Pako
Lähtö
Dialectian varastosta sujui ripeästi. Ainoastaan hissikuilu tuotti jonkin
verran ongelmia; köyttä pitkin oli varsin haastavaa kiivetä tajuttoman tytön
kanssa. Lopulta he kuitenkin saivat sidottua tytön hänen viittansa avulla Tomariin
kiinni, ja hän kiipesi ketterästi ylös aulaan. Mutta todelliset haasteet
alkoivat ulko-ovella. Aika oli kulunut alakerrassa täysin huomaamatta ja aamu alkoi
jo sarastaa. Lisäksi illalla alkanut tulipalo oli ilmeisesti saatu aisoihin ja
shakaalit olivat palanneet aukiolle.
Tomar laski tytön
lattialle ja he hiipivät oven rakoon tähystämään tilannetta, joka ei ollut
millään muotoa heille edullinen. Orastava aurinko alkoi valaista taivasta
idästä ja Ashtana oli pian jo laskussa. Balcomin oli jo painunut mailleen ja
Trioonkin katoaisi pian horisonttiin. Aamun varhaisina tunteina kaupunki
yleensä jo kuhisi elämää, mutta ei nyt, lukuun ottamatta aukiolla seisovia
shakaaleja ja harvoja vartijoita.
”Kuinka pääsemme shakaalien
ohi? Aurinkokin nousee pian, emmekä voi liikkua pimeyden turvin.” Osc kysyi
hieman huolestuneena.
Tomar,
Ramon ja Luglio katsoivan suurten murrettujen ovien raosta ulos aukiolle.
”Päivällä liikkuminen on
itsemurhaa. Meidän täytyy vain jäädä odottamaan iltaa.” Ramon sanoi hiljaa.
Oli turhauttavaa vain
odottaa tekemättä mitään, mutta Tomar joutui olemaan samaa mieltä isänsä
kanssa. Oli aivan liian riskialtista liikkua päivällä kapungissa, joka kuhisi
varjolaisia. Tomar nyökkäsi, samoin Luglio ja he perääntyivät hiljaa ovelta
lattialla makaavan tytön luokse.
”Toisaalta nyt meillä on
mahdollisuus levätä. Etsitään jokin piilo, josta meitä ei heti havaita, jos
tänne tulee joku päivän aikana.” Tomar sanoi heidän pysähtyessään tytön
ympärille.
Osc jäi vahtimaan tyttöä
kaiken varalta sillä välin, kun muut hajaantuivat etsimään turvallista paikkaa.
Tomar kipusi portaita pitkin ylös ja löysi kolmannen kerroksen sokkeloiselta
käytävältä huomaamattoman huoneen, joka oli täynnä kirjoja ja papereita ja joitain
hänelle outoja tavaroita. Hän hölkkäsi alas kertomaan muille varastosta ja pian
he kaikki ahtautuivat pieneen huoneeseen. Varastohuoneessa oli juuri ja juuri
tilaa neljälle nukkua lattialla. He päättivät yksissä tuumin, että yksi heistä
vahtii muiden unta ja vuoroa vaihdetaan, kuten kipinässä. Osc otti ensimmäisen
vahtivuoron ja muut kävivät lepäämään.
Kova lattia ei haitannut,
vaan Tomar vaipui pian tuttuun uneen. Nyt hän ei kulkenut eteenpäin unensa
hämyisessä metsässä vaan seisoi paikoillaan odottaen. Kuulosti kuin tuuli olisi
humissut puiden latvustoissa, vaikka ei tuntunut ilmanvirettäkään, eikä
taivaaseen asti ulottuvilla puilla ollut oksia tai lehtiä. Tomar tunsi tutun
kihelmöinin ja kuumotuksen sisällään. Hän haistoi ilmaa, joka ei tuoksunut
yhtään miltään. Aika tuntui pysähtyneen. Kului ikuisuus, kului sekunti. Usvan
seasta, kaukana ilmestyi naisen hahmo. Nyt Tomar näki tytön piirteet selvästi.
Punaiset leiskuvat hiukset, arpinen, alaston vartalo ja ne surulliset silmät.
Tomarin sieluun sattui nähdessään ne silmät. Hän tahtoi sulkea tytön
syleilyynsä ja rakastaa häntä, pyyhkiä tuon surun pois hänen kasvoiltaan.
Tomar yritti liikahtaa,
mutta hän ei hievahtanutkaan. Hän seisoi niillä sijoillaan kuin halvaantunut.
Tyttö käveli verkkaisesti häntä kohti, punaiset hiukset hulmuten, vaikkei
tuullut laisinkaan. Hän pysähtyi muutaman metrin päähän Tomarista ja levitti
kätensä. Tomar yritti pakottaa itsensä liikkeelle, hän yritti riuhtoa ja
huutaa, mutta mitään ei tapahtunut. Tyttö näytti niin kovin surulliselta ja
Tomar halusi sanoa hänelle lohduttavia sanoja, mutta hän ei kyennyt tekemään
mitään ja se sai hänet turhautuneeseen raivoon. Silloin hänen takaansa kulki
ohitse se mies. Palava raivo leimahti Tomarin sisällä. Ei taas! Sitten hän näki hymyn tytön surullisilla kasvoilla ja
kateuden kirvelevä pisto levisi hänen sydämeensä. Kun miehen huulet koskettivat
tyttö Tomar havahtui unestaan äkisti.
Hiki norui hänen niskaansa
myöten ja Tomar oli yhä tunnekuohun vallassa. Hänellä meni hetki tajuta missä
oli, kunnes muisti Diolectian ja pienen varastohuoneen, johon he olivat käyneet
lepäämään. Tomar käänsi kylkeään ja erotti Oscin istuvan oven edessä. Ovi oli
raollaan, mutta Osc ei tarkkaillut käytävää, vaan katsoi lattialla hänen
vieressään makaavaa tajutonta tyttöä. Tomar tunsi inhottavan piston sisällään,
hänen huomatessaan Oscin silittävän varovasti tytön hiussuortuvaa. Tomar nousi
äkkiä istumaan ja Osc veti nopeasti kätensä pois. Hän hymyili Tomarille, kuten
aina, mutta Tomar näki nolostumisen merkkejä veljessään.
”Nuku vain, minua ei vielä
väsytä.” Osc sanoi hiljaa, ettei herättäisi muita.
Tomar
katsoi häntä happamasti, mutta ei vastannut mitään. Hän ei tiennyt mitä
sanoisi, ilman että kuulostaisi vihaiselta. Osc huomasi veljensä ankaran ilmeen
ja näytti vaivaantuneelta. Tomar tuhahti ja painui takaisin makuulle, kääntäen
kasvonsa kohti seinää. Häntä kuitenkin kiukutti niin, ettei saanut kunnolla
unta. Syke oli koholla ja vatsassa tuntui pahalta. Tomar puristi silmänsä
kiinni ja yritti ajatella muita asioita, mutta vaikka hän kuinka yritti hän
näki vain edessään sen miehen suutelevan hänen naistaan ja Oscin silittävän
hänen hiuksiaan.
Lopulta, ikuisuudelta
tuntuneen ajan jälkeen hän vihdoin vaipui levottomaan uneen, jossa vilisi
alakerran hallin korkeat säiliörivit, shakaaleja, joita hän ratsasti karkuun
ahtailla sokkeloisilla käytävillä ja Demon kaduilla, taivaan loistaessa
verenpunaisena.
Päivä
kului hitaasti. He nukkuivat vuoroissa ja päivän taittuessa laskuun, he olivat
jo kaikki virkeinä hereillä. Ramon ja Luglio, sekä Osc keksivät jatkuvasti
jotain puhuttavaa, vaikka Tomaria ei huvittanut jutustella mistään. Hän tyytyi
kuuntelemaan muiden keskustelua ja vähän väliä hän huomasi oman katseensa
harhautuvan lattialla makaavaan tyttöön. He olivat tarkkailleet tytön tilaa
tasaisin väliajoin ja tila vaikutti vakaalta. Hän ei vironnut, mutta ei
osoittanut kuolemisen merkkejäkään.
Varastohuoneen uloimmalla seinällä
oli pitkä kapea ikkuna oli maitolasia, josta ei näkynyt ulos, mutta auringon
valo pääsi sisään. Siitä he päättelivät, että iltapäivä alkoi vihdoin ja
viimein taittua iltaan, kun valo muuttui lämpimämmäksi ja huone alkoi hämärtyä.
”Eikä hetkeäkään liian
aikaisin.” Ramon totesi Diolectian pimetessä jälleen.
He
ottivat tytön mukaansa, keräsivät hänen tavaransa ja lähtivät hiipimään ulos käytävälle.
He laskeutuivat kierreportaita alas aulaan ja pysähtyivät jälleen ovelle.
Tilanne oli sama kuin edellisenä päivänä. Ilta pimeni myöhäissyksynä nopeasti,
mutta vaikka pimeyden turvin oli helpompi kadota varjoihin, oli silti
shakaalien ohi pääseminen vaikea tehtävä. Partioita oli yhtä paljon, kuin
edellisenä päivänä, ehkä jopa muutama enemmän. Aukiolle oli ilmestynyt päivän
aikana mestauslava ja sen vieressä oli uusi kasa ruumiita. Tomaria puistatti.
”No mitä nyt?” Osc kysyi
kuulostaen sekä huolestuneelta, että turhautuneelta.
Muutkin
katsoivat ahdistuneina ulos. Heiltä alkoivat mahdollisuudet loppua.
”Hajaannutaan vielä kerran
ja etsitään ulospääsyä.” Ramon sanoi.
”Me olemme kiertäneet
Diolectian jo monta kertaa. Jos toinen ulospääsy olisi olemassa, olisimme
huomanneet sen.” Tomar vastusti synkkänä.
”Mutta entä, jos emme
olekaan? Minä sanon, että yritetään vielä!” Ramon kivahti.
”Tomar on oikeassa.
Hukkaamme vain kallista aikaa sillä tavoin. Tämä on ainoa ulospääsy.” Luglio
sanoi painokkaasti.
Ramon
ei näyttänyt vakuuttuneelta, mutta ei alkanut väittelemään Luglion ja Tomarin
kanssa.
”Meidän täytyy vain juosta
nopeasti.” Tomar aloitti.
”Ei. Se on itsemurhaa.”
Luglio sanoi ja painoi päänsä mietteissään. ”On toki yksi keino…” hän sanoi ja
huokaisi syvään. ”Yksi harhauttaa shakaaleita ja vartijoita, jolloin muut
pakenevat.” hän sanoi vakavana.
”Sehän se vasta itsemurhaa
onkin!” Ramon huudahti ja kaikki muut sihahtivat hiljentääkseen hänet. Ramon
madalsi ääntään ja jatkoi. ”Tarkoitan, että vaikka muut pääsisivät pakenemaan,
niin se joka jää harhauttamaan ainakin kuolee.” hän murisi hampaidensa välistä.
”Tiedän.” Luglio vastasi
hiljaa. ”Keksitkö parempaa keinoa, Ramon?”
”Isä, Luglion ehdotus on
ainoa järkevä vaihtoehto. Silloin ainakin muut pääsevät pakenemaan.” Tomar
sanoi.
Ramon
ei näyttänyt yhtään vakuuttuneelta. Hän tuhahti ja risti kätensä puuskaan.
”Mitä järkeä on
suunnitelmassa, joka maksaa yhden hengen? Eikö tarkoituksemme vain ollut viedä
pelas- tämä tyttö Korvenpäähän?”
Ramon murahti ja katsoi happamasti maassa makaavaa naista. Tomarin sisällä
kuohahti, aivan kuin hänen isänsä olisi häpäissyt neidon katseellaan. Hän ei
kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun Osc puhui.
”Kyllä oli isä, mutta etkö
muista miksi me tulimme etsimään
häntä? Kansamme tulevaisuus on kyseessä! Geatkit tuhoutuvat, jos emme saa häntä
kylään! Tällaisissa tehtävissä tulee väistämättä hetkiä, jolloin uhrauksia on
tehtävä! Yhden henki voi pelastaa monia. Yksi meistä voi pelastaa koko
sukumme.” Osc sanoi vakavana.
”Poikasi puhuu viisaasti
nuoresta iästään huolimatta, Ramon. Sinun tulisi kuunnella järjen ääntä.”
Luglio sanoi ja katsoi ovelle päin.
”Tiedän.” Ramon huokaisi
sykkänä.
Tuli
hiljaista. Kaikki miettivät väistämätöntä kohtaloa, sekä heidän tehtäväänsä.
Tomar katsoi lattialla lepäämää tyttöä, joka hengitti hiljaa ja syvään. Kuinka
tämä onneton tyttöparka tulisi pelastamaan heidän koko sukunsa? Hän nukkui
ikuista unta, josta häntä ei saanut hereille. Ehkä Orven tietää kuinka herättää hänet… Tomar hymähti. Ehkä tämä
sittenkin oli hänen kohtalonsa.
”Minä harhautan
shakaaleja, jotta pääsette pakenemaan.” Tomar sanoi rauhallisesti.
Ramon
ja Osc katsoivat häntä järkyttyneinä. Luglio kääntyi Tomaria kohden ja laski
kätensä hänen olalleen.
”Ei, minä teen sen. Sinun
kuuluu saattaa tyttö Korvenpäähän. Olet osa suurempaa tarinaa, Tomar. Mutta
minun tarinani…” Luglio sanoi ja hymyili. ”…se alkaa tänään.”
”Luglio!” Ramon henkäisi.
”Entä Senika, entä Sarina?
Aiotko hylätä vaimosi ja tyttäresi? Ja tyttärentyttäresi?” Tomar kysyi. Hänestä
tuntui pahalta ajatella, että Senika jäisi ilman isää. ”Minulla ei ole vaimoa
tai lapsia, perheenikin pärjäsi viisitoista vuotta ilman minua! Anna tehtävä
minulle, olen ennenkin kohdannut shakaaleja, joten voi olla että jään henkiin
koetuksesta.” Tomar jatkoi ja tarttui Lugliota käsivarresta.
Hän katsoi Lugliota silmiin ja kavahti.
Ne olivat surulliset, samalla tavalla kuin tytöllä. Luglio veti henkeä ja
hengitti ulos hitaasti.
”Tomar… Olen elänyt hyvän
elämän, saanut olla naimisissa ihanan naisen kanssa, saanut kasvattaa maailman
kauneimman tyttären, ja olen saanut elää elämäni ystävieni keskellä. Minulla ei
ole enää mitään menetettävää. Sinä sen sijaan vasta palasit kotiisi. Sinun
tehtäväsi on suojella perhettäsi; paikkasi on Korvenpäässä. Minä menen, älä
yritä estää minua.” hän sanoi painokkasti.
Tomarista tuntui, että hän
ei voisi voittaa tätä väittelyä. Hän irrotti otteensa ja astui hävinneenä
miehenä askeleen taaksepäin. Hän käänsi katseensa sivuun eikä saanut sanottua sanaakaan
vastaan.
”Hyvä. Jos teillä ei ole
enää vastaan sanomista, niin käymme suunnitelman läpi.” Luglio sanoi muille ja
istui alas lattialle tytön viereen. Osc ja Ramon istuutuivat myös vaitonaisina
alas. Tomar seisoi vielä hetken, mutta istuutui sitten myös.
”Suunnitelmaa varten
tarvitsen jousen ja nuolia. Sopivan hetken tullen hiivin ulos. Tarkoituksenani
on kavuta aukion oikealla laidalla olevan läheisen kivitalon katolle. Sieltä
käsin ammun nuolella niin monta shakaalia, kuin kykenen. Sitten lähden pakenen itään,
kahden korkean rakennuksen ohitse, kohti rantaa. Eli juuri päinvastaiseen
suuntaan, kuin te. Toivottavasti saan mahdollisimman monta shakaalia ja
vartijaa perääni. Kun sekasorto on pahimmillaan ja kaikkien huomio kiinnittynyt
minuun, te hiivitte tytön kanssa ulos ja pakenette samaa tietä takaisin
viinikellariin ja ulos Demosta.” Luglio sanoi. Hän oli suunnitellut jo kaiken
valmiiksi. Ramon ja Osc nyökkäsivät vakavina ja Tomar tuijotti lattiaa. Hänen
oli pakko hyväksyä tilanne ja toimia sen mukaan.
Kun kukaan ei enää sanonut
mitään, joten Luglio nousi ylös. Hän ojensi kätensä kohti Tomaria.
”Saisinko jousen ja
nuolesi?” hän sanoi päättäväisesti.
Tomar
nousi ylös ja veti jousen päänsä yli. Vieressä Osc irrotti viinin vyötäröltään
ja ojensi ne Lugliolle sanaakaan sanomatta. Vaikka Luglio oli oikeassa – hänen
paikkansa oli kotona, oli Tomarin silti vaikea hyväksyä tätä päätöstä. Hän
kuitenkin pakotti itsensä toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Nyt ei ollut
oikea aika alkaa sooloilla.
Luglio kiinnitti viinin
vyöhönsä ja kokeili nopeasti jousta. Tomar katsoi vierestä kulunutta miestä,
jonka turkkikin oli kauhtunut ja vaalentunut iän myötä, joka valmistautui
mahdollisesti viimeiseen koitokseensa. Luglio oli aina ollut vähäpuheinen, eikä
Tomar ollut koskaan ollut järin kiinnostunut hänestä. Tomar tiesi vain että hän
oli isänsä paras ystävä ja Päällikön luottomies Ramonin ohella.
Luglio kääntyi kohti ovea
ja lähti kävelemään varmoin askelin sitä kohden. Ramon marssi ystävänsä perään
Tomarin ja Oscin jäädessä vartioimaan naista. Luglio kurkisti varovasti oven
raosta ulos ja tarkasteli tilannetta. Ramon tirkisti myös pihalle. Kuut olivat
jo taivaalla ja aukiolla shakaalit olivat järjestäytyneet melko lailla
keskelle, vartijoiden seistessä asemissaan. Luglio nyökkäsi. Nyt oli hänen
hetkensä. Yhtäkkiä Ramon iski nyrkillä Lugliota lujaa ohimoon ja tämä kaatui
lyönnin voimasta maahan liki pökertyneenä. Ramon kyykistyi, nappasi jousen ja
alkoi irrottaa viiniä Luglion vyöltä. Tomar ja Osc säpsähtivät ja lähtivät
juoksemaan heitä kohti.
”Seis.” Ramon sanoi vetäessään miekan
huotrastaan ja vei sen Luglion kaulalle.
Tomar
ja Osc pysähtyivät niille sijoilleen. Luglio virkosi ja tajusi Ramonin
osoittavan häntä miekallaan. Ramon nousi pystyyn ja perääntyi kohti ovea.
”Luuletko että voin
päästää sinua tekemään tällaista työtä?” hän sanoi Lugliolle, joka kohottautui
istualteen ja katsoi tyrmistyneenä Ramonia.
”Sitä paitsi minä olen
aina ollut parempi ampumaan ja nopeampi juoksemaan.” Ramon virnisti. Sitten hän
vilkaisi nopeasti Tomaria ja Oscia ja kääntyi jälleen Lugliota päin.
”Pidä huoli pojistani.”
hän sanoi ja katosi ovesta ulos.
Tomar
ja Osc ryntäsivät ovelle ja kurkistivat raosta ulos. He ehtivät juuri nähdä,
kun Ramon katosi äänettömästi varjoihin.
”Se typerys…!” Luglio
ähkäisi pidellen ohimoaan ja astui Tomarin ja Oscin viereen.
He
yrittivät nähdä missä Ramon meni, mutta hän onnistui pysymään suojassa. Vaikka
isä oli kookas geatkiksi, hän oli silti nopea ja äänetön liikkeissään. Tomar tähysti
aukealle, jossa vartijat juttelivat toisilleen partiopaikoillaan ja shakaalit olivat
kokoontuneet keskelle. Kukaan ei ilmeisesti ollut vielä nähnyt Ramonia.
”Tuolla.” Osc kuiskasi.
Tomar
nosti katsettaan ja hetken hakemisen jälkeen näki isänsä hiipivän
kolmikerroksisen kivitalon harjakatolla. Ramon katosi savupiipun taakse ja pian
kuului jotain huutoa aukealta. Tomar näki shakaalin kaatuvan maahan. Sitten
alkoi kaaos.
Ramon onnistui tappamaan
ainakin viisi shakaalia ja pari varjolaista, ennen kuin hänet huomattiin. Yksi
shakaaleista kirkaisi ja kaikki lähtivät syöksymään kohti taloa, jonka katolla
Ramon oli. Hän ampui vielä yhden shakaalin ja katosi sitten varjoihin.
”Nyt!” Luglio henkäisi.
Tomar
ponkaisi pystyyn ja juoksi tytön luokse. Hän nappasi tytön syliinsä ja Osc kasasi
mukaan hänen vaatteensa. Luglio oli valmiina oven raossa heidän tullessaan
takaisin. Sitten he livahtivat yksitellen ulos. Luglio ensimmäisenä, sitten
Tomar ja viimeisenä Osc. Ramon oli totisesti onnistunut häiritsemään
tilannetta, eikä kukaan tajunnut katsoa Diolectian suuntaan. Vartijat
säntäilivät ympäri aukiota ja kaikki osoittelivat sinne päin minne shakaalit
olivat lähteneet. Luglio juoksi minkä jaloistaan pääsi, Tomar heti hänen
kintereillään kohti rakennusta, jonka varjoista he olivat tulleet. He eivät
hidastaneet tahtiaan edes päästessään sivukujalle varjoihin piiloon.
Nopeasti, nopeasti, kujaa pitkin kadulle, kadulta kujalle, nopeasti,
eteenpäin, pois, pois täältä. Tomar kuuli jossain shakaalien kirkuvan. Hän
puristi tyttöä sylissään ja kiristi tahtia. Hän näki sivusilmällään Oscin
ilmestyvät melkein hänen vierelleen. Hyvä, veli oli yhä mukana. Kujat
mutkittelivat ja he alkoivat lähestyä määränpäätään. Nopeasti, nopeasti. Syke
tuntui jomotuksena korvissa ja veren makuna kurkussa.
”Hei!” kuului huuto.
Tomar
säpsähti ja tajusi yhden varjolaisen hyökkäävän sivusta ja kahden tulevan
takaa. Lähin varjolainen huitaisi miekallaan kohti Oscia, joka huusi kivusta. Verta
räiskähti tiiliseinälle ja Osc kierähti kivusta ulvahtaen maahan. Tomar otti
tytöstä kiinni yhdellä kädellä ja veti toisella miekan esiin. Varjolainen ei ehtinyt
tajuta mikä häneen iski, ennen kuin oli jo kuollut.
”Osc! Ota hänet!” Tomar
huudahti ja lähes heitti tytön Oscille, joka kömysi ylös maasta kasvot verta
valuen.
”Menkää, menkää!!” hän
karjaisi Oscille ja Lugliolle, joka tarttui heti Oscia hihasta ja he jatkoivat kiiruusti
matkaansa.
Tomar kääntyi ja rynnisti juoksemaan
takaa tulevia vartijoita vastaan. Toinen vartija pysähtyi säikähtäneenä
takaa-ajetun käydessä päälle, mutta urhoollisempi mies jatkoi hyökkäystään.
Tomar kohotti miekan ja ajatteli isäänsä. Miekka torjui varjolaisen iskun ja
sivalsi tappavasti. Varjolaisen ruumis lösähti maahan ja hänen päänsä kieri
kujan vierellä olevaan ränniin. Tomar hyppäsi ruumiin yli, kohti toista
vartijaa. Geatkin luonne otti vallan ja Tomar karjui miehelle paljasten
hampaansa, hyökäten samalla raivon vallassa häntä kohti. Mies huudahti pelosta
ja juoksi pakoon.
Tomar palasi nykyhetkeen
ja pysähtyi. Nyt ei ollut aikaa jahdata varjolaisia. Hän kääntyi ympäri ja lähti
muiden perään. Hetken kuluttua hän näki toiset juoksemassa kujan päässä. Hän
sai Oscin ja Luglion kiinni juuri maan alle johtavien portaiden juurella. He
laskeutuivat portaat nopeasti ja pujahtivat ääneti hylättyyn taloon sisään.
Tomar otti Oscilta tytön vaatteet kainaloonsa, laittaen samalla miekkansa
huotraan.
”Tapoitko sinä ne?” Osc
kysyi heidän kiiruhtaessaan kellariin.
”Toisen vain.” Tomar sanoi
hengästyneenä. ”Ei puhuta siitä nyt.”
Tomar
alkoi auttaa Lugliota ottamaan hyllyjä irti. Kun myös hyllyn takaosa oli irti
Tomar viittoi Oscille, joka katosi nopeasti tunneliin tytön kanssa. Seuraavaksi
meni Luglio ja Tomar jäi asettamaan hyllyt ja takaseinän takaisin paikoilleen,
ennen kuin lähti etenemään pimeää tunnelia pitkin.
Vasta kun kuunvalon kelmeät
säteet osuivat kasvoille metsässä, Demon ulkopuolella, Tomar vihdoin huokaisi
helpotuksesta. He pääsivät pakoon. Selkään sattui tunnelia pitkin kumarassa
juoksemisen jäljiltä. Hän suoristi itsensä ja kiersi puun ympäri. Hän tähysti
paksun, kiemurtelevan puun juuren päältä kauempana kohoavan Demon siluettia.
Hänen rakastamastaan kaupungista oli tullut helvetin esikartano. Ja heidän
isänsä jäi tuohon kaupunkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti