalle ja vain toivoa, että linnassa kaikki menisi hyvin.

                      Marko kohotti katseensa ja nousi lähteäkseen, kun hän huomasi, ettei ollut yksin. Kadun päässä seisoi hahmo, joka lähti tulemaan Markoa kohden. Pian Marko huomasi, että se oli sama arpinaamainen mies, johon hän oli törmännyt väentungoksessa. Mies ei ollut yksin. Marko nielaisi. Miehen perässä tuli kolme Varjolaista. He olivat yhtä laihoja ja kalpeita, kun edellä kulkeva mies. Yhden hahmon hiukset olivat yönmustat ja ulottuivat vyötärölle asti. Kaksi muuta näyttivät olevan veljeksiä, heillä oli tismalleen samanlaiset kasvonpiirteet ja molemmilla oli ohuet, melkein valkoiset hiukset. Ja kaikkien katseet olivat nauliintuneet Markoon, joka otti askeleen taaksepäin.

                      ”Sinä et ole Varjolainen… Etkä ole Márusta.” arpinaamainen mies sanoi.

Marko lähti juoksemaan pakoon. Arpinaama ja hänen apurinsa lähtivät perään. Vaikka miehet näyttivät laihoilta ja sairailta, he juoksivat silti kuin koirat. Marko kääntyi kujan päästä oikealle. Eteen tulivat portaat alas ja Mark juoksi niitä kolme askelmaa kerralla. Lähes alapäässä hän kompastui ja lensi olkapää edellä maahan. Toinen valkotukkainen mies hyökkäsi hänen kimppuunsa, mutta Marko oli jo pyörähtänyt ympäri ja potkaisi miestä naamaan. Toiset kolme tulivat heti perässä. Marko rämpi ylös ja jatkoi juoksuaan alas kujaa. Hänen henkeensä pisti, mutta hän ei hidastanut. Miehet olivat aivan hänen kannoillaan. Hän kuuli heidät; hän tunsi heidät.

Nurkan takana oli joku jättänyt kärryt ja aasin keskelle kapeaa katua. Marko loikkasi kärryjen yli ja aasin kohdalla hän löi kätensä yhteen ja huusi lujaa. Eläin säikähti, kavahti takajaloilleen ja alkoi pukittaa paniikissa. Marko vilkaisi taakseen ja näki takaa-ajajien jäävän jälkeen. Pillastunut aasi tukki heidän tiensä ainakin hetkeksi. Marko hymyili tyytyväisenä ja jatkoi juoksuaan.

Yhtäkkiä jokin iski häntä ohimoon. Hän kaatui maahan kyljelleen ja kierähti pari kertaa. Marko näki mustatukkaisen miehen loikkaavan hänen viereensä. Mies oli tullut kuin tyhjästä. Hänellä oli kädessään keppi, joka joskus oli ollut pöydänjalka. Marko ponnisti itsensä ylös, mutta kipu päässään sai hänet horjumaan. Mustatukkainen mies hyökkäsi uudestaan hänen kimppuunsa. Marko sai väistettyä kepin iskun. Hän otti kiinni kepistä ja mursi miehen nenän nyrkillään. Mies kaatui maahan, mutta samassa muut olivat päässeet vauhkoontuneen juhdan ohi. Marko yritti juosta pakoon, mutta toinen valkotukkainen mies tarrasi hänen hiuksiinsa kiinni. Mies repi Markon pään taakse viiltääkseen hänen kurkkunsa auki veitsellä, mutta Marko ehti lyödä miestä kyynärpäällään kaulaan. Mies päästi Markosta irti, mutta hän ei ehtinyt reagoida, kun arpinaamainen mies iski häntä vatsaan. Marko kaatui maahan kaksin kerroin ja yritti saada happea. Hän sai potkun kylkeensä ja toisen uudestaan vatsaansa.

Eiffel sanoi aina, että peli on menetetty jos jää maahan. Marko pyörähti sivuun uuden iskun tullessa ja otti kiinni arpinaaman nilkasta. Hän väänsi kaksin käsin, niin että kuuli rusahduksen. Mies parkaisi tuskasta ja kaatui maahan. Marko nousi ylös tuskissaan, mutta näki kuinka mustatukkainen mies ja toinen valkohiuksisista veljeksistä lähestyi jo häntä. Hän vilkuili ympärilleen hakien jotain ideaa. Toinen tuli oikealta, toinen vasemmalta. Kuja oli niin kapea, ettei hän pääsisi pakenemaan muualle. Mieti, mieti! Marko hamusi kädellään laukkua, joka oli hänen mukanaan. Hän tunsi aseen kädessään. Hän veti sen esiin, mutta pettymyksekseen huomasi sen olevan valopistooli. Siinä samassa miehet hyökkäsivät yksissä tuumin häntä kohti. Marko ei ajatellut vaan laukaisi raketin, joka suhahti kovasti paukahtaen ylöspäin, maalaten koko kujan punaiseksi. Miehet pelästyivät ja Marko näki tilaisuutensa tulleen. Hän lähti juoksuun ja paiskasi toisen miehen tieltään, iskien tämän pää edellä seinään.

Marko juoksi minkä jaloistaan pääsi, vaikka hänen kylkensä olivat ruhjeilla ja toinen silmä miltei muurautunut umpeen mustelman alle. Veri valui päässä olevasta haavasta ja kipu jyskytti ohimolla, mutta Marko ei hidastanut. Taivas loisti vielä punaisena hätäraketin jäljiltä, kun hän pääsi kujalta pois kadulle ihmistungokseen. Valkohiuksinen mies oli ollut hänen kannoillaan, mutta jäi jälkeen väenpaljouden keskellä. Marko pujotteli ihmisten seassa ja yritti suunnata kohti takaporttia, mistä hän oli tullutkin, kun yhtäkkiä kuului kohahdus. Etäällä kuului kirkunaa ja Marko käänsi katseensa. Äänet tulivat linnasta päin. Yhtäkkiä ihmismassa alkoi liikehtiä. Levottomuus levisi kulovalkean tavoin.

”Mitä tuo oli?”

”Näitkö mitä tapahtui?”

”Kuulitko tuon?”

”Kuningas on kuollut!”

”He tappoivat hänet!”

”He tappoivat kuninkaan!”

Siinä samassa ihmiset alkoivat puskea toisiaan. Toiset yrittivät päästä eteenpäin, toiset halusivat päästä pakoon. Marko yritti päästä väentungoksesta pois, kun hän kuuli torven soiton. Shakaalit olivat marssineet kaupunkiin, mutta eivät päässeet etenemään ihmisten läpi. Kansa yritti liikkua poispäin linnasta ja painautuivat shakaaleja vasten, jotka ottivat miekkansa esiin.

Silmänräpäyksessä syntyi paniikki. Ihmiset kirkuivat ja puristuivat toisiaan vasten. Kun he eivät päässeet liikkumaan, he yrittivät kiivetä toistensa yli. Shakaalit puskivat ihmisten läpi miekkoineen ja keihäineen. Ne tappoivat kaikki jotka vastustivat heitä ja talloivat alleen loput. Marko tajusi olevansa keskellä vauhkoontunutta ihmiskarjaa ja hänen olisi päästävä äkkiä pois, ennen kuin talloutuisi hengiltä. Hän näki shakaalien lähestyvän yhtenä rintamana. Marko lähti puskemaan päinvastaiseen suuntaan. Ihmiset huusivat ja kirkuivat hysteerisinä hänen ympärillään. Osa ihmisistä oli jäänyt jalkoihin ja makasivat nyt elottomina muiden talloessa heidän ruumiitaan. Marko yritti pitää päänsä kylmänä ja suunnata poispäin väentungoksesta.

                      Loputtomalta tuntuneiden ponnistelujen jälkeen, Marko pääsi väljemmille vesille. Hän tuli kadulle, joka vei takaportille päin. Ihmiset säntäilivät pakokauhun vallassa. Paniikki oli muuttunut mellakaksi. Marko juoksi alas katua, kun hän näki ison joukon Varjolaisia repivän alkuperäisiä asukkaita ulos kodistaan ja hakkaavan heidät kadulle. Sama toistui joka puolella. Marko kauhistui. Kukaan ei säästynyt Varjolaisten käsittelyltä. Monet ryntäilivät ohi, mutta jotkut jäivät tappamaan sivullisia ei-Varjolaisia. Markon juostessa ohi hän näki juuri kun yksi nuorukainen viilsi pikkupojan kurkun auki, kahden Varjolaisen raiskatessa pojan äitiä vieressä. Tilanne oli muuttunut painajaiseksi. Varjolaiset olivat muuttuneet metsästäjiksi ja kaikki muut olivat saalista. Nuori mies paiskasi kuolleen lapsen ruumiin maahan, pyyhki verisiä käsiään paitaansa, kun hän huomasi Markon katsovan häntä. Marko hätkähti ja jatkoi kiireesti matkaansa, toivoen että mies ei lähtisi hänen peräänsä.

                      Kuningas on kuollut. Marko ajatteli juostessaan kohti portteja. He siis onnistuivat. Markon vauhti hidastui. Hänen kaikki lihaksensa olivat maitohapoilla ja hän ei enää jaksanut juosta yhtä nopeasti kuin aiemmin. Ilmassa haisi savu. Marko vilkaisi olkansa yli ja näki savupatsaan nousevan keskikaupungilta. Kun hän katsoi jälleen eteensä, hän näki kaksi shakaalia ilmestyneen tielle. Marko loikkasi vaistomaisesti oven syvennykseen. Hän kurkisti varovasti ja näki kolmannen shakaalin liittyneen kahden muun joukkoon. Portille ei ollut enää kuin 100 metriä, mutta hän ei uskaltanut mennä shakaalien ohitse. Silloin ovi hänen takanaan aukesi ja joku kiskaisi hänet sisään.