Viimeinen Luku - Kappale 14

Herääminen

Myöhään illalla retkue pysähtyi korkean kallion suojiin. He pystyttivät leirinuotion tuulen suojaan ja kolme fjoduriaania marsii vartioimaan, kukin viidentoista metrin päähän nuotiosta. Daran istuutui alas ja muut seurasivat hänen esimerkkiään. Osc kantoi tytön nuotion lähelle ja hän liittyi Tomarin kanssa fjoduriaanien seuraan.

                      ”Meillä taisi jäädä jotain kesken. Kerrotko Tomar, kuka tuo tyttö oli ja mihin te olitte häntä viemässä.” Daran sanoi karhealla äänellään.

                      Tomar huomasi miettivänsä, kuinka Daranin ääni ei koskaan palautunut sen jälkeen, kun hän oli viettänyt kuukauden päivät varjon tyrmissä kauan sitten. Hän oli tehnyt elämässään paljon virheitä, mutta tätä hän katui yhä eniten. Jos en olisi paennut, ei hänen olisi täytynyt kokea kaikkea niitä kauheuksia.

                      Tomar nyökkäsi vakavana, mutta hänen veljensä ei edes ei katsonut takaisin. Osc oli yhä järkyttynyt tytön kohtalosta, sekä loukkaantunut Tomarin käytyä hänen päällensä, mikä oli täysin ymmärrettävää. Silti se sai Tomarin surulliseksi.

                      ”Sain alkusyksystä veljeskuntanne nuorelta jäseneltä sanan, että Varjon kuningatar on herännyt ilman talismaania. Aluksi aioin nakata talismaanin Aygajärveen, mutta minut pysäytti punaisiin pukeutunut mies, joka sanoi nimelseen Deewa.” Tomar aloitti.

                      Mainitessaan Deewan nimen kaikki fjoduriaanit kohahtivat ja alkoivat puhua keskenään kiivaasti. Darankin näytti hämmentyneeltä, mutta nosti sitten kätensä merkiksi ja muut hiljenivät. Tomar yskäisi ja jatkoi.

                      ”Deewa lausui minulle näin: Vanha kansa kuolee. Yksi heistä kuitenkin nousee... Kansansa hylkäämä, tulenhehkuinen Trioonin lapsi. Sen jälkeen hän muuttui kotkaksi ja katosi. Silloin päätin palata takaisin Korvenpäähän. Saavuin kotiinni pari kuukautta sitten ja halusin kertoa päälliköllemme talismaanista ja Deewan profetiasta. Kylän shamaani neuvoi minua sitten käyttämään talismaania tämän ’Trioonin lapsen’ löytämiseksi.

Talismaani näytti minulle tien takaisin Demoon, Liittouman Diolectiaan, jonka alakerrasta löysimme hallin täynnä nukkuvia ihmisiä. Sieltä löysimme tämän tytön. Olen nähnyt hänet lukemattomat kerrat unissani, sekä niinä kertoina, kun olen vahingossa pidellyt talismaania kädessäni. Tiesin heti, että tämä on se ’Trioonin lapsi.’ Ei epäilystäkään. Nyt olemme viemässä häntä takaisin…. Takaisin kylään.” Tomar sanoi. Hänellä teki yhä pahaa ajatella, että hän oli nyt kuollut. Nyt kaikki oli turhaa. Heidän isänsä kuoli turhaan. He olivat epäonnistuneet.

Daran nyökkäsi hitaasti, sukien pitkää partaansa. Tomar muisti mitä se nuori fjoduriaani oli sanonut syksyn alussa, että Daran oli nyt fjoduriaanien johtaja. Se oli helppo uskoa. Hän näytti ainakin kaksikymmentä vuotta vanhemmalta ja paljon viisaammalta kuin ennen. Muut fjoduriaanit kääntyivät yksitellen katsomaan johtajaansa, joka selvästi pohti syvään Tomarin sanoja.

”Tämä kohtaamisemme ei ollut sattumaa Tomar. Olen ollut lännessä veljieni kanssa. Olemme olleet keräämässä informaatiota Lännen Huoneesta ja ystäviltämme niillä seuduilla. Lähdimme ratsastamaan Varjon halki kohti itää. Tarkoituksenamme oli vakoilla Varjon joukkojen kasvua. Se, mitä näimme siellä, muutti kaiken. Muutimme suunnitelmiamme ja lähdimme ratsastamaan Alcatchavuorille. Ja sitten törmäsimme teihin. Ei, en usko hetkeäkään, että tämä oli sattumaa.” Daran sanoi mietteliäänä. Hänen vieressään istuva fjoduriaani ojensi hänelle piipun ja Daran otti sen kiittäen vastaan.

”Minusta tuntuu..” Daran aloitti ja puhalsi paksuja savurenkaita ilmaan. ”Tulen hehkuinen Trioonin lapsi… Mikäli olen tulkinnut Kirjoituksia oikein tämä voisi olla se tyttö. Sanoitko, että löysitte hänet nukkumasta Liittouman Diolectiasta?” Daran kysyi.

Tomar nyökkäsi, samoin Osc. Daran katsoi tyttöä ja viittoi parille miehelleen, jotka nousivat ja kantoivat tytön lähemmäs nuotion loimuun. Daran katsoi tyttöä pitkään vakavana.

”Eivätkö vakoojamme sanoneet hänen olevan geatki?” kysyi harmaahiuksinen mies, jolla oli paljon lettejä pitkissä hiuksissaan.

”Punaisista hiuksista ei ainakaan voi erehtyä.” toinen, lyhyt vaaleatukkainen mies sanoi. Daran nyökkäsi kummallekin.

”Totta. Minäkin uskon, että tämä on juuri se tyttö.” hän sanoi ja ojensi piipun eteenpäin.

”Mitä tarkoitat?” Tomar ihmetteli.

”Viimeiset viisitoista vuotta olemme kaivaneet esiin kaiken tiedon, mitä vain saimme käsiimme Varjon kuningattaresta. Saimme tietää, että hän oli vain neljätoista vuotias, kun Liittouma tuomitsi hänet sielunriistoon. Sitten kuulimme, että kuningattarella oli henkivartija. Pari vuotta häntä vanhempi tyttö, jolle myös suoritettiin sielunriisto. Jotkut lähteet sanoivat tytön olevan ihmisenkaltainen, jotkut taas väittivät henkivartijan olleen samaa rotua, kuin kuningatar. Mutta yksi tieto oli aina sama. Tytöllä oli leiskuvan punaiset hiukset.

Jos te sanoitte löytäneenne tytön Diolectiasta, se viittaisi siihen, että hänen sielunsa on irrotettu kehosta. Ja kuten Goki sanoi, noista hiuksista ei voi erehtyä.” Daran sanoi painokkaasti.

Tomarista tuntui kuin matto olisi vedetty hänen jalkojensa alta.

”Tämä tyttökö… Varjon valtiattaren henkivartija?” Tomar kysyi epäuskoisesti katsoen tyttöparkaa, joka makasi elottomana maassa. Daran nyökkäsi hiljaa Tomarille. Myös Osc näytti häkeltyneeltä.

”On selvästi kirjoitettu, että kohtaamme täällä juuri tällä hetkellä. Tomar, Osc… Kuten tiedätte olemme sodan kynnyksellä. Varjo on koonnut valtavan armeijan, jonka avulla se aikoo alistaa koko tuntemamme maailman Varjoon. Lännen Huone kokoaa joukkojaan, samoin Idän Hovi. Mutta Varjon armeija on silti liian suuri pala. Luulen, että Varjoa ei lyödä miesmäärällä, vaan…” Daran sanoi ja katsoi tyttöä. ”Meidän on herätettävä hänet.” hän lausui varmasti.

”Mitä?” Tomar ihmetteli. ”Tyttö nukkuu nyt ikiunta. Hän on kuollut. Tehtävämme epäonnistui.”

Daran pudisti päätään.

”Ei aivan niinkään. Me voimme käyttää talismaania.” Daran vastasi ja nyökkäsi Tomaria kohti, joka veti ajattelematta kätensä siihen, missä talismaani lepäsi paidan alla.

                      ”Talismaania?” Tomar sanoi hämillään.

                      ”Johtajamme on väkevä shamaani, hän tietää miten käyttää taikakalua.” yksi miehistä sanoi melkein ylpeänä. Daran katsoi miestä, joka vaikeni nolona.

                      ”Muistatko, kuinka talismaani syntyi?” Daran kysyi Tomarilta. ”Ennen kuolemaansa Varjon kuningas käski luoda Talismaanin, jonka avulla Varjo löytäisi Valtiatterensa. Niin syntyi Aivéladd, Nukkuvan Näyttäjä, johon kuningas vuodatti vertaan. Varjon muinainen hallitsija luki kirjoituksia ja sai tietää, että tuleva valtiatar tulee vaipumaan uneen. Hän loi verestään Talismaanin, jonka taikavoima pystyy herättämään luonnottomasta unesta ja – jopa herättää henkiin kerran kuolleen. Talismaani syntyi hallitsijan kuolemasta, henki hengestä.

Talismaania voi käyttää tähän tarkoitukseen ainoastaan kerran. Se luotiin alunperin herättämään varjon kuningatar. Kun Talismaani on tehnyt tehtävänsä, sen voimat ovat lopussa ja se tuhoutuu. Ainoastaan vuodattamalla siihen vertaan, sitä voisi ehkä käyttää uudelleen, mutta se vaatii taiantekijän hengen. Varjolaiset kuitenkin onnistuivat herättämään kuningattaren ilman talismaania, ilmeisesti juuri veritaikuuden avulla. Mutta me voimme käyttää talismaania siihen tarkoitukseen, mihin se oli luotukin – nukkuvan herättämiseen.” Daran sanoi ja katsoi vakavana tyttöä, samoin Tomar.

”Milloin herätämme hänet?” Tomar kysyi varovaisesti.

Daran käänsi katseensa ylös taivaaseen. Koko päivän oli satanut lunta, jota oli aukeilla paikoilla jo nilkkoihin asti. Nyt sade oli vihdoin lakannut ja pilvet vetäytyivät horisonttiin, paljasten kirkkaan tähtitaivaan. Daran katsoi kolme kuuta ja kurtisti kulmiaan. Sitten hän nousi ylös.

                      ”Nyt heti. Olemme lähellä vanhaa seitaa, jossa rituaali voidaan suorittaa. Lähtekäämme. Meillä ei ole aikaa hukattavaksi. Seutu ei ole turvallinen.” Daran sanoi horjumattomasti. Tomar nyökkäsi. Ei monenkaan kilometrin päässä heistä sijaitsi tila, jonka asukkaat Tomar ja Ramon olivat löytäneet tapettuna viikkoa aiemmin.

Fjoduriaanit nousivat ylös, samoin Tomar ja Osc, joka otti tytön maasta syliinsä. Yksi miehistä sammutti nuotion ja pian kolme vartiossa ollutta fjoduriaania palasivat. He kaikki nousivat ratsaille ja lähtivät etenemään jyrkkää polkua ylös kallion sivua pitkin.

He ratsastivat alle tunnin, kun he saapuivat kallioiselle aukiolle. Kuuset, männyt ja kelohongat reunustivat aukiota. Keskellä lumen peittämää aukeaa oli matala, laakea seitakivi. Seitaa ympäröi seitsemän kiveä epäsäännöllisessä piirissä kymmenen metrin säteellä. He laskeutuivat ratsailta ja sitoivat hevoset männyn runkoon, puiden suojiin. Osc otti tytön varovasti satulasta ja kantoi Daranin perässä aukealle. Daran pyyhkäisi lumet kiven päältä ja viittoi Oscia laskemaan tytön laakean kiven päälle. Viisi fjoduriaania alkoivat keräämään kuivia kelojen oksia ja sytyttivät kukin yhden tulen Daranin neuvojen mukaan seitakiven ympärille.

Daran viittoi Tomaria astumaan lähemmäs ja muita vuorostaan perääntymään taaemmas. Tomar käveli seitan viereen ja katsoi kiven päällä makaavaa tyttöä. Daran otti lyhyen miekan vyöltään, astui metrin päähän seitakivestä. Sitten hän viilsi käteensä haavan ja teki verellä ympyrän piirissä olevien kivien sisäpuolelle. Kun veriympyrä oli sulkeutunut Daran sitoi kätensä ja astui matalan seitakiven toiselle puolen. Tomar otti talismaanin esiin, se oli yhä samassa kuluneessa kääreessä, jossa hän oli saanut sen Verihammas Mustahamaralta vuosia sitten. Hän ojensi pussin Daranille, joka otti sen vakavana vastaan. Daran polvistui maahan tytön viereen ja avasi nahkakääreen Talismaanin ympäriltä. Tomar pidätti henkeään. Myös kauempana seisova Osc näytti hieman hermostuneelta. Daran silmäili viattoman näköistä kiveä, sitten hän katsoi Tomariin.

                      ”Tule. Sinun vuorosi on nyt.” hän sanoi karhealla äänellään.

Tomar nielaisi, kun Daran ojensi Talismaania häntä kohden.

                      ”Yhdessä.” Daran sanoi.

Tomar nyökkäsi ja polvistui tytön toiselle puolen. Hän katsoi Talismaania vielä kerran, ennen kuin laski kätensä sen päälle. Vihlova kipu valtasi välittömästi hänen kätensä ja alkoi levitä ympäri kehoa. Tomar huusi tuskasta, mutta vaikka yrittikin, hän ei saanut käsiään irti kivestä. Daran otti toisella kädellään Tomarin ranteista kiinni. Kipu levisi myös häneen, mutta Daran puri hammasta. Tomar tunsi irtautuvansa tilanteesta. Näkökenttä vääristyi ja kaiken keskellä hän näki tytön kuvan lähestyvän häntä.

”Tomar! Pysy täällä!” Daran huusi.

Tomar kuuli hänen äänensä, kuin jostain kaukaisuudesta. Hän tarttui ääneen kuin  hukkuva köyteen ja yritti vetää itsensä takaisin.

                      ”Nyt, Tomar!” Daran sanoi. Hän heitti nahkakääreen pois ja tarttui Tomarin kanssa Talismaanista kiinni.

                      ”Ikuinen Ayga, kuule loitsuni, Alcatcha, ole ääneni. Aivéladd, Varjon käsi, tottele minua.” Daran sanoi kantavalla äänellä. Tomar tunsi voimakkaan nykäisyn selkäytimessään ja jokin veti hänet takaisin seitakiven äärelle. Daran katsoi Tomaria silmiin ja sitten hän painoi Talismaanin tytön rintaa vasten.

                      ”Suuret henget kuulkaa minua. Tulkaa, tuokaa tämä tyttö takaisin. Aivéladd, Varjon koura, toimi välineenäni, ole käsieni jatke. Herätä tämä tyttö NYT!” Daran huusi ja silloin Talismaani alkoi loistaa.

                      Se muutti muotoaan kirkkaan läpikuultavaksi, kuin lasiksi ja sen pinta muuttui täysin sileäksi. Tomar olisi ollut ihastuksissaan, mutta kipu muuttui sietämättömäksi poltteeksi. Kivi oli kuuma kuin tulinen rauta ja hänen kätensä olisivat sulaneet siihen kiinni. Tomar huusi kivusta ja niin huusi myös Daran. Talismaanin loiste muuttui yhä kirkkaammaksi, kunnes se häikäisi kaikki. Mustaratsastajat peittivät silmänsä ja Osc nosti kätensä kasvojensa suojaksi. Talismaanista alkoi purkautua energiaa aaltoina ja jokainen ryöppy löi vasten, kuin myrskyävän meren aallot rantakivikkoon. Yhtäkkiä Talismaanista tuli kirkas kuin aurinko ja valtava energia-aalto räjähti siitä. Fjoduriaanit kaatuivat ja Tomar ja Daran lensivät monta metriä paineen voimasta. Sitten tuli pimeää.

                      Tomarista tuntui kuin olisi saanut selkäänsä. Hän vapisi, hänen koko kehoaan särki ja hänen kätensä sykkivät kivusta ja niistä nousi valkoista savua. Tomar kömpi ylös ja yritti katsella ympärilleen. Ringiksi pystytetyt tulet olivat sammuneen räjähdyksen voimasta. Sokaisevan valon jälkeen metsä oli säkkipimeä ja meni hetki ennen kuin hänen silmänsä alkoivat tottua hämärään. Tomar näki fjoduriaanit ympärillään yhä häkeltyneinä tapahtuneesta, sekä Oscin ja Daranin jotka tuijottivat jotain piirin keskellä. Tomar nousi seisomaan. Silloin hän huomasi tytön, joka istui kiven päällä ja katsoi hämillään ympärilleen. Hän näytti hyvin pelästyneeltä. Tomar ei ollut uskoa silmiään. Vielä hetki sitten eloton nainen oli palanut elävien kirjoihin.

                      Tomar nielaisi ja rohkaisi sitten mielensä. Hän käveli rauhallisesti tytön luokse. Tyttö huomasi hänet ja katsoi häntä epäluuloisesti ja hieman peloissaan. Tomar pysähtyi muutaman jalan päähän ja kyykistyi maahan.

                      ”Minä olen Tomar Ramonin poika. Mikä sinun nimesi on?” hän kysyi ja hymyili.

Tyttö kurtisti kulmiaan ja vilkuili kaikkia paikalla olijoita.

                      ”Mitä tapahtui? Missä minä olen?” tyttö kysyi. Hänen äänensä oli hyvin käheä ja tyttö säpsähtikin omaa ääntään. Hän nieleskeli ja yski. Daran astui lähemmäs.

                      ”Sinulle tehtiin sielunriisto kauan sitten. Me haimme sinut Liittoumalta pois ja herätimme sinut tämän avulla.” Daran sanoi ja avasi kätensä, jossa oli Talismaani kahtia haljenneena.

                      ” Miksi te... herätitte minut?” Tyttö kysyi katsoen ilmeettömästi ensin kiveä, ja sitten heitä.

                       Tomar nousi seisomaan ja Daran ojensi Talismaanin hänelle; hän kavahti ensin, mutta rentoutui, kun huomasi, että Talismaanin voima oli haihtunut. Se oli jäänyt kauniin läpikuultavaksi. Se ei ollut enää lyijynharmaata graniittia, vaan siitä oli tullut pehmeän ruusukvartsin sävyinen. Kuinka paljon voimaa olikaan suljettu yhteen viattoman näköiseen kivenmurikkaan. Henki hengestä. Tomar tutkaili kiveä vielä hetken, kunnes kuuli tytön huokaavaan.

                      ”Minä... muistan sen. Sielunriiston.” Hän sanoi apeasti värisevällä äänellä.

Tomar laittoi Talismaanin palat taskuunsa. Fjoduriaanit kerääntyivät heidän ympärilleen. Tyttö katsahti heitä pelokkaasti.

                      ”Älä pelkää, he ovat ystäviäni ja he ovat täällä vain suojellakseen sinua. Minä olen Daran fjoduriaanien johtaja ja nämä ovat veljiäni.” Daran sanoi.

Tomar otti askeleen lähemmäs tyttöä ja kyykistyi uudestaan hänen viereensä.

                      ”Muistatko sinä mikä on nimesi?” Tomar kysyi.

Tyttö katsoi häntä pitkään, sitten Oscia, Darania ja kaikkia fjoduriaaneja.

                      ”Nanáki.” hän vastasi hiljaa.