Sopimus
Arthos
tarkkaili kaikkia läsnäolioita terävillä silmillään. Hän nosti kupin huulilleen
ja joi sen hartaasti tyhjäksi,. Hän laski maljan alas, melkein rituaalisesti, yhä
sanaakaan sanomatta. Vieressä Osc kertasi päässään äsken lausuttuja sanoja. Hän
oli kyllä perillä siitä mitä tapahtui, mutta vastahan he olivat saapuneet
Korvenpäähän. Alkaako sota jo näin pian?
”Korvenpään geatkit
liittyvät joukkoihinne, mutta yhdellä ehdolla: Että hän johtaa joukkojamme.”
Arthos vastasi ja viittasi kädellään Nanákia.
”Mitä – Minä??” Nanáki henkäisi, hänen äänensä
muuttuen käheäksi, saaden hänet yskimään.
”Nanákin kohtalo ei ole
käsissämme. Hän saa päättää itse mitä tekee.” Nerval vastasi tupakansavun
pölähdellen hänen puhuessaan.
”Nanáki.” Päällikkö
aloitti kääntyen kohti yhä yskivää tyttöä. ”Johdatko kansamme kanssani sotaan?”
hän kysyi.
Hiljaisuus
laskeutui. Nanáki katsoi typertyneenä Päällikköä ja kaikkia läsnäolijoita.
”Sinä olet tosissasi.” hän
naurahti epäuskoisesti. ”Te kaikki olette.” hän jatkoi käyden pälyillen muita
terävällä katseellaan.
”No?” Arthos kysyi ja
kaatoi itselleen lisää kupin pohjalle.
”Täh? En tietenkään!
Näytänkö minä teistä johtajalta? En tiedä mitään sodankäynnistä! Enkä minä pysty! Katsokaa nyt minua, jaksan hädin
tuskin edes kävellä.” Hän vastusti kiivaasti ehdotusta.
”Tomar näki ennustuksen,
jonka mukaan sinä tulet pelastamaan –!” Osc aloitti, mutta Arthos vaiensi hänet
yhdellä käden liikkeellä.
”Hänen täytyy itse
päättää, emme voi pakottaa Nanákia tähän vastentahtoisesti.” päällikkö sanoi ja
käski katsellaan Oscia olemaan puuttumatta keskusteluun. Poika oli tyytymätön,
mutta pysyi vaiti.
”Olen pahoillani, mutta …
en voi suostua. Liian monta henkeä vastuullani. En kyennyt pelastamaan edes
yhtä.” Nana lopulta synkästi, tuijottaen ilmeettömänä lattiaa.
”Se on siis päätetty.”
Arthos sanoi ja laski juomansa pöydälle. Nerval nyökkäsi.
”Palaamme huomenna johtajamme
luokse. Emme tarvitse saattajaa.” mies sanoi ja vaihtoi pari sanaa veljensä
kanssa vieraalla kielellä.
”Arthos.” kylän vanhin
kutsui päällikköä narisevalla äänellä. Arthos katsahti vanhusta, joka nyökkäsi
hänelle, nousten vaivalloisesti penkiltä. Myös päällikkö nousi ylös, ojentaen
kätensä avuksi kylän vanhimmlle.
”Suokaa anteeksi.”
Päällikkö sanoi arvokkaasti vierailleen ja talutti vanhuksen ulos huoneesta. Muut
jäivät istumaan niille sijoilleen. Heti kun ovi sulkeutui heidän perässään Osc
siirtyi istumaan Nanákia vastapäätä.
”Nana, ole kiltti. Kylämme
– kansamme tulevaisuus on sinusta
kiinni. Me olemme puhuneet tästä, muistatko?” Hän aneli. Tyttö katsahti häntä
kylmästi.
”Olen pahoillani mutta en voi suostua. Oikeasti, ei
minusta ole johtamaan joukkoja. Koko ajatus on naurettava.” Nanáki toisti.
Tytön äänestä kuuli, ettei hän pysyisi tyynenä enää pitkään.
”Mutta sinä olet
henkivartija. Olet soturi!” Osc intti.
”Olin henkivartija, mutta en ole soturi. En enää. Näillä voimilla en
saisi tapettua enää edes kärpästä. Sitä paitsi minä en halua olla mukana tässä taistelussa.
En pyytänyt herätä henkiin keskelle sotaa. Haluan vain lähteä Varjon alueelle
ja etsiä siskoni… ja hänet.” Nana sanoi tuimasti, kasvojensa sulkeutuen sana
sanalta, kuin ikkunaluukut sateella. Hän sulki tunteensa pois, ja tuijotti
kylmillä silmillään lattiaa.
”Voit matkustaa kanssamme,
jos haluat. Lähdemme aamun koitteessa Daranin avuksi Luoteeseen, Varjon
puolelle.” Nerval sanoi hymyillen arvokkaasti Nanalle, joka vastasi vaivoin
hymyyn hymyllä. Osc ei ollut uskoa korviaan.
”Se on itsemurhaa!
Juurihan painotit kuinka heikossa kunnossa olet, et selviä hetkeäkään Varjon
puolella! Anna minun edes tulla mukaan suojelemaan sinua.” Osc sanoi ja polvistui
Nanan eteen. Hän tarttui tyttöä kädestä ja katsoi häntä syvälle silmiin. Nanáki
häkeltyi eleestä, muttei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun ovi kävi uudelleen.
Päällikkö ja Orven palasivat huoneeseen. Osc ponnisti ripeästi ylös ja ja
istuutui penkille tyttöä vastapäätä.
Päällikkö Arthos asteli
keskelle huonetta ja jäi seisomaan Fjoðuriaanien eteen. Hän rykäisi hiljaa.
Kaikki vaikenivat kuuntelemaan.
”Olen muuttanut mieleni,
Orven sai pääni käännettyä. Geatkit liittyvät sotaan. Kutsun huomenna kylän miehet
koolle, ratsastamme kohti taistelukenttää kahden päivän kuluttua auringon
noustessa.” Päällikkö julisti virallisesti. Kaikki miehet nyökkäsivät ja Nerval
nousi seisomaan.
”Ja me ratsastamme
kanssanne.” hän sanoi juhlallisesti ja ojensi kätensä päällikölle. Arthos
tarttui käteen ja puristi sitä. Sota oli virallisesti alkanut ja Korven geatkit
olivat nyt osa sitä.
Osc sai uutisesta lisää
voimaa ja pituutta. Hän oli mielessään jo valmistautunut ajatukseen sodan
syttymisestä, mutta nyt se oli tosiasia. Kaikki läsnäolijat puhuivat toisilleen
kiivaasti, mutta Nanan ilmettä oli vaikea lukea. Hän pyöritti viiniä kupissaan
ilmeettömästi. Sota oli hänelle yhdentekevää, eikä se kiinnostanut Nanaa, vaikka
hän joutuisikin sen keskelle tahtomattaan. Osc ei voinut olla ajattelematta
tätä.
”Nanáki, sinun ei tarvitse
johtaa joukkojamme. Se oli minulta liikaa pydetty, nyt ymmärrän sen. Olen
pahoillani aiheuttamastani mielipahasta.” Arthos sanoi ja alkoi kaataa jälleen
viiniä kaikille. Nanáki nyökkäsi ja kiitti hiljaa viinistä.
”Nostakaamme malja. Sodalle
ja voitolle.” Arthos sanoi ja kohotti kuppinsa. Kaikki läsnäolijat nosivat
seisomaan ja kohottivat kuppinsa ja he joivat maljan voitolle, joka tosin
vaikutti epätodennäköiseltä. Kukaan ei kuitenkaan sanonut sitä ääneen.
Ilta oli muuttunut jo
yöksi, kun seurue vihdoin päätti lopettaa kokouksen. Arthos pyysi Oscia
saattamaan ihmisvieraat lähimpään majataloon, jossa he saisivat yöpyä päällikön
kustannuksella. Kun he olivat jo ovella lähdössä, Arthos tarttui Nanákia
olkapäästä.
”Orven ja minä haluaisimme
vielä vaihtaa kanssani pari sanaa.”
Nana
nyökkäsi. Nerval kumppaneineen oli jo matkalla pitkin kävelysiltaa, kun Osc
pysähtyi.
”Mene vain, minä saatan
hänet itse.” Päällikkö lausui hänelle. Osc katsoi vielä Nanan perään
pettyneenä, mutta jatkoi sitten miesten hännillä. Hän olisi tahtonut antaa
Nanalle yösijan kotoaan, mutta päällikkö selvästi oli päättänyt toisin. Osc
huokaisi turhautuneena. Hänen yrityksensä viettää aikaa tytön kanssa eivät
ottaneet tuulta alleen. Hän olisi tahtonut tutustua paremmin, saaada henät
puhumaan tai jopa uskoiumaan, mutta nyt se olisi mahdotonta. Fjoðuriaanit odottivat
Oscia riippusillan päässä. Hän sai heidän parilla ripeällä askeleella kiinni ja
he jatkoivat matkaansa itään päin, kohti majataloa.
Seuraavalla sillalla Osc
vilkaisi olkansa yli Honganpäätä ja huomasi päällikön, Orvenin ja Nanan tulevan
juuri ulos. Hän ehti miettiä, että voisi neuvoa miehille tien majataloon
ja mennä tyttöä vastaan, mutta huomasikin heidän kääntyvän väärään
suuntaan. Osc pysähtyi niille sijoilleen ja kurtisti otsaansa. Kolmikko
lähtikin kulkemaan päin pohjoista, eikä suinkaan majataloa kohti. Vanha pervo
tietenkin oli kutsunut tytön luokseen yöksi, Osc mietti harmistuneena
marssiessaan ihmismiesten perään. Osc henkäisi luovuttaen. Haen tytön heti auringon noustessa syömään kanssani aamiaista. Hän
vakuutti itselleen, saaden siten itseluottamuksensa takaisin. Loppumatkan kävelessään majatalolta kohti kotiaan Osc mietti, millaista ruokaa hän
pyytäisi äitinsä valmistavan sulokkaalle vieraalleen aamulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti