Talven
ensimmäinen ilta
Satoi
lunta. Raskaat hiutalet leijailivat äänettömästi maahan tummanharmaalta
taivaalta. Balkominin kalpea hehku kajasti heikosti paksujen pilvien takaa.
Vanha Orven veti peurantaljan päällensä lähtiessään köpöttämään kotoaan kohti
Päällikön majaa. Puoli tuntia sitten yksi Arthosin kaartilaisista oli tullut
hänen ovelleen ja pyytänyt saapumaan viivyttelemättä Honganpäähän. Orven ei
pitänyt kiiruhtamisesta ja hän oli hätistänyt yli-innokkaan alokkaan tiehensä
ja jatkanut illallisensa syömistä. Mitään ei pitänyt tehdä tyhällä vatsalla. Sitä
paitsi kuivalihaa ei sopinut hotkia kiirellä, muuten saisi vain vatsanpuruja. Vasta
illallisen päätteeksi hän vaihtoi ehjän tunikan päällensä, sekä veti paksun
taljan harteilleen. Hän noukki vielä kyhmyisen sauvansa oven pielestä ennen
kuin astui ulos iltaan.
Ilmassa haisi pakkanen ja
riippusiltojen laudat olivat kylmät ja liukkaat. Ne natisivat äänekkäästi ja
joku toinen olisi helposti kuvitellut niiden jo vetelevän viimeisiään, mutta
kylän vanhin, joka oli astellut näitä käytäviä jo 90 vuotta tiesi, etteivät ne pikku
pakkasesta hajoaisi. Geatkien rakennelmat olivat jykeviä ja sitkeitä, kuin
rautahongat, joiden varaan koko kylä oli rakennettu; ne eivät huojuneet rajuimillakaan
myrskyillä tai haurastuneet kovimmastakaan pakkasesta.
Orven naksautti kieltään
ja jatkoi vaappumistaan kohti Korvenpään keskusta. Hän oli kääntymässä oikealle
kiertääkseen keskustorin, kuten aina, mutta tällä kertaa hän pysähtyi, tuumi
hetken ja kääntyikin vasemmalle. Seuraavassa mänyssä oli kierreportaat ylös. Ei pikku lenkki pahaa tee. Orven tuumi
ja lähti kipuamaan portaita ylös. Hänen lonkkansa eivät vanhuuttaan enää olleet
parhaassa kunnossa, ja tikkaiden nouseminen kävi kipeää. Mutta Orven tiesi,
että portaiden välttely ei ainakaan parantaisi asiaa. Jos lakkasi kävelemästä
kipujen vuoksi, pian hän ei pääsisi enää ylös sängystään. Ylhäällä tasanteella
hän saattoi erottaa keskustelun ääniä nurkan takaa. Puuhun rakennetussa
asuintalossa oli ulko-ovi raollaan ja sisältä kuului puhetta.
”…Kerron kaiken sitten,
kun tulen päällikön luota.”
”Älä anna hänen odottaa.”
vastasi hauras vanhan naisen ääni.
Tämähän on
Ramonin mökki. Orven
tuumi ja avasi oven. Eteiseen asteli juuri Osc kasvot kalpeina. Hänen takanaan tuvassa
Mirena istui tuolilla nyyhkyttäen, kasvot haudattuna syvälle käsiinsä. Sisällä
Mirenan vierellä oli myös Senika, joka silitti lohduttaen hänen olkapäätään. Silloin
Orven huomasi myös Oscin takana viittaan piiloutuneen geatkitytön, josta näkyi
vain kuononpää hupun alta. Muukalainen. Tyttö ei ollut kylästä, Orven tiesi
heti. Hän haisi taivaskansalle – ja kuolemalle.
”Orven! Mitä sinä täällä
teet?” Osc hämmästyi yllättävää vierasta. Vieras tyttö luikahti eteisen poikki
ulos asunnosta odottamaan.
”Minun unikakkiaiseni
sanoi, että tällä kertaa kannattaa ottaa läntinen reitti. Meillä on ilmeisesti
sama matka?” Orven sanoi narisevalla äänellä.
Mirena oli ilmestynyt
Oscin taakse olohuoneen suulle.
”Kylän vanhin.” hän sanoi
kunnioittavasti ja niiata niksautti. Senikakin tuli eteiseen ja seurasi Mirenan
esimerkkiä.
”Surevien vaimojen ei
tarvitse esittää urheaa.” Orven sanoi arvokkaasti ja kumarsi lyhyesti naisille.
”Osanottoni, hyvät rouvat.” hän sanoi vilpittömästi.
”Kiitos.” Mirena sanoi
jäykästi ja poistui samaa tietä kammariinsa. Senika nyökkäsi hyvästiksi ja kääntyi Mirenan perään. Oven takaa kuului
vielä Senikan ääni:
”Heti kun jaksat, niin lähdetään
Sarinan luokse.”
Sitten
ulko-ovi sulkeutui Oscin perässä. Hän kääntyi kylän vanhimman puoleen.
”Tiedät siis isästä ja
Lugliosta.” Osc sanoi vakavana Orvenille.
”En tiennyt, mutta päättelin.
Kerro kulkiessamme mitä heille tapahtui, mutta esittele minut viehättävälle seuralaisellesi
ensin.” Orven sanoi hymyillen tytölle.
”Tässä on Nanáki, toimme
hänet Demósta. Nanáki, hän on kylämme vanhin, Orven Kaburynpoika.” Osc
esitteli. Orven nyökkäsi kohteliaasti ja lähti sitten vaappumaan kohti lähintä siltaa.
Osc ojensi kyynärpäänsä Nanákille tueksi ja he lähtivät seuraamaan Orvenia
kohti Honganpäätä.
***
Kaksi
tuntia aiemmin kylän päällikkö Arthos asteli Osc perässään kylän halki kolmen Fjoðuriaanin
luokse. Kylän laidalle oli jo alkanut kerääntyä uteliasta yleisöä. Päällikkö
huoahti syvään. Viimeiseksi hän olisi halunnut ihmisten alkavan parveilla
kylässä. Oscilla oli parasta olla pahuksen hyvä syy päästää heidät sisään. Ja kansalaisten
kannallta oli parasta selvittää heidän tarkoitusperänsä nopeasti.
”Olen Arthos Khadealin
poika, Korvenpään Päällikkö. Tietooni on saatettu, että olette ystäviämme.”
Päällikkö kajautti pysähtyessään ihmisten eteen. Hänen ja Oscin taakse ilmestyi
miekoin ja keihäin aseistettuja geatkeja, päällikön kaarti.
Nerval marssi lähemmäs ja kumarsi. Myös taaempana seisseet Fjoðuriaanit
astelivat lähemmäs ja painoivat päänsä alas.
”Arvon Päällikkö Arthos,
minä olen Nerval ja seurassani ovat veljeni Hordas ja Falkor. Me olemme Fjoðuriaaneja.
Johtajamme Daran on hyvä ystävä geatki Tomar Ramoninpojan kanssa. Johtajamme
ystävät, ovat myös meidän ystäviämme; Fjoðuriaanit eivät kohota miekkaansa
kohti geatkia.” sanoi etummainen ihminen, jolla oli maantienharmaat hiukset ja
parta, sekä kolme pitkää lettiä hiuksissaan.
Päällikkö katsoi hiljaa
kumartavia miehiä. Hänen katseensa oli terävä, suorastaan läpitunkeva. Arthos
käveli lähimmäisen ihmisen viereen, jonka pää oli yhä painuksissa. Oli
hiljaista.
”En haista varjoa. He
eivät ole Varjolaisia. Kuulitte itsekin, he ovat ystäviä.” Päällikkö lopulta
sanoi, niin että kaikki läsnäolijat varmasti kuulivat. ”Voitte nousta.” hän
lisäsi ja viittoi ihmisiä seuraamaan.
”Ottakaa vieraidemme
hevoset ja etsikää niille suoja.” Arthos antoi käskyn kahdelle kaartilaiselle.
”Ja te –” hän viittoi muita vartijoita” – pidätte huolen, että täällä ei synny
mitään torikokousta, eikä sana ihmisistä lähde kiertämään heti.” hän sihahti.
Kaartilaiset nyökkäsivät ja ryhtyivät hajaannuttamaan yleisöä.
Osc lähti marssimaan
muiden mukana kohti Päällikön majaa, Honganpäätä. Se oli Korvenpään korkein
mänty ja ainoa, jonne nousi maasta asti kierreportaat. Osc vilkaisi
vaistomaisesti ylös heidän lähestyessään portaiden päätä. Neljässä männyssä
Honganpään ympärillä oli kaikissa pieni tasanne kymmenessä metrissä maan
yläpuolella. Joka laudalla istui tai seisoi vartija. Osc tunnisti vanhan metsästyskaverinsa
ja nosti kättään hänelle. Pimeydessä erottui kuinka varjoissa seisova siluetti
vastasi tervehdykseen.
Myös portaiden juurella
seisoi vahdissa geatkimies, joka kumarsi lyhyesti Päällikölle ja teki joukolle
tietä. Petäjäiset portaat olivat leveät ja tukevaa tekoa, mutta kolme päätä
pitemmille ihmisille rappuset olivat turhan kapeat ja jyrkät ja he joutuivat
harppomaan kaksi porrasta kerrallaan. Nervalille ja muille kerta oli
ensimmäinen geatkikylässä. He eivät kuitenkaan tienneet, että kerta oli ensimäinen
koko geatkien historiassa. Koskaan aiemmin ei ihmisiä oltu päästetty kylään.
Päällikön maja oli lähes männyn
latvustossa. Kivutessaan sitä kohti miehet kohosivat viiden eri tason ohitse,
joissa geatkeja asui. Alin kellaritaso oli ainoa taso, jossa ei varsinaisesti
kukaan asunut, siellä sijaitsivat väestön muona ja tavaravarastot. Siellä oli
paljon heppoisesti rakennetun näköisiä vajoja ja savesta valettuja luolan
näköisiä rakennelmia, joita yhdistivät lukuisat kapeat saarekkeet ja
riippusillat. Seuraavassa kolmessa tasossa asui valtaosa geatkeista, joiden
asumuksia yhdisti sadat vahvat riippusillat ja saarekkeet, jotka oli rakennettu
kestämään kovimmatkin myrskyt. Keskimmäisessä tasossa sijaitsi tori ja eniten
asutusta. Ylöspäin tasojen astutus harveni, kuten alaspäin kohti maan pintaa.
Lopulta he saapuivat
Honganpäähän. Päällikön maja oli selvästi suurempi kuin tavalliset asuinirakennukset,
vaikka Arthos vaimoineen asui toisaalla. Päällikkö asteli edeltä Honganpään
koristellulle ovelle. Oveen oli kaiverrettu punaiseksi maalattu Kuoleman Kuu,
jonka säteet levittäytyivät keskeltä kohti oven pieliä. Arthos avasi oven ja
Osc jäi pitelemään sitä auki ihmisvieraille, jotka joutuivat kumartumaan
etteivät löisi päätään oven karmiin. Sisällä majassa he kuitenkin mahtuivat
juuri ja juuri seisomaan suorana, katto kun oli rakennettu muita rakennuksia
hieman korkeammaksi. Se kaartui holvimaisesti heidän ylleen. Paksujen männyn
oksien kietoutuen, kuin kiemurtelevat käärmeet köynnöksinä katon poikki.
Seurue asteli Arthosin
perässä ensimmäiseen huoneeseen, jonka keskellä seisoi suuri massiivipuupöytä.
Tämän pöydän ääressä Osc oli istunut Tomarin ja muiden kanssa aiemmin syksyllä.
Nyt Arthos kuitenkin jatkoi pöydän ohi seuraavaan huoneeseen - käskyhuoneeseen,
jossa oli Päällikön istuin; karkeakarvaisella taljalla peitetty tuoli, jonka
selkänojaan oli kaiverrettu koristeellisesti kaksi taistelevaa ahmaa ja niiden
ylle kahdeksansakarainen tähti. Huoneen kahdella seinustalla oli kaksi pitkää
porontaljoin peitettyä penkkiä ja keskellä huonetta katosta kettingillä
roikkuva muurinpohjapannu, jossa hehkui vielä kuumia hiiliä.
”Ah, hän ei ole vielä
täällä…”Arthos totesi partaansa ja viittoi ihmisiä istuutumaan penkeille,
asettuen itse Oscin kanssa vastapäiselle seinustalle.
”Nyt.” päällikkö aloitti
painokkaasti. ”Kertokaa minulle mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut.
Löysittekö Pelastajan? Ja missä loput retkueesta ovat?” Arthos jatkoi ja katsoi
arvovaltaisesti kaikkia läsnäolioita.
”Minä voin vastata
tuohon.” Osc sanoi ja suoristi selkänsä. Sitten hän kertoi Päällikölle koko
tarinan, kuinka he olivat päätyneet Demóon ja löytäneet Nanákin Diolectian
kätköistä. Osc ei kuitenkaan tohtinut kertoa kuinka Luglio oli hyljänyt
retkueen, vaan kertoi hänen jääneen Demóon Ramonin avuksi. Tarinan päätyttyä
Arthos raapi kuononvarttaan mietteliäänä.
”Missä tyttö on nyt?” hän
kysyi.
”Jätin hänet Luglion
tyttären huostaan.” Osc sanoi ja kääntyi puhumaan ihmisille. ”Näittekö minne naiset
lähtivät?”
”Ylös.” Nerval vastasi.
Osc nyökkäsi ja nousi seisomaan.
”Päällikkö, käyn
noutamassa Nanákin tänne.” hän sanoi.
Arthos
nyökkäsi ja Osc poistui huoneesta.
”Ja te olette siis Daranin
miehiä.” Arthos sanoi Fjoðuriaaneille. ”Tomar on kertonut hänestä paljon. Ja
vain hyvää.” hän jatkoi ja hymähti.
”Se on mieluisaa kuulla.”
Nerval vastasi nöyränä. ”Mikäli se sopii, voin kertoa, mikä on Nanákin osa tässä
kaikessa.”
”Sen minä haluaisinkin
tietää.” Arthos vastasi ja nojautui eteenpäin penkillä.
”Hyvä on.” Nerval
nyökkäsi. ”Oletteko kuulleet Kirjoituksista?”
***
Pirtissä
oli hämärää. Tupakan savu leijaili paksuna katossa, kun raskas ulko-ovi narahti
auki. Päällikkö kohotti katsettaan, kun
Osc, Orven ja Nanáki astuivat sisään huoneeseen. Fjoðuriaanit nousivat ylös ja
kumarsivat kylän vanhimmalle.
”Ohhoh. Ihmisiä!” Orven
tokaisi ja puisteli lunta taljastaan lattialle. ”Onko teillä ruohoa?” hän lisäsi
virne naamallaan. Lähimpänä seisova mies ojensi piipun Orvenille, joka otti
siitä pitkät henkoset ennen kuin istuutui alas. Osc ja Nanáki tulivat
hänen perässään huoneeseen.
”Nanáki.” Arthos sanoi.
”Tule tänne.” hän viittoi tyttöä lähemmäs.
Nanáki
asteli hitaasti päällikön eteen ja otti hupun päästään pysähtyessään. Päällikkö
rypisti otsaansa nähdessään tulenpunaiset hiukset jotka valahtivat Nanákin
olkapäille hupun alta. Nainen katsoi päällikköä jäätävästi.
”Jos sinulla on jotain
sanottavaa hiuksistani, niin anna tulla.” Nanáki sanoi.
”Nana, sinä puhut
Päälliköllemme!” Osc ojensi naista.
Nanáki
katsoi karvaasti Oscia olkansa yli.
”Minut yritettiin tappaa,
kun astuin viimeksi näille maille. Minut kasvatti taivaskansojen nainen, oman
äitini hylättyä minut lapsena. Minulla ei ole Päällikköä, minulla ei ole omaa
kansaa.” Hän sanoi happamasti.
Tyttö ei ollut puhunut
koko matkalla mitään, jos häntä ei
puhuteltu, mutta ilmeisesti hänellä oli paljonkin asioita mielensä päällä.
Päällikkö nousi seisomaan. Osc nousi myös.
”Päällikkö, älkää
välittäkö tämän tytön sanoista. Hän ei tarkoita sitä. Yrittäkää ymmärtää, että
Nanáki on kansamme tulevaisuuden kannalta tärkeä – ” Osc aloitti, mutta
Päällikkö nosti kätensä vaikenemisen merkiksi.
”Istu alas Osc ja ole hiljaa.”
Arthos komensi.
Osc
nielasi ja istuutui. Fjoðuriaanit polttivat piippuaan ja tarkkailivat
tilannetta ja Orven näytti siltä kuin olisi nukahtanut.
”Nämä ihmiset kertoivat
kaiken.” Arthos sanoi viitaten vastapäätä istuviin miehiin. ”Ja jos jonkun täytyy
pyytää anteeksi käytöstään, niin meidän, Nanáki, ” Päällikkö jatkoi puhuen nyt
Nanákille.
”He kertoivat, että
kansamme on hylännyt sinut lapsena. Sinut oli jätetty metsään kuolemaan
pelkästään hiustenvärisi vuoksi. Tiedän että Geatkit ovat ennakkoluuloisia ja
aivan liian jyrkkiä. Tämän tavan ja meidän pitäisi muuttua. Elämäsi on ollut
vaikea, eikä vähiten meidän vuoksemme. Voitko antaa anteeksi geatkeille?”
Arthos lausui ja polvistui Nanákin eteen.
Nanáki meni selvästi
hämilleen eleestä. Myös Orven nousi yllättäen ylös ja kumarsi tytölle syvään.
Osc katsoi heitä suu auki, mutta ponkaisi sitten seisomaan ja laskeutui äkkiä polvensa
varaan ja painoi leuan rintaansa. Nanáki katsoi miehiä vuorollaan, kunnes nosti
päänsä pystyyn.
”Hyvä on. Päällikkö Arthos,
otan vastaan anteeksipyyntösi koko kansasi puolesta.” hän vastasi lyhyesti,
eleettömästi. Päällikkö nousi ylös ja
nyökkäsi hyväksyvästi.
”Olen iloinen. Nyt voimme
päästä asiaan. Istu toki alas.”
Nanáki
istuutui. Hän aukaisi viittansa ja nosti oikean jalkansa vasemman yli. Arhos ja
Osc eivät voineet olla vilkaisematta nopeasti, kun tytön hoikat sääret pilkistivät lyhyen hameen
alta. Ihmisiä ei näyttänyt kiinnostavan, mutta Orven oli selvästi vaikuttunut
harvinaiseslaatuisesta näystä. Oscilla teki mieli tökätä äijää kyynärpäällä kylkeen, mutta niin ei sopinut kohdella kylän vanhinta ja viisainta, vaikka vanha pervo ei
edes yrittänyt olla hienovarainen. Arthos ei vielä istuutunut, vaan asteli
ottamaan lisää viiniä hyllystä. Nanáki huomasi Orvenin tuijottavan ja nosti
aavistuksen hametta ylemmäs, silmää iskien.
”Minä pidän tuosta
tytöstä!” Orven virnisti Oscille ja pökkäsi tätä luisella kyynärpäällä kipeästi
kylkiluiden väliin. Oscilla olisi tehnyt mieli kiroilla ääneen. Silloin hän
muisti, mitä Tomar oli käskenyt hänen tehdä.
”Orven, Veljeni pyysiminua tuomaan sinulle tämän.” Osc sanoi vanhukselle ja ojensi hänelle nahkapussin. Orvenin
kulmat kohosivat ja hän hymähti partansa alta, ennen kuin sujautti pussin
turkiksen alle.
Päällikkö kaatoi kaikille
läsnäolijoille viiniä kuppeihinsa.
”Nostakaamme ensin malja menetetyille
sotureillemme. Siénas Ramon, Siénas Luglio.”
Arthos sanoi vakavana ja nosti maljan. Siénas,
lausuivat kaikki hiljaa perässä ja joivat maljansa.
”Arvon Päällikkö,
matkallamme on siis toinenkin merkitys, kuin näiden kahden Korvenpäähän
saattaminen.” Nerval lausui virallisesti. Ihmisten tapa puhua kuulosti aina vakavalta ja tärkeältä. Harmaantunut mies jatkoi:
”Jerchóva on sodassa. Talven
toisen kuun aika koittaa pian, jolloin Varjon joukot lähtevät miehittämään koko
Jerchóvan. Lännen Huone aikoo silloin marssia J’ranmon muurille taisteluun. Dánin
Antanielin joukot liittyvät silloin heidän riveihinsä. Olemme lähettäneet sanan
myös Idän Hoviin, jossa Drynn Thraninpoika odottaa idän sotilaiden kanssa. Tavoitteenamme
on pysäyttää Varjon joukot, ennen kuin he ehtivät marssia pidemmälle.
Varjolaisia on paljon. Voittaaksemme sodan tarvitsemme kaikki Jerchóvalaiset
liittymään. Maamme on hajonnut sisäisesti ja kukaan ei tue toistaan enää.
Olemme luottaneet liikaa, että Liittouma hoitaa kaiken puolestamme.
Minun ja veljieni tehtävänämme on
suojella Jerchóvaa, tapahtui mitä hyvänsä. Johtajamme Daran pyysi meitä
lähettämään teille tämän sanan: Liityttekö joukkoihimme ja marssitteko kanssamme
sotaan Varjoa vastaan?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti