lauantai 5. lokakuuta 2013

Syksy tuli! omg

Ensiviikolla julkaisen 25. kappaleen Aygan Laulua, mukaan luettuna prologit ja johdannot. :)  Parin viikon päästä blogi on ollut pystyssä 4kk ja olen iloinen, sekä yhtälailla hämmästynyt, että tätä tarinaa oikeasti lukee ihmisiä! Kiitos kaikille lukijoille! ^________^
           Nyt olemme päässeet jälleen takaisin Tomarin tarinaan. Lukijat ovat luultavasti jo arvanneet, kuinka tarina tulee etenemään. Aivan, Tomarin tarinan jälkeen tulee jälleen osa Salamurhaa, ja näin tarinat vuorottelevat kohti vääjäämätöntä loppuaan! (dun dun duunnn)
           Tämä oli sellainen ratkaisu käsikirjoituksen osalta, jota olen miettinyt ja pohtinut kaikista eniten. Tälläkin hetkellä olen hieman kahden vaiheella siitä, oliko tämä nyt järkevä idea vai ei. :D. Yritän  kuitenkin luottaa itsekin päätökseeni rakentaa yksi kokonaisuus kahdesta eri tarinasta. Palautetta saa antaa, jos järjestys tuntuu typerältä tai vaikeaselkoiselta.

Lopuksi tiedoksi kaikille seuraajille: Vaikka tarina onkin jo melko pitkältä, puoliväli tuskin häämöttää vielä! Eli tarinaa on vielä rutkasti jäljellä. :D Lähitulevaisuudessa yritän myös lisätä enemmän taidetta, eli piirroksia ja tarinan kuvitusta Teidän kaikkien (ja itseni) iloksi.

Tuuli kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti