perjantai 6. toukokuuta 2016

Erinomaista Toukokuuta!

Tänään sain vihdoin oman osuuteni animaation tekemisestä päätökseen. Pätkä ei ole vielä valmis, jälkityöskentely vie oman aikansa, samoin äänimaailma.

Mutta mitä tämä uutinen merkitsee Aygan Laululle? Se merkitsee sitä, että allekirjoittanut pääsee piiiiitkän tauon jälkeen kiinni tekstinkäsittelyyn, eli oikolukemiseen ja uuden työstämiseen. :) Pyrin saamaan uusimman kappaleen ulos ennen kuin Toukokuu on ohi. Lisäksi haluan jatkaa Siskolleni-sarjakuvaa, jota myös tipahtaa sivu (tai kaksi) kerrallaan. Kärsivällinen odotuksenne palkitaan, rakkaat lukijani. :)


Kuvakollaasi animointi-ajastani. Syksy meni ahertaessa, talvi panikoidessa kipeenä, mutta onneksi kevät saapui ja urakka saatiin päätökseen. ^__^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti