Viimeinen Luku - Kappale 26

Pimeyden tuolla puolen

Saman´naelh horjui hieman, mutta kasasi sitten itsensä. Hänen valkoisen kaapunsa toinen hiha makasi irti repeytyneenä ja verisenä mustan muurin harjalla, mistä se tarrautui lumisen tuulen mukana sotatantereen ylle. Mies katsoi raivosta kihisten geatkia, pidellen veristä olkavarttaan, jota tyttö oli lyhentänyt puolimetriä. Nanáki piti katseensa naulittuna valkoiseen mieheen. Hän oli vaarallinen. Sitten mies suoristi selkänsä ja irrotti otteensa verisestä hihan tyngästä.  Hänen kätensä oli kasvanut takaisin. Hän hymyili ylimielisesti.

”Kuten huomaat, meitä ei voi tappaa.” Saman´naelh lausui tyynesti.

”Kaikki jotka vuotavat verta voi tappaa.” Nana vastasi takaisin kylmästi.

Saman´naelh tuhahti halveksuen geatkille. Mies kääntyi verkkaisesti katsomaan heidän yllään leijuvaa lumilohikäärmettä, joka laskeutui Varjon muurin harjalle. Myrkyllinen hymy vääntyi miehen naamalle.

”Ah, kunnioitatte meitä läsnäolollanne, Alcatcha.” hän sanoi hyytävän ystävällisesti. Lumilohikäärme kohotti päätään, sen olemuksen muuttuessa kiinteämmäksi. Olennon kyljet peittyivät jään valkoisten suomujen alle, harja loimusi valkoisina liekkeinä, pitkä häntä viilsi taivasta. Sen ilmaa piiskasivat siipien valkoinen nahka kiilsi läpikuultavana. Lohikäärme laskeutui muurin mustalle kivelle. Sen jalkojen pitkät, norsunluun valkeat kynnet koskettivat mustaa muurin harjaa, jolloin koko muuri alkoi jäätyä silmissä. Lohikäärme veti pitkän kaulansa kaarelle, avasi jäänsiniset silmänsä selälleen, katsoen niillä Saman’naelhia.

Lohikäärmeen läsnäolo aiheutti pelonsekaista kunnioitusta Eiffelissä ja hän otti epävarman askeleen pois päin siitä. Vieressä Nanáki vilkaisi vanhaa miestä olkansa yli ja hetkeksi heidän katseensa kohtasivat. Eiffel ei ollut koskaan puhunut Nanalle – hyvä kun edes muisti miltä tämä oli näyttänyt. Nähdessään hänet nyt seisovan siinä; jokainen lihas kehossaan valmiina taistelemaan ja puolustamaan siskoaan, hän ymmärsi miksi Waldo oli menettänyt sydämensä tälle tytölle. Eiffel kasasi itsensä ja harppoi Sarakon vierelle. Hän ojensi kätensä ja veti Varjon kuningattaren ylös maasta. Nanáki nyökkäsi tiukasti heille, ennen kuin kääntyi valkoista miestä päin.

”Kajoa uudestaan Sarakoon ja se on viimeinen tekosi.” Nana murisi muodonmuuttajalle. Mies nauroi alentavasti, eikä vastannut uhkaukseen. Hänellä oli muuta mielessä.

Eiffel huomasi, että taistelun äänet alangolla olivat vaimenneet. Hän näki Saman’naehlin tarkkaillen tilannetta taistelukentällä. Lohikäärmeen ilmestyminen Varjon Muurin harjalle sai taistelun hetkeksi taukoamaan. Varjolaisten soturit asettautuivat puolustusasemiin Muurin juurelle, shakaalien ryyhmittäytyessä uudelleen. Peikot vetäytyivät ja näyttivät rakentavan uutta hyökkäystä. Jerchovan ihmissoturien tasatessa rivejään. Saman´naelh erotti muodonmuuttajan suurilla mustilla silmillään Idän Hovin joukossa ratsastavan mustia Fjoðurianeeja. Hän myhähti astellen itsevarmoin askelin eteenpäin muurin reunalle.

                      ”Emme tienneetkään, että Suuri Pakkanen on ottanut Varjon puolen. Hm. Mielenkiintoista.” Mies kuulutti omahyväisesti. Hänen äänensä kantautui kauas alas alangolle. Se oli tarkoituskin.

Lohikäärme kohotti päätään ja avasi kitansa. Sen sanat tulivat ulos kuin liekit ja sen ääni kantoi kilometrin päähän.

                      ”Tiedät miksi olen saapunut. Ei ole käsissäsi päättää Jerchóvan kohtalosta.” lohikäärme jyrisi ja viittasi päällään kohti sotatannerta.

Saman´naelh puuskahti välinpitämättömästi.

                      ”Alcatcha, me olemme lukeneet Kirjoituksia, sinäkin olet. Tiedät varsin hyvin miksemme väisty. Näin on kirjoitettu. Näin tulee tapahtumaan.” Muodonmuuttaja puhui luennoiden, äänessään hyytävää itsevarmuutta.

”Missä muut ovat? Missä on Aralmin?” Lohikäärme kysyi.

”Sisaremme pitävät huolen, että Liittouma pysyy yhtenä poissaollessanikin. Mutta Aralmin ei liittynyt meihin. Hän on typerys!” valkoinen mies lausui myrkyllisesti.

”Typerys? Vaikuttaa siltä, että Aralmin on teistä viisain.”

 Saman’naelh sylkäisi happamana ja astui uhmakkaasti lähemmäs Alcatchaa.

”Aika rohkeaa puhetta hengeltä, joka ei voi edes ottaa lihallista muotoa. Kerrohan, Alcatcha, voitko edes koskea meihin? Mitä voit tehdä meille? Olemme kuolemattomia. Jumalia.” Saman´naelh saarnasi kiihkoisasti.

Lumilohikäärme puhui jälleen.

”Te olette nostaneet itsenne jalustalle, joka ei teille kuulu. Olette ylittäneet rajan.” Hänen puheensa sai maan vavahtelemaan ja läsnäolijat seisoivat hievahtamatta kuunnellen.

”Teidän perintönne oli pitää yllä koko maailmankaikkeuden tasapainoa.” Alcatcha jatkoi. ”Mutta te korruptoiduitte. Valta pilasi teidät. Vaikka omaisikin jumalan voimat, se ei tee kenestäkään jumalaa. Ahneutenne ja tiedonhalunne turmelivat mielenne. Kaikkea ei kuulu tietää. Te teitte virheen, kun luitte Kirjoituksia. Kaikessa viisaudessanne teidän tulisi myös tietää se, että se joka loi Kirjoitukset, voi myös halutessaan muuttaa niiden suuntaa.”

Muodonmuuttaja kohahti pöyristyneenä ja vastusti väitettä äänekkäästi.

”Roskaa! Kirjoituksia ei voi muuttaa, se on täysin mahdotonta!” hän karjui. Lohikäärme nosti päätään ja näytti hymyilevän.

”Mitä? Onko sittenkin tässä maailmankaikkeudessa jotain, jota jumalanluomat Suuret Viisaat eivät tiedä?”

Saman’naelh astui kiivaana eteenpäin.

”Sinä valehtelet! Yrität huijata meitä! Se on mahdotonta. Hän ei koskaan tekisi sitä meille!” mies kiljui. Hänen auransa hehkui uhmaavana energiana hänen ympärillään. Eiffel nielaisi, kuinka ikinä he selviäisivät tästä? Mutta Alcatcha levitti siipensä ja siinä samassa lumimyrsky nielaisi heidät. Sakeassa pyryssä oli vaikea nähdä eteensä. Pimeää taivasta vasten erottuivat lumimyrskyyn kietoutuneena, hehkuvat lohikäärmeen siniset silmät, kylminä ja tuomitsevina.

”Teille?” Hän jyrisi. ” Luuletteko te että Alku Ajatus välittää kenestäkään? Ayga loi Kirjoitukset, Ayga on Kirjoitukset. Sinä ja sisaresi olette hänelle yhdentekeviä.”

Silloin Saman’naelh muuttui silmissä. muodonmuuttajan jylhyys ja karisma oli rapissut pois ja hän näytti yhtäkkiä pelokkaalta ja levottomalta. Alcatcha oli tyyni. Kiivas viima pyöritti Sarakon pitkiä mustia hiuksia ilmassa. Hän tarkkaili tilannetta; muodonmuuttajaa, siskoaan ja jäistä petoa heidän takanaan.

”Te olette lukeneet Kirjoituksia, mutta te ette ymmärrä mitä olette lukeneet. Kirjoitukset eivät kuulu kuolevaisille.” Alcatcha lausui ja nämä sanat saivat muodonmuuttajan hurjaksi.

”Kuinka kehtaat?! Sinä mitätön henki! Puhut juuri jumalalle!” Saman’naelh sylki ja hänen muotonsa muuttui kauhistuttavaksi. Hänelle kasvoi kolme päätä, joilla kaikilla oli kahdet vääristyneet, pelottavat kasvot, sekä kuusi kättä jossa jokaisessa oli miekka tai tulinen keihäs. Hänen vaatteensa liekehtivät. Jotkut sotilaat heittäytyivät maahan ja rukoilivat peloissaan, toiset katsoivat kauhuissaan tätä kamalaa näkyä. Hirviö syöksyi kohti valkoista lohikäärmettä. Maa murtui ja vavahteli voimakkaasti muurin alla.

Eiffel syöksyi tarrautuen tytöistä kiinni.

”Juoskaa!” Hän huusi, Saman’naehlin syöksyessä heitä kohti. He liukuivat muodonmuuttajan valtavan hahmon alitse, kun Peto paiskautui hirmuista vauhtia päin Suurta Pakkasta. Lohikäärme ei järkähtänytkään mahdin alla, vaan torjui hyökkäyksen raa’an voiman jäisellä pyrstöllään. Hirviö kirkaisi niin, että vuoret vapisivat, kun kolme valtavaa hammasta irtosi räsähtäen sen suusta. Hampaat lensivät alas taistelukentälle ja tappoivat sotilaita, jotka jäivät niiden alle. Shakaalit ja Varjolaiset hyökkäsivät sekasorron yllyttämänä ja taistelu jatkui verisenä.

Muodonmuuttaja kirkaisi ja palautui nopeasti takaisin aiempaan muotoonsa, katsoen raivoisasti Valkoista lohikäärmettä, jonka valkoinen harja liehui muuttumattomana sen selässä, silmät nauliintuneina heihin. Saman’naehl alkoi hehkua. Puut repeytyivät irti maasta ja lensivät ilmassa kuin pyörremyrskyn kourissa muodonmuuttajan raivon voimasta. Saman’naelh  hyökkäsi yhä uudestaan Alcatchan kimppuun, mutta henki pysyi muuttumattomana; jokaisesta iskusta hän tuntui saavan voimaa lisää ja hän näytti kasvavan yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Mutta Lohikäärme ei hyökännyt vihollistaan vastaan.

”Tiedät, että tuo on turhaa.” se lausui.

Muodonmuuttaja lopetti ahdistelun. Hän palautui aiempaan valkeaan miehen hahmoonsa ja seisoi Alcatchan edessä lumimyskyn yhä raivotessa heidän yllään. Silloin muodonmuuttajan aura seestyi ja hän sai itsevarmuutensa takaisin.

”Tiedänpä hyvinkin. Kirjoituksia voi muuttaa? Hm? Katsotaan oletko tuota mieltä pitkään.” Saman’naelh nauroi kepeästi, viitaten kädellään taivaalle. Eiffel käänsi katseensa ylös nähdäkseen, kuinka pilvien lävitse ilmestyi Liittouman valtava sotalaiva.

 Eiffel henkäisi, samoin Sarako. Myös Nana tuijotti hievahtamatta laivuetta. Alhaalla taistelukentällä geatkit ja varjolaiset nostivat katseensa kauhuissaan. Jotkut Jerchóvalaiset hurrasivat aluksi, mutta nähdessään muiden soturien katseet he vaikenivat peloissaan. Aluksen perässä pilvistä ilmestyi satoja - tuhansia aluksia, Liittouman Armada. Nyt myös shakaalit lakkasivat taistelemasta. Jotkut niistä murisivat ja ulvahtelivat levottomina.

Suurin aluksista laskeutui keskelle taistelukenttää ja kaikki osapuolet pakenivat henkensä edestä. Monet ehtivät alta pois, mutta muutamat kömpelöt peikot ja hitaat ihmiset murskautuivat laskutelineiden alle ja jotkut paloivat elävältä osuessaan suihkumoottoreiden liekkeihin. Paksun höyryn ja savun seasta erotti vaivoin, kuinka valtavat laskusillat upposivat lumeen, mutaan ja vereen. Höyryn kaikottua pakkasilmaan, alkoi aluksesta purkautua tuhansia sotilaita, sekä shakaaleja Liittouman valkoisissa haarniskoissa.

”Kirjoitukset ovat puolellamme.” Saman´naelh sanoi voitokkaana. Alcatcha ei reagoinut. Lunta tuiskutti yhä, mutta pilvet alkoivat kaikota sotalaivueen tieltä. Muodonmuuttaja myhäili voitokkaana.

                      ”Liittouman joukot!” Sarako henkäisi kämmeneensä. Nanáki tuijotti vakavana aluksia ja tarttui siskoaan kädestä kiinni. Eiffel katsoi lohduttomana laivuetta joka oli tullut tuomaan ”vapautta” Jerchóvaan. Näin heidät orjuutettaisiin, vapauden nimeen.

Shakaalit järjestäytyivät asemiin sotalaivan eteen. Osc seisoi verisenä ja väsyneenä taistelutantereella. Vieressä ihmissoturit laskivat aseensa maahan ja nostivat kätensä ilmaan peloissaan. Osc murahti heille. Hän ei aikonut luovuttaa. Ramoninpoika piti miekkansa vielä koholla, vaikka tilanne näytti lohduttomalta. Ylhäällä muurin harjalla Saman´naelh astui kohti lohikäärmettä voitokkaana.

”Jos sinulla oli jokin suuri suunnitelma luennoimisen sijaan, Alcatcha, suosittelin laittamaan sen täytäntöön nyt. Julistit itsesi aikoinaan Jerchóvan suojeliaksi, tee siis jotain! Kutsu Denishi apuun, hän on meistä voimakkain. Mutta aivan niin! Sinähän riistit omakätisesti hänen voimansa pois tuhat vuotta sitten. Ei ihme, että Denishi vihaa sinua, eikä häntä näy täällä tänä päivänä.” hän sanoi hymyillen julmasti, levittäen käsiään sivuille.

”Tämä taistelu, ei kuulu Denishille. Hänen aikansa koittaa vielä, kuten minunkin. Mutta tänään minä olen vain sanansaattaja, Saman´naelh.” Alcatcha vastasi totisesti. Valkea mies katsoi heitä kaikkia ylimielisesti.

”Tämä taistelu on jo ohi. Teidän tuhonne on luvatun ajan alku.” Saman’naelh julisti ja kääntyi kohti laivuettaan. Hän otti esiin modernin lähettimen helmoistaan.

                      ”Komentaja, tuhotkaa heidät kaikki.” muodonmuuttaja sanoi pehmeästi.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

”Toistan: Komentosilta, saatte luvan avata tulen.” Saman´naelh lausui tiukasti laitteeseen, joka pysyi mykkänä. Saman´naelh tähysti laivastoa, jonka sadat alukset laskeutuivat pilvien alle, niiden valot leiskuen kuin kirkkaimmat tähdet lumisella taivaalla. Eiffel aavisti, että jokin ei nyt mennyt hänen suunnitelmansa mukaan.

Silloin lähetin särähti. Saman´naelh pyyhkäisi peukalollaan lähettimen lasista pintaa, jolloin siitä projisoitui holokuva leijumaan ilmaan. Ensin ovaalin muotoisessa kuvassa näkyi vain valkoista kohinaa, kunnes siihen astui shakaali. Sillä oli päällään Liittouman panssari, mutta Varjolaisille tyypillinen kaulus, sekä molempien käyttämä kultainen käärme päälaellaan.

                      ”Shakaali! Mitä tämä tarkoittaa!?” Saman´naelh mylvähti vihaisena. ”Missä amiraali Thot on?! Vastaa, orja!” hän raivosi.

                      ”Minä en ole orjasi muodonmuuttaja.” shakaali vastasi karhealla yleiskielellä. Muodonmuuttaja hätkähti tyrmistyneenä, näyttäen siltä kuin joku olisi läimäyttänyt häntä kasvoihin.

                      ”Kuinka kehtaat koira?!?” muodonmuuttaja huusi sylki lentäen.

                      ”Hiljaa!” shakaali karjaisi niin, että lähettimen ääni särähti. ”Nimeni on Dennardah, olen vapaiden shakaalien johtaja, enkä tottele ketään muuta kuin itseäni. Ja sinun pitää pelätä minua muodoton, sillä edessäsi näkyvät laivat kuuluvat minun komentooni. Me olemme tulleet vapauttamaan kansani jota te olette orjuuttaneet vuosituhansia. Ette enää.” Dennardah murisi ja lähetys loppui.

Saman’naelh tuijotti kädessään olevaa lähetintä käsi täristen. Sitten hänen kätensä vapina siirtyi lähettimeen. Siinä samassa se räjähti osiksi ja lähetimen palat levisivät kuin pyrstötähdet joka ilmansuuntaan.

                      ”Mitä riivattua tämä tarkoittaa??” Saman´naelh ärähti ja puristi kätensä tiukkaan nyrkkiin, katsoen vimmoissaan Alcatchaa.

                      Lohikäärme oli kuin patsas, se ei näyttänyt mielenliikkeitään ulospäin. Vain leiskuva harja loimusi valkoisina liekkeinä ja sen ääni kaikui pelottavana:

                      ”Eikö tätä oltukaan Kirjoitettu? Kuulkaa minua. Alku Ajatus ei luonut maailmankaikkeutta vain teitä varten.” Alcatcha lausui typertyneelle muodonmuuttajalle.                Nanáki ja Sarako katsoivat toisiaan yhtälailla hämmentynyneinä. Oli vaikea sanoa mitä juuri tapahtui. Alhaalla sotatantereella kuului kohinaa. Saman´naelh marssi lähemmäs kallion reunaa nähdäkseen paremmin.

                      Shakaaliarmeijan ryhmittäydyttyä ulos, laskusiltaa pitkin asteli arvokkaasti juuri hetki sitten holokuvassa ollut shakaali panssariin, kaulukseen ja mustaan viittaan sonnustautuneena. Hänen perässään käveli harmaaseen kaapuun pukeutunut  ihmismies, sekä kokovalkoiseen leninkiin kietoutunut nainen. Eiffel ei ollut eläessään nähnyt tuota naista, mutta Markon hän tunnistaisi vaikka kilometrin päästä! Nana kurtisti kulmiaan muristen hiljaa.

                      ”Aralmin!” Saman’naelh huudahti tyrmistyneenä.

Dennardah kohotti peitsensä ilmaan ja kirkaisi niin, että koko laakso kaikui. Kaikki katsoivat häntä, kun hän puhui shakaaleille heidän kielellään:

”Shakaalit, me emme kohota aseitamme veljiämme vastaan. Me emme ole vihollisia keskenämme, vaan meillä on yksi yhteinen vihollinen. Muodonmuuttajat ovat orjuuttaneet kansaamme vuosituhansia, nyt se loppuu. Me emme ole enää orjia, vaan vapaita! Minä olen Dennardah, minut vapautettiin ja minä vapautin nämä shakaalit. He valitsivat minut johtajakseen. Seuratkaa minua veljeni ja siskoni!” shakaali karjui osoittaen seipäällään aluksen edessä seisovia shakaaleja.

Silloin kaikki shakaalit sotatantereella laskivat aseensa, kuin käsikirjoitetusti. He eivät olleet kuulleet äidinkieltään puhuttavan tällälailla koskaan aiemmin; julkisesti. Varjon sotilaat katsoivat niitä hämillään, kuten myös Jerchóvan joukot; he eivät ymmärtäneet shakaalien kieltä, eivät myöskään tienneet mitä tapahtui. Jotkut hyökkäsivät shakaaleja päin, mutta shakaalit eivät enää hyökänneet vastaan, vaan puolustautuivat passiivisesti.

Ne kääntyivät kaikki kohti uutta johtajaansa, Dennardahia, joka seisoi aluksensa laskusillalla. Dennardah osoitti seipäällään muurin harjalla seisovaa muodonmuuttajaa.

                      ”Tuolla! TUO on yksi NIISTÄ! Hän on vihollisemme!” hän karjaisi. Kaikki shakaalit katsoivat ensin toisiaan ja sitten shakaalit - niin Liittouman kuin Varjon väreissä - asettuivat yhteen rintamaan. Muut sotilaat pakenivat shakaalien tieltä, kun ne asettuivat muodostelmaan. Dennardah nosti kaksin käsin seipäänsä päänsä päälle. Hänen takanaan Aralmin laski kätensä shakaalien kuninkaan olkapäälle ja kun Dennardah puhui, hänen äänensä kuului kilometrien päähän.

                      ”Muodonmuuttajat, tänä päivänä te kukistutte. Vastassanne on koko galaksin shakaalit. Meitä on täällä viisisataatuhatta, ja pilvien yläpuolella meitä on kymmenen miljardia! Liittoumaa ei enää ole! ME VOITIMME! TE KUOLETTE!” Dennardah karjui ja kaikki shakaalit liittyivät kuoroon. Tuhansien shakaalien mylvintä sai monet pitelemään korviaan. Kirkuna kantautui ylös vuorille, kauas metsiin ja korkealle taivaisiin. Shakaalit olivat vapaita, eivätkä ne enää aikoneet alistua Liittouman tai Varjon alle.