sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Viimeinen Luku - Kappale 13

Viha

Tomar ja Osc jatkoivat matkaansa kylään kahdestaan tytön kanssa. Luglion jätettyä heidät kahden heidän mielialansa oli laskenut entisestään. Korvenpäästä lähtenyt retkikunta oli kutistunut puoleen. Nyt Tomar ymmärsi miksi Luglio oli halunnut uhrautua ja lähteä syötiksi Demossa. Hänelle oli aivan liian suuri pala kohdata oma tyttärensä vuosia myöhemmin. Siksi kai hän oli kertonut Tomarille ja Oscille menneisyydestään, jotta he ymmäräisivät eivätkä syyttäisi häntä. Näin ei kuitenkaan ollut Tomarin kohdalla. Hänestä Luglion teko oli raukkamainen. Hänen olisi kuulunut kohdata menneisyytensä, ei paeta sitä. Nyt Luglio vain hylkäsi lapsensa uudelleen. Historia toisti itseään julmalla tavalla.
Harmaat pilvet roikkuivat matalalla kolealla taivaalla tasangon yllä, enteillen lumisadetta. Ilmat olivat viilentyneet viimepäivinä, ja pohjoisessa Korvessa maa olisi jo valkoisena. Tomar katsoi apeana taivasta. Heillä oli vielä pitkä matka edessään, eikä tulevaisuuskaan ollut enää millään tapaa valoisa. Mitä tapahtuu sitten, kun he pääsevät takaisin kylään? Saako Orven tytön hereille? Entä, jos saakin, mitä tytön kuuluu tehdä?
Tomarin rinnassa tuntui inhottava puristava tunne. Hän vilkaisi nopeasti tyttöä, joka makasi poikittain Ramonin hevosen selässä. Tomarilla teki pahaa ajatella tytön kohtaloa. Geatkit olivat tuominneet hänet kuolemaan heti hänen synnyttyään. Hän kuitenkin säästyi jotenkin, mutta millainen hänen elämänsä oli ollut? Jokainen arpi tytön kehossa kertoi omaa synkkää tarinaansa. Hänellä ei ollut omaisuutta, eikä paljoa edes vaatteita. Ja nyt häntä kiikutettiin takaisin Korpeen, jossa hänen kansansa odotti tytön pelastavan heidät varjolaisilta.
Tasanko jäi hiljalleen taakse ja he ratsastivat vihdoin metsässä. Vaikka suur Korpi lähestyi, se ei tuntunut lohduttavalta, kuin alkusyksystä, kun hän oliSe kuristava tunne voimistui ja Tomar joutui vaihtamaan asentoa. Eivät geatkit välittäneet tytöstä paskan vertaa, he vain halusivat jonkun pelastavan heidän kalliin nahkansa, keinolla millä hyvänsä. Lugliokin hylkäsi tyttärensä, jättäen hänet oman onnensa varaan. Häntä ei koskaan juhlittaisi pelastajana. Hänet hylättäisiin yhä uudestaan, unohdettaisiin ja pyyhittäisiin pois historian lehdiltä. Tämäkö oli Deewan tahto? Kuuluiko Tomarin löytää ja herättää tämä tyttö, jotta häntä voitaisi käyttää hyväksi ja sen jälkeen kieltää? Harmaalta taivaalta laskeutui verkkaisesti paksuja lumihiutaleita.
Tomar ähkäisi ja tarttui rintaansa. Tuntui kuin polttava piikki olisi pistetty rinnasta läpi. Hänen olonsa oli tukala ja henkeä ahdisti suuresti. Tomar alkoi haukkoa henkeään, ja hän saattoi tuntea pulssinsa vain kiihtyvän. Hän jättäytyi hieman kauemmas Oscista, joka ratsasti edellä. Hän tarvitsi tilaa, happea. Onneksi oli pakkanen, kylmä ilma tuntui taivaalliselta hänen kuumottavilla kasvoillaan. Osc huomasi Tomarin jääneen jälkeen. Hän vilkaisi olkansa yli ensin Tomaria, sitten tyttöä. Ramonin hevosella oli keinuva askel ja Osc kurottautui lähemmäs tyttöä korjatakseen hänen asentoaan. Tomar seurasi veljensä toimintaa kulmiensa alta. Hengitys kiihtyi. Osc nosti tyttöä hieman ja hänen kätensä viipyivät tarpeettoman pitkään tytön lantiolla. Tomarin sisällä kuohahti.
Hän oli tarttumaisillaan miekkaansa, mutta jokin yritti estää häntä. Oliko se järjen vakava ääni, joka yritti rauhoitella häntä, siitä Tomar ei voinut olla varma. Kuin valkea usva, joka laskeutui mielensä metsään, palauttaen mieleen lapsuuden haalistuneita muistoja. Hänen rakas pikkuveljensä, joka pienenä juoksi puumiekka kädessään ympäri kotia; polvet ruohossa, palanut läikkä hännässään. Tomar oli leikittänyt veljeä äidin keittäessä ruokaa. He olivat kulkeneet yhdessä metsäpolkuja ja Osc oli osoittanut Tomarille jokaista sientä ja oravaa, jonka oli nähnyt.
Sitten valkean usvan keskellelle syttyi punainen hehku. Punainen tuli ja ne surulliset silmät. Liekit täyttivät koko metsän, mielen ja kehon huutaen Tomarille, kuinka tuo yksisilmäinen mies tahtoi viedä hänen hennon prinsessansa. Käyttää hyväkseen, tuhota, raiskata ja hylätä hänet kylmään metsään, kuten kaikki geatkit aikoivat. Ja raivo täytti Tomarin.
Hän tempaisi miekkansa huotrasta, kannusti Syksyn laukkaan, hyppäsi ratsailta Oscin kimppuun ja he putosivat maahan. Osc potkaisi Tomaria, joka pyörähti hänen päältään maahan.
”Mitä helvettiä Tomar?!” Osc huusi, kun Tomar hyökkäsi uudestaan.
Hän otti miekkansa ja torjui Tomarin iskun. Miekka miekkaa vastaan, veli veljeä vastaan. Toinen hevosista hirnahti ja väisti heidän kamppailuaan peruuttaen. Vieressä Ramonin ratsu säikähti ja kavahti takajaloilleen. Tyttö valahti satulasta ja tömähti maahan. Osc herpaantui, väisti Tomarin hyökkäyksen ja kiirehti kohti tyttöä.
                      ”Älä luulekaan!!” Tomar karjaisi ja ampaisi veljensä perään.
Hän tarttui Oscia hiuksista ja repäisi taaksepäin. Osc parkaisi kivusta, mutta onnistui lyödä Tomaria nyrkillä kasvoihin.
                      ”Hänestäkö tässä on kyse?!” Osc huusi osoittaen maassa makaavaa tyttöä.
Tomar pyyhkäisi verta poskipäältään murahtaen ja hyökkäsi uudestaan miekka koholla. Hän ei aikonut antaa Oscin viedä tyttöä kylään. Hän ei ansaitsisi sitä kohtaloa. Tomar tahtoi itse pelastaa tytön. Hän ottaisi hänet mukaansa, ratsastaisi takaisin Pakkasvuorille, turvaan, piiloon kaikelta pahalta.
                      ”Sinä et saa häntä!” Tomar karjaisi huitoessaan miekallaan Oscia kohti, joka väisteli ketterästi.
                      ”Minä? Mitä sinä tarkoitat?!” Osc parahti.
Tomar väisti Oscin miekkaa. Veli oli taitava, mutta pidätti selvästi iskujaan ja ne oli helppo väistää ja torjua.
                      ”Mitä sinä tarkoitit Tomar??” Osc kysyi ja loikkasi kauemmas.
                      ”Tämä ei ole hänen kohtalonsa!” Tomar huusi ja juoksi kohti Oscia.
Osc perääntyi kohti metsää, Tomar kintereillään. He juoksivat suurten tammien ali, joiden oksat kaartuivat roikkumaan kuin kattona metsänpohjan ylle. Puut olivat paljaat ja lunta satoi vähitellen lehtien peittämälle maalle. Keltaiset kuivuneet lehdet kahisivat jalkojen alla, kun veljekset juoksivat metsän halki. Tomar alkoi saavuttaa Oscia. Hän tarttui veljeä niskasta ja kaatoi hänet maahan. He pyörivät lumisten lehtien päällä, lyöden ja potkien toisiaan. Lopulta Tomar sai yliotteen ja hän iski Oscia lujaa päähän. Poika hervahti melkein tajuttomaksi iskusta. Tomar loikkasi ylös ja kurottautui kohti maahan pudonnutta miekkaansa. Hän nosti miekan ja aikoi iskeä sen veljensä rintaan.
                      ”Lopeta!” karhea ääni käski.
Tomar pysähtyi ja käännähti ympäri. Siinä, hänen edessään oli kymmenen fjoduriaania ratsujensa selässä, sekä heidän edessään vakava mies. Hänellä oli vyötärölle ulottuvat mustat hiukset, arpiset, ahavoituneet kasvot ja terävät silmät. Tomar tunnisti Daranin heti. Hän laski miekkansa hämillään.
                      ”Tomar? Mitä sinä teet? Kuka hän on?” Daran kysyi ja laskeutui ratsailta maahan.
Tomar katsoi Darania hämmentyneenä ja sitten veljeään, joka alkoi tointua iskusta ja yritti nousta istumaan. Tomarin pää selkeni. Tuntui kuin kaikki olisi ollut unta. Pahaa painajaista.  Mutta se ei ollut. Tomar häkeltyi tajutessaan mitä oli vähällä tehdä, ja hän nakkasi kädessään olleen miekan maahan inhosta väristen. Daran käveli Tomarin eteen ja katsoi häntä vakavana. Muut foduriaanit tulivat lähemmäs ja pari heistä marssi Oscin luo ja he auttoivat hänet ylös maasta. Tomar katsoi veljeään surkeana ja painoi sitten päänsä painuksiin häpeissään.
                      ”Olen pahoillani Osc… En tiedä mikä minuun meni.” Tomar sanoi hiljaa. ”Ja Daran, olen pahoillani, että kun vuosien jälkeen tapaamme jälleen, joudut näkemään minut alennustilassani.” Tomar sanoi surkeana. Mitä hän oli oikein ajatellut? Tappaa oma veljänsä ja karata uinuvan tytön kanssa vuorille. Oliko hän vihdoin menettänyt järkensä? Daran ei kuitenkaan näyttänyt vihaiselta tai pettyneeltä, vaan hyvin surulliselta. Hän laski kätensä Tomarin olalle ja katsoi häntä silmiin.
                      ”Onko talismaani yhä sinulla?” hän kysyi.
Tomar nyökkäsi nyökkäsi ja kaivoi pussissa olevan talismaanin paitansa alta. Hän ojensi sen Daranille, joka raotti pussia, katsoi sisään ja sulki sen sitten uudestaan.
                      ”Olin aivan unohtaa, anteeksi….” Tomar sopersi päätään pudistellen.
Hän oli yhä hämmentynyt kaikesta. ”Daran, tässä on Osc - veljeni. Osc, tämä on Daran Fjoduriaani, hän josta olen kertonut aiemmin.” Tomar esitteli.
                      Osc nyökkäsi hiljaa ja nousi ylös. Hän näytti vihaiselta ja epäluuloiselta Tomaria kohtaan.
                      ”Veljesi?” Daran toisti.
Tomar huokaisi syvään. Hän ei tiennyt kuinka selittää tapahtunutta, kun ei itsekään ymmärtänyt sitä. Tomar oli juuri sanomaisillaan jotain, kun Daran nosti kätensä vaikenemisen merkiksi.
                      ”Sinun ei tarvitse selittää mitään.” Daran lausui ja ojensi talismaanin takaisin Tomarille ja kääntyi Oscin puoleen.
                      ”En tiedä tarkalleen mitä on tapahtunut ja sinun voi olla vaikea ottaa vastaan ventovieraan neuvoja, mutta haluan sanoa tämän. Se Tomar, jonka minä tunnen, ei koskaan vahingoittaisi omaa veljeään. Tuo taistelu, jota hetki sitten jouduin todistamaan oli puhtaasti talismaanin aiheuttamaa.” Daran sanoi painokkaasti Oscille.
Oscin ilme muuttui hieman vähemmän kylmemmäksi ja hän katsoi Tomaria aavistuksen hämillään. Sitten hän pälyili uudestaan Darania.
                      ”Kylämme shamaani sanoi sen olevan Varjon taikakalu. Miksi annoitte sen Tomarille, jos se tekee kantajansa tuollaiseksi?” Osc kysyi tiukkana, välittämättä Daranin auktoriteetista.
                      ”Miksikö? Siksi, koska kuka tahansa muu, joka olisi kantanut talismaania mukanaan viisitoista vuotta olisi jo kuollut.” Daran sanoi.
Osc häkeltyi. Hän vilkaisi Tomaria, painoi sitten katseensa maahan vakavana. Yhtäkkiä Osc havahtui hämmennyksestään.
                      ”Tyttö! Hevoset!” hän huudahti ja lähti juoksemaan sinne, mistä he olivat tulleet.
Tomar ja fjoduriaanit lähtivät seuraamaan häntä. Hetken kuluttua he saapuivat hevosten luo. Ne olivat rauhoittuneet ja söivät kellastunutta ruohoa lumen seasta. Syksykin seisoi hieman kauempana, mutta nyt jo rauhallisena. Niiden keskellä osaksi lehtien ja lumen peitossa makasi tyttö valkoisessa kaavussaan. Osc riensi tytön luokse ja käänsi hänet ympäri selälleen. Hän kuunteli tytön hengitystä ja näytti huolestuneelta.
                      ”Hän ei hengitä.” Osc sanoi ontosti.
Daran harppoi hänen luokseen ja kyykistyi tytön viereen. Hän kokeili hänen kättään ja kaulaansa.
                      ”En löydä pulssia.” hän sanoi vakavana ja alkoi tunnustella tytön selkää ja kylkiä.
Tomar riensi heidän luokseen ja puristi tytön kämmentä. Se tuntui jääkylmältä, paljon kylmemmältä kuin aiemmin. Hän hätääntyi ja vilkaisi Darania. Daran katsoi otsa kurtussa tyttöä ja nousi ylös maasta. Tomar nielaisi ja painoi korvansa tytön rintaan. Ei mitään.
                      ”Hän on ollut jo hetken kuollut.” Daran sanoi ja katsoi veljeksiä.
Osc katsoi pettyneenä Tomaria ja veti tytön syliinsä.
                      ”Hän oli vielä viimeksi elossa… Tänä aamuna. Hän oli vielä aamulla elossa.” Osc sanoi. ”Kuoliko hän pudotessaan hevosen selästä?” Osc kysyi surkeana ja epuskoisena.
                      ”Hänessä ei ollut ruhjeita. Ei ainakaan, että minä olisin huomannut.” Daran sanoi.
Loput Fjoduriaanit kerääntyivät heidän ympärilleen. Oli hiljaista. Tuuli nostatti kuivia lehtiä tanssimaan puuterisen lumen päälle. Osc nousi vaitonaisena ylös, tyttö yhä sylissään. Daran seurasi katseellaan Oscia ja kääntyi sitten Tomarin puoleen.
                      ”Kuka tämä tyttö …?” hän kysyi, mutta lopetti kesken lauseensa ja jäi kuuntelemaan tuulta. Muutkin fjoduriaanit pysähtyivät ja keskittyivät kuuntelemaan. Tomar tunsi kylmiä väristyksiä, mutta se ei johtunut pakkasesta.
                      ”Puhutaan tästä myöhemmin. Tomar, Osc, nouskaa ratsaille ja tulkaa mukaamme. Ratsatakaamme turvallisempaan paikkaan puhumaan.” Daran sanoi.

                      He eivät alkaneet väittelemään, vaan nousivat vaitonaisina ratsaille. Osc otti tytön ruumiin syliinsä ja he seurasivat fjoduriaaneja. Sitten he ratsastivat laukaten läpi pitkän yön, kohti koillista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti